You keep playin' with fire

SGD menee ihan ok, ylitin eilen kyllä ihan liikaa, mutta en jaksa murehtia eilistä. Tai tätä päivää, söin taas illalla liikaa. Päivä meni hyvin, mutta sitten tuli taas sipsit ja karkit.

Eilenkin se kaatui niihin sipseihin, joita L osti pussin. Söin varmaan puoli pussia.
Ensin olin varma, etten ottaisi yhtään. Sitten ajattelin, ettei tää mun touhu ole tervettä, että ihan vaikka L:n mieliksi otan pari ja vastustan kieltoa.
Lopulta, kun L nukahti hetkeksi ja vahinko oli jo tapahtunut, minä tartuin puukkoon. Kun L heräsi, hän luki minusta, että kaikki ei ollut hyvin. En voinut muuta, kuin nostaa hihaa ja näyttää. En pystynyt puhumaan.

Tein muuten masennustestin (linkki) ja sain siitä 22 pistettä kolmestakymmenestä. Ei tollasiin saa liikaa takertua, mutta kyllä se vähän pysäyttää. Kumpa vaan voisin jättää mun negatiiviset tunteet tostanoin taa ja olla taas se, mikä olin joskus. Olen minä silti minä, optimisti, rohkaiseva, vahva, positiivinen... Mutta mussa on joku, joka estää mua toimimasta niin, kuin mulle olis ominaista. En jaksa... Häpeän mun arpia. Häpeän sitä, että olen joutunut tähän, eikä muut vaan voi ymmärtää... Ne kattoo mua, kuin jotain huomiota kerjäävää angstia, mutta mä en ainakaan edes usko, että sellaisia on olemassa. Kun ei vaan voi sille mitään, ettei enää jossain vaiheessa pysty hymyilemään, ei sille voi mitään...

E linkkasi mulle tänään videon, jossa eräs tyttö kertoo oman kokemuksensa anoreksiasta. E on ihan meedio, hän oli jutellut meidän yhteisen kaverin P:n kanssa musta myös, mutta en ole sille vihainen. En todellakaan. Ne oikeasti välittää. Vaikka ei hengailla usein, niin silti ne ajattelee mua... Ja mä niitä.
Se video oikeesti laittoi miettimään, niin paljon samanlaisia juttuja, mitä mun elämässä tapahtuu kokoajan. No okei, en sentään vielä laske purkasta kaloreja.

Toisaalta mua pelottaa, että mitä jos tuun ihan hulluksi ja en syö mitään ja pilaan kaiken. Muisti menee, koulu menee huonosti... Mutta en halua lopettaa! Voin lopettaa sitten kun olen tarpeeksi laiha (niinhän ne kaikki sanoo...). Tää vaan tuntuu välillä niin vaikealta... En voi olla niin heikko, että himoitsen jotain hemmetin herkkuja... Ne ei ole hyväksi. Mieluummin hoikka vartalo, kuin hetken herkuttelu. Olin niin iloinen tänään, kun sain kireimmät shortsini jalkaan, eikä jalat pursuneet niistä yhtään niin paljoa, kuin jonkun aikaa sitten. Mun reisien väliin tuli oikeasti niissä sellainen selvä väli! Tulee mulla muutenkin, mutta niissä tuli ihan ylös asti! En halua menettää sitä rakoa joillekkin karkeille ja sipseille.

Vaaka muuten on taas toiminnassa... 48,7kg HELVETTE. Ei sais toivoa turhia, niin ei joutuisi pettymään. Mun keho taitaa vaan olla jo vähän säästöliekillä, joten, kun dieetin jälkeen alan syömään vähän enemmän, sen pitäis tipahtaa.

Ps. Kirjotin tän alunperin perjantai- yöllä (jatkoin nyt lauantaina loppuun), mutta jätin kesken silloin, koska L tuli meille. Ai että kun mä vuodatin sille yöllä... Onneksi se kuitenkin tukee mua. Niin kauan kuin jaksaa. 

Joka päivä tulee hetki, jolloin mä vaan toivon kuolevani. 
Aamulla olen joskus pettynyt, että herään.