Afraid to let go. Chained on ego.

Mä oon elänyt jonkin aikaa ehkä kuuntelematta tunteitani, sysännyt tunteeni syrjään ja luottanut vain siihen mitä tiedän.
Ajatellut, että tunnen, mitä minun pitäisi tuntea.
Mä tiedän, ettei mun tarvisi huolia hyväksytäänkö minua sellaisena kuin olen, siksi mä ehkä tavallaan olen sulkenut silmäni siltä, miltä musta tuntuu vielä usein: huonolta.

Lähde

Vai pelkäänkö vain jättää menneisyyden tuntemuksia taa ja hyväksyä, että tässä ollaan menossa eteenpäin, parempaan päin? Afraid to let go?

Tuskin tämä pelkkää pelkoa on, olen valmentanut mieltäni ottamaan vastaan tulevan hyvän. Tosin hyvää, hellyyttä, positiivista huomiota saadessani helposti peräännyn ja hämmennyn.

Anyway, I'm just gonna tell you how I feel right now.
Mä järkeilen nykyään kaiken, analysoin ja mietin miltä musta pitäis tuntua, mutta oikeesti mun on vaan päästettävä ulos miltä musta oikeesti tuntuu. Vaikka ne tunteet olis kaikkea sitä vastaan, mitä tiedän itsestäni ja tunteista yleensä.

Mä häpeän. Mun on vaikea olla läheisteni seurassa, sillä he ovat nähneet mut hyvin pienenä, enkä todellakaan enää ole yhtä pieni. *
Mä pelkään syödä, sillä musta tuntuu että kaikki lihottaa mua. * Siitä huolimatta mä syön ihan holtittomasti, ilman mitään kontrollia.
Kun jotain ikävää tapahtuu, kuten tänään isän huutaessa mulle (siitä, etten suorita velvollisuuksiani) mä menetän toivoni täysin, vaikka mitä yrittäisin järkeillä ja syön ja syön ja syön, vaikka kaikki tämä muiden perheenjäsenten karkkilaatikoilla käyminen lisää pahaa oloa ja häpeää ja LÄSKIÄ entisestään.

Mä vaan tarvisin apua. Vaikka mulla on tuolla jossain yhteisö, joka hyväksyy mut tällaisena, mä olen tosi yksin oireideni kanssa.
Haluisin jonkun, joka olis aamulla vieressä, auttais ajoissa ylös ja kertoisi, että päivä onnistuu. Kertoisi, ovatko vaatteeni ok ja mitä tänään tehtäisiin. Auttaisi valitsemaan ruokia ja syömään sopivasti. Pitäisi mua aloillaan kun meinaan juosta karkkikaapille ahmimaan. Illalla halaisi ja kertoisi, että mä olen onnistunut ja tähdet ja kuu ovat puolellani, vaikka millainen päivä olisi takana.

Mä vakuuttelen itselleni että kaikki on hyvin.
Maailma on ihana ja rakas. Koko maailma on minussa ja sinussa.
Jokainen on yhtä ihana ja rakas kuin koko maailma.
... Paitsi minä.*


*Joo, ihan täyttä omaa kuvitelmaa. Tiedän ettei välttämättä pidä paikkaansa, muttakun... TUNTUUU siltä.

Natural High Healing

Moi kaikki rakkaat!

Pitkä tauko taas kirjoittamisessa.
Tavallaan mulla on vaikeuksia pysähtyä luomaan asioita. Mun oireilu näkyy siinä, että lykkään velvollisuuksia ja minulle rakkaita tekemisiä syömällä huonosti. 

Yhä edelleen, niin se on mennyt. Satunnaisia parempia päiviä on kuitenkin ollut ja ne tuovat toivoa paremmasta. 

Kun tietää mitä odottaa, jaksaa taistella päämääränsä eteen.

Haluan yhä laihtua vähän, mutta se tulee luonnostaan kun saan asiani järjestykseen.

Se että olen aloillani tässä kirjoittamassa, on merkki askeleesta kohti mielenrauhaa.
Olin viikonloppuna Natural High Healing Festareilla ja kaikki mitä siellä koin, vahvisti minua ja toi tunteen että minulla on paikka tässä maailmassa.

Tästä Urbaaniviidakkoseikkailijattaren kokemus ja upeat kuvat festareilta!

Minulla on aina ollut vähän ulkopuolinen ja yksinäinen, pelokas olo, mutta siellä tunsin kuuluvani täysin joukkoon ja olevani hyvä juuri näin.
Olin kotona, tämä yhteisö, jolle ykseys ja ikuisuus on päivänselvää on minun kotini.

Koen rakkautta ja empatiaa kaikkia kohtaan, mutta se satuttaa herkkää tyttöä, kun tietää, ettei tätä empatiaa tule arkimaailmassa kaikkialta takaisin.
Ihminen se on Valon Soturikin, hänen tiensä on kovin vaikea ilman tukea ja hyväksyntää, vaikka oman sydämen lämpö säteilisi kaikkialle.

Elämä voi sittenkin oikeasti olla tosi siistiä.

Onnellisuuteni ja toiveikkuuteni on ollut tähän asti paljon sellaista itselleen uskottelua. Murheen sysäämistä sivuun ajattelemalla positiivisia asioita.
Festivaalilla koin todellisen onnen, se rakkaus ja yhtenäisyys kosketti niin, että lopetusseremoniassa itkin antaumuksella ja enemmän kuin pitkään aikaan. Itkin onneani.

Nyt pyrin tuomaan tätä onnea kotiin ja arkeen sekä muistamaan, että minulla on paikka maailmassa.
Kodin energiat ovat mulle kovin raskaita, sillä täällä on tapahtunut niin paljon raskaita asioita sairasteluni myötä eikä perhe joka luona asun värähtele kanssani samoilla energioilla. Täällä nauru on ärsyttävää ja huolettomuus välinpitämättömyyttä.

Onneksi alan olla sen ikäinen, että saatan pian muuttaa omilleni. Siihen asti, pyrin muistamaan sitä hyvää joka minua odottaa sydänperheeni luona ja luomaan rakkautta kaikkialle ympärilleni.

Ystävä sanoi, että tulen kokemaan tämän kaiken vielä vahvempana, kun jatkan valitsemallani valon tiellä... Tässä on todellakin jotain mitä odottaa.
Me ollaan kaikki yhtä.

I am healing my body- I am strong
I am healing my mind- I am strong

We are healing our bodies- we are strong
We are healing our mind- we are strong

I love you. So much. Unconditionally. <3

Autettu hymy

Kävin vaa'alla tuossa taannoin ja järkytyin. Kävn taas siitä parin päivän kuluttua, jolloin paino oli noussut lisää.
Päädyin sitten viiltämään vanhoja arpia auki ja se houkuttaa tänäänkin. Ei hätää, en harrasta kuin pintanaarmuja.
En tietoisesti haluaisi satuttaa itseäni, mutta luulen, että siirrän syömisen aiheuttaman ahdistuksen ja häpeän kipeät tunteet fyysiseen kipuun.
Jaksan näyttää iloista naamaa, kun kipu näkyy vain käsivarressa.

Joojoo, mä olen jaksanut iloita koska olen melkein normaalipainoinen. Vai onko se sittenkään niin?
Nyt kun tiedän painoni, se surettaa minua, enkä pysty ajattelemaan paljon muuta!
Onneksi osaan hiljentää mielen halutessani meditaatiolla, mutta ahdistavat tunteet vaatii pidemmän päälle käsittelyä.
Mä haluan laihtua. Olen niin helvetin "normaali" taas.
Olen painanut viimeksi näin paljon kaksi vuotta sitten. Tasan silloin, kun aloitin bloggaamisen vappuna 2013. En halua olla yhtä "normaali" kuin sinä keväänä. Joudun kokoajan peittelemään masuani.

Mulla on muistissa toimintamalleja ja ajateltavaa, jolla olen päässyt pahimman sairastelun yli. Hillitsen varmasti itseni tällä kertaa enkä aja itseäni pahaan kuntoon. Tällä kertaa, kun laihdutan taas. Ja nopeasti. Rasvat huspois!

Tiukka dieetti kesää kohden voi oikeasti olla pelastava tekijä tilanteessa, jossa ruokavalioni ei todellakaan ole laadultaan optimaalinen.
Mun on vaan pakko vihdoin jättää kaikki paska pois, enhän edes pidä mistään helvetin raffinaateista yhtään?? En anna niiden hallita mua enää.
Arvostan itseäni tarpeeksi varmistaakseni itselleni sellaisen kehon joka näyttää ja tuntuu omalta.
Tämä on parempi lähtökohta, kuin parin vuoden takainen, hieman itsetuhoinen näkökulma.

Luultavasti koulunvaihto vaikuttaa vähän fiiliksiin. Kehoni muistaa, millaista vanhassa koulussa oli viimeksi siellä ollessani (masensi, väsytti, anoreksailin...) ja menee kai hetki, ennen kuin kehoni oppii, että ei se koulu enää ole paha paikka. Ajatuksissani jo tykkään käydä koulua ja tavata mielenkiintoisia ihmisiä.

Kivaa kivaa. Kaikki on kivaa. Onhan..?

Antautuminen on luonnollista

Palasin iltalukiosta päivälukion puolelle, sillä tuntuu , että jaksan nyt sitä rytmiä paremmin. Alunperin iltalukioon menoon oli yksi syy se, että hengissäpysymisen edellytyksenä oli mielestäni tyyliin voida syödä aamupäivällä kotona.

Tulkitsisin, että silloinen aamupäiväsyömismiete on yksi merkittävä syy nykyiselle ahmimisoireilulle. Vältin silloin velvollisuuksia ehtiäkseni syödä, mutta toimintamalli jäi päähän vielä hankalan alipainon korjaannuttua.
Tämän oivaltaminen on auttanut syömisen säännöllistämisessä; kun oireilu alkaa, muistan, että se on opittu keino välttää ikäviä velvollisuuksia ja tahdonvoiman ollessa riittävä vältän sekoilun ja ryhdyn hommiin. Ei toimi vielä jokakerta, mutta pikkuhiljaa, tämähän on vasta yksi oivallus.

Päivälukio ei tunnu liian raskaalta neljällä kurssilla ollessani. Hankalinta on läksyt, oireiluni vuoksi pääasiassa.
Koulu auttaa mua säännöllistämään päivärytmiäni. Jaksan taas tehdä ruokaakin, kun pitää tehdä kouluun eväitä, jos mielii jaksaa pirteänä koko päivän.

Olen vihdoin ymmärtänyt sen, ihminen oikeasti tarvii energiaa elääkseen. Tai ainakin tunteakseen että on elossa.
Energiavajareissa on niin paha olla verrattuna riittävään energiatasoon, mutta sitä ei edes tajua itse, kun aivotkaan ei jaksa ajatella kunnolla.
Toki on vaikeaa ja todella pelottavaa yrittää syödä ajallaan ja tarpeeksi, mutta rohkeus kannattaa..?

On ihana tunne, kun ajatukset soljuu selkeänä päässä ja ne pystyy myös hiljentämään halutessaan; kuullakseni lintujen laulun, nähdäkseni kaikki maailman värit ja tunteakseni tuulen ja sateen, jotka kylmyydestään huolimatta tuntuvat hyvältä ja rakastavalta ihoa vasten.
Minä on avannut sydämeni maailmalle ja olen kiitollinen kaikesta, mitä maailma minulle yhtenään antaa.

Ps. Myönnettäköön, että mua nolottaa puhua positiivisia asioita syömisestä. Olen oppinut rakastamaan kehoani, mutta... Pelkään kauheasti lihomista ja minua hävettää joka kerta, kun syön. Kuitenkin koitan tehdä sen. Vaikka syöminen tuntuu itsepetokselta, jokin voima sitä käskee jatkamaan. Se vain on eläimen elinehto, enkä saisi vastustaa luontoani. Toistan vielä, että kuitenkin hävettää.

Pps. Vitusti pegorionia. Aina silloin tällöin.

#petoonirti

Sellanen pienimuotoinen flippailu on ihan hemmetin hauskaa.
En mä tarkota esim. liikaa juomista tms., sen fiiliksen saa pienemmälläkin ja monista asioista.

Oon pohtinut päihteitä. Mulle valkonen sokeri on samanlainen päihde kuin vaikka rööki. Jos kysytään syönkö mielummin karkkia vai poltanko, niin kyllä mä sen röökin valitsen.
Päihteet jotka luokitellaan päihteiksi asiat jotka on yhteiskunnan mielestä paheksuttavia on sentään rehellisesti perseestä ja epäterveellisiä. Sokeria tyrkytetään kirkkain silmin jopa lapsille, vaikka se vaikuttaa aivoissa kokaiinin tavoin.

Mun ei todellakaan pitänyt ruveta tälläseen jauhamiseen, mutta tulipahan mieleen.

Se että joku on lähellä, koskettaa ja näkee mut kokonaan motivoi pitämään itsestä huolta. En mä halua ahmia kotona päivät pitkät ja sitten huolehtia miltä näytän ja miten jaksan. Mä haluan syödä joka päivä säännöllisesti ja niin, että mulla on hyvä olla itseni kanssa. Kuten niinä päivinä, kun saan kuulla että näytänkin hyvältä. Tunnun hyvältä.

En mä lihomista pelkää, mutta turvotuksesta haluan eroon ja se tapahtuu säännöllisyyden ja hyvien valintojen avulla.
Kalorien laskemisesta ja erilaisista sännöistä oli aikanaan apua laihdutuksessa, joten taidan ottaa sellaisia taas käyttöön.
Skinny Girl Dietissä tais olla jotain 300-700kcal päivässä muista kuin vähäkalorisista kasviksista ja hedelmistä? Mä pohdin, että voisin ottaa vakioksi 500kcal päivässä muista kuin edellämainituista vähäkalorisista.. siis ainakin hetkeksi.
Se helpottaa kovasti sellaisia valintoja, kuin vaikka muutama karkki vs. mandariini.

Metallimusiikki, vapautuminen ja rakkaus

Terve!

Tervehdys ja olotila, jota alan hiljalleen hipoa useammin.

Tässä välissä olen täyttänyt 18 ja ystävänpäiväkin oli juuri, eli kaksi viikonloppua juhlimista.
Ihan uskomaton fiilis kävellä kaupungin katuja pakkasessa pikkutunneilla, eikä edes väsytä, ei vituta, ei viluta (tai viluttaa hieman, mutta en välitä). Sanoin kaverilleni suoraan, että kyllä tämä on paljon kivempaa, kuin leveämpi tight gap!
Ei minusta ihan normaalipainoista omien toiveideni mukaan tule, sillä mulla on nyt hyvä. Pienet "pyöreydet" häiritsevät yhä suunnattomasti, mutta olen oppinut rakastamaan itseäni.

Mulla on kivaa olla minä. Musta jopa tuntui eräänä iltana maailmaa miettiessäni, että kuolema siellä jossain pelottaa minua. Vielä hetki sitten kuolema olisi ollut mulle ihan sama, olinhan arvoton.

Nyt luotan siihen, että maailma tarvitsee minua. Maailma tarvitsee meistä jokaista, sillä yhdessä luomme energian, joka viel maailmaa johonkin suuntaa. Toivon sen suunnan olevan hyvä ja jossei ole, se on silloinen murhe.

Ystävänpäivänä kuulin niin monta kertaa olevani täydellinen, suloinen, kaunis, että uskon siihen taas. Ymmärsin, että oikeastaan olen ollut riittävä ja kaunis aina, mutta en uskonut sitä, ennenkuin joku sen minulle kertoi.
Suurimmat muistot viime seurustelusuhteesta ovat lähinnä sitä haukkumista ja alistamista, joten en ihmettele, että ne fiilikset ovat eläneet tähän asti. Siis tähän, kun minulla on joku, joka vakuuttaa minulle hyvyyttäni.
Kaikki on tapahunut hireän nopeasti, mutta menen virran mukana.
Pääasia on, että uskallan pitää kireääkin toppia, kun suurella hupparilla on liian kuuma.

14 quotes to restore your faith in love

Anna auringon lämmittää sinunkin sydämesi, rakkaus on läsnä, vaikka meillä ei olisi jotakuta muistuttamasta asiasta. 

Sinua rakastetaan, ja kun uskot siihen, maailma vahvistaa käsitystäsi. 

Rakkaus tulee sinne missä sitä luodaan, sinunkin luoksesi, kun avaat sydämesi ja annat sen virrata vapaana. 

Olet kaunis. 

Ajatukset, teot ja niiden herkkä tasapaino

Lämmin vesi laskee suihkusta niskaani hellästi, kuin se halaisi mua.
Halaus on toivottua, mutta mua itkettää,
sillä jokainen ylimääräinen niskaani putoava vesipisara on maailman muilta eliöiltä pois.
Mulla ei ole oikeutta riistää sitä muilta.

Istuin kyykyssä suihkun lattialla ja olin hirveän pahoillani.

"Oot onnekas, jos sulla on niin harvoin 'huonoja päiviä'. Toisilla on kausia, jolloin ei muista viimeistä hyvää päivää"- viestin lähettämisestä seuraavana päivänä mua alkoi pelottaa, että sellainen kausi olisi taas tulossa. Mua väsyttää, vaikka tuntuu etten tee oikein mitään. Väsymys johtuu luullakseni ravitsemuksesta, vaikka verikokeissa mun arvot oli kunnossa (lisäravinteet voi pitää arvot hyvinä, mutta se ei tarkota, että keho/mieli olisi terve).

Olen alkanut käymään säännöllisemmin koulussa, kaksi kertaa viikossa joogassa ja sitten on satunnaisia matkustamisia tai töitä silloin tällöin. Ei todellakaan kuulosta pahalta, mutta alla kytee yhä ajatus kaiken turhuudesta silloin tällöin, eikä se ainakaan piristä.

Toivon, että tän päivän laskenut mieliala johtuisi tulevista menkoista; lopetin e-pillerit, joten kehon pitäisi nyt jaksaa pitää hormonitasapainonsa itse. Jos menkkoja ei tule pitkään aikaan, joudun joko ottamaan ne ympäristöä ja mua kuormittavat pillerit käyttöön, tai lihomaan; molemmat vastenmielisiä vaihtoehtoja.
Pillerien lopettamisen jälkeen mun mieliala on ollut huomattavasti parempi. Olen ymmärtänyt, että ne sekoitti mun hormonitoiminnan niin, ettei mikään tuntunut oikein miltään. Nyt jopa kaipaan läheisyyttä ja tunnen oloni oikeasti naiselliseksi, vaikka leikkasin hiuksetkin lyhyeksi.

Rewire Self-Sabotaging Thoughts For Good

Vituttaa olla näin sekaisin, syömishäiriö kaikkine johdannaisoireineen vaikuttaa jokapäivä (ehkä vähän liioteltuna) kaikkeen. Jos kerran olen yhä pirun sairas, miksen voisi olla samoin kuin vuosi sitten? Silloin, kun toimin ajatusteni mukaisesti, kun esim. mua kuormittavat ruuat oikeasti ällötti.

Mulla on vahvat tiedot ja arvot ruuan suhteen, mutta käytäntö ei vaan ota onnistuakseen.

Olen alkanut taas sulkeutua vähän, ehkä se johtuu siitä, että mulla ei vaan ole asioita, joista tarvisi puhua, mutta osa jää puhumatta, koska mulla ei ole läheisiä, kenelle haluisin niistä puhua.
Terapeutillekin näytän iloista naamaa ja valehtelen jopa itselleni voivani hyvin.
Uskon, että jos alan taas aktivoitumaan bloggaamisen kanssa, saan aikaan muutosta.
Nimettömänä asioiden purkaminen teille on huomattavasti helpottavampaa, kuin tunne siitä, että toi pitää mua sellasena ja tuo pitää mua pilkkanaan.

Huhhuh. Yritän kuitenkin muistaa, että tämä hetki on hyvä näin, eikä tulevaisuuden pelkääminen hyödytä mitään (vaan aiheutaa turhaa kuormaa tälle hetkelle). Tämä hetki ratkaisee tulevan, joten on viisainta keskittyä tarkkailemaan vain tätä hetkeä.

~~~

Ps. Kannattaa klikkailla linkkiä joidenkin kuvien alta, niiden takaa voi löytyä hyvää luettavaa!

Pps. voi olla, että aloitan toisen blogin jatkona tälle edelliselle. En joskus ymmärtänyt, miksi jotkut ovat tehneet uusia blogeja elämänsä käänteissä, miksei voi jatkaa samalla? Mutta nyt tiedän tunteen, ihan fyysisestikkin korvan takaa nipistää nähdä kaikki vanhat tekstit kummittelemassa.