Onnellisempaa uuttavuotta

 Joulun välipäivät ovat hujahtaneet nopeasti ja tapahtunut on kaikenlaista pientä.

Pääsin mummulassa käymään vanhanaikaisella vaa'alla, jonka neula huojui neljässäkymmenessä, vaikka vatsa ei taaskaan ollut toiminut ihanteellisella ripeydellä.

Pari päivää sitten päihitin fearfoodini: kalkkunakiusauksen (muunnos kinkkukiusauksesta, peruna ja kerma on mulle erityisen vaikeita ruokia), tosin söin sitä yhden haarukallisen.
Juuri ennen kyseistä ruokailua, kun olin kokoamassa lautastani, kyselin äidiltä että eikai kiusauksessa ole sentään juustoa, jolloin isä ja isosiskoni alkoivat ylistää minulle juustonsyömistä. Että minun pitäisi hotkia juustoa.
a)juusto on rasvaisuutensa takia pelottavaa b)juusto tehdään maidosta, joten rasva on huonolaatuista ja eläinperäistä.
Asia ahdisti minua niin, että aloin itkeä ja jätin lautasen siihen "Okei mä en sitten syö mitään!!" (palasin rauhoituttuani).
Tämän jälkeen minun ruokailuni ovat sujuneet ilman painostuksia.

Eilen haastoin itseni ja söin iltapalalla puolen sentin palan patonkia (se oli lisäaineetonta, joten uskalsin, vaikka siinä onkin vehnäjauhoa ja hiivaa) ohuella juustonsiivulla ja oikeastaan nautin siitä (tänään otin puolet pienemmän palan, mutta kuitenkin).
Vietin aiemman osan päivää keittiössä tehden nugetteja (kaupan nugetit on ravintoarvottomia roska(ja rasva)kertymiä jos multa kysytään) ja juustotonta sitruunajuustokakkua, puhtaat kunnon ruuat menevät alas ilman ahdistusta.

Tänään vietin monta tuntia tehden juuressipsejä, paljon parempia monin tavoin kuin tuolla kaapissa lojuvat perunahöttö-lisäaine-keinotekoisilla aromeilla höystetyt lastut. Hyvä mieli ja maku (meidän uudenvuoden vieraatkin ihastuivat niihin).
Olen näinä päivinä todella miettinyt sitä, että minun on pakko syödä enemmän, silti joka ilta laskeskellessani huomaan syöneeni ihan yhtä vähän kuin eilen, eikä tämä voi jatkua.
Minä kuihdun. Jalkani ovat olleet tänään kovin väsyneet, vaikka tein eilen vain 50:2 askelkyykkyä, 3minuuttia lämmittelyä ja 15 jännehyppyä (jumppaan lisäksi joka aamu ja pitkin päivää, mutta jos poikkeuksista puhutaan) jalkojen rasituksen osalta.

Ei auta muu, kuin ottaa itseä niskasta kiinni.

Apuna kohti elinvoimaista oloa yritän ottaa kaiken avun vastaan ja olla vähemmän itsepäinen.
Lisäksi panostan mahdollisimman puhtaaseen, luonnolliseen, käsittelemättömään ravintoon, joka antaa minulle sen mitä kehoni tarvitsee, ilman pahaa oloa huonolaatuisten ruokien sisältämistä aineista (tämä ei ole minulle enää uutta, mutta mainittavaa).
Treenaamisessa kuljen kohti terveempiä tavoitteita (yritän nohtaa laihdutuksen) tarpeeksi itseäni haastaen, mutta kuunnellen kehoni lepotarpeita.

En tiedä kumpuaako muutoksenhaluiset ajatukseni tästä ajankohdasta, mutta sattumaa tai ei, yllämainitut teemat voin liittää tulevaan vuoteen.
Jos inspiroidun, yritän kirjoittaa niistä tarkemmin omissa postauksissaan jonain päivänä.

Toivon kaikille ihanille lukijoilleni ja sattumalta lukemaan eksyneille siunattua ja onnellista vuotta 2014 <3

Ps. oliko tää mun 100. postaus?

Ihan oikea joulu

Hyvää tapaninpäivää ja yhä edelleen joulua jos multa kysytään!
Kauvan odottamani juhla on sujunut ihanasti, eikä loman lyhyyskään ainakaan vielä ole mieltä mustannut.
Tämä taitaa olla ensimmäinen joulu pitkään aikaan, kun olen saanut kaikki kortit, lahjat, siivoushommat jne. valmiiksi ennen aattoa.

Aattoaamuna heräsin ajoissa ja kokoonnuimme siskojen kanssa avaamaan joulusukkien pikkulahjat (pk-seudulla asuvat isosiskot viettävät joulunajan meillä) ja koko perhe riisipuurolle.
Minua pelotti ensin puuron syönti, mutta söin normaalin aamiaiseni puolikkaana ja hieman puuroa, niin sain nautittua jouluperinteestä ilman suurempia ahdistuksia.
Kummisetäni kävi tervehtimässä ja ennen Lumiukon telkkaristatuloa kävimme viemässä äidin vanhemmille tekemäni juustottoman juustokakun.

Talo ja jouluruuat viimeisteltiin ja pikkuhiljaa isän vanhemmat, vanhin isosisko ja serkkuni saapuivat.
Otin ruokaa viimeisten joukossa ja sain ottaa pienemmän lautasen, eikä ketään pahemmin kommentoinut syömisiäni.
Pystyin jopa syömään lusikallisen perinteistä juustokakkua kahvin kanssa!

Siskonlapset ja avomies saapuivat ja joulupukki kävi kuuden maissa.
Lahjojen jako on melkoinen härdelli, tiedäthän ne Ikean suuret siniset kassit? Lahjoja on joka joulu ainakin 5-6 kassillisen edestä.
Minä sain näppäimistön ja suojan tablettiini, yogitean jouluteelajitelman, luomuja mustikkamarmeladeja, bodyshopin tuotteita, avonin tuotteita, essien kynsilakan, arvan, kaksi essua ja keittiöliinoja, suolasirottimen, Pentikin pussilakanasetin, telkkarin, lämpimät hanskat, ihanat tohvelit, pyjamahousut, Nomination-palan, pinkin juomapullon, muumi-tuikkutelineen, ruutuvihon, alusvaatepussukan ja 250euroa. Lahjat eivät kuulu mun jouluni tärkeimpiin asioihin, mutta olen kaikista niin innoissani ja kiitollinen että olihan ne kiva esitellä.
Olen iloinen, etten saanut yhtään suklaata tms! Minä annoin monille sukulaisille itsetehtyä raakasuklaata ja he ovat kyllä olleet kiitollisia ja iloisia niistä, ihana juttu.

Loppuillan vietimme pelaillen ja muut maistelivat vielä jouluherkkuja. Kyllä minäkin varmaan yhden itse tekemäni voittoman, vehnättömän piparin saatoin napostella. Taisivat muutkin pitää niitä parempina, kuin niitä perinteisiä epäterveellisiä, joita mummu oli tehnyt.

Joulussa parasta on jälleen ollut yhdessäolo. Meidän sukulaiset on niin avoimia ja mukavia ja kun kokoonnumme yhteen, meillä on aina hauskaa ja saan tuntea itseni rakastetuksi. Joulupäivänä porukka kokoontui isän vanhempien luo, sielläkin meni ihan hyvin ja pystyin syömään nokareen mummun joulutorttua, sillä hän oli tehnyt taikinan itse. Kaupan lehtitaikina kuvottaa, ei makunsa puolesta, mutta enhän minä sitä ensimmäisenä arvioikaan.

Tänään vanhin isosisko perheineen tulee meille syömään ja menemme äidin vanhempien luo. Siellä ei ole jouluruokaa, koska äidin vanhemmat eivät enää jaksa järjestää sellaisia. Minä ja isosiskoni olemme leiponeet sinne tarjottavaa mummun pyynnöstä. Minä tulen maistamaan vain palan itse tekemääni maustekakkua, sillä sen reseptin olen muuntanut terveellisemmäksi.

Niimpä niin, minulla ei todellakaan ole ongelmia ylensyönnin kanssa, minun on vaikeaa löytää asioita jotka saisin kurkustani alas. Kun löydän syötävää, en sitäkään syö niin paljoa kuin pitäisi. Mutta en viitsi murehtia jouluna sellaisia.

Ihanaa joulunaikaa vielä teille kaikille! Isot jouluhalit!

Päivätääehjäpää

Tänään oli lääkäri, siellä multa kysyttiin kysymyksiä masennuksesta, ahdistuneisuudesta, syömiseen liittyvistä ongelmista ja muusta sellaisesta. Sellaista kartoitusta. Seuraavalla lääkärikerralla jatketaan.
Tuntui ihan hyvältä purkaa sellaisia vanhoja kytemään jääneitä juttuja, kuten exän väkivaltaisuus ja vääränlainen kaveriporukka silloin joskus.
"sinisilmäisyys on ihan hyvä piirre, mutta tottahan se on että siitä voi joutua tollaisiin tilanteisiin.."
Katsottiin multa lopuksi painokin, vaatteet päällä (collegepaita, farkut, villapitkikset...) ja täpötäydellä vatsalla 41,6kg, enkä tiedä mitä siitä pitäisi ajatella.
Lääkäri sanoi ettei paino saa laskea yhtään.

Mä olen tänään taas pitkästä aikaa aikatauluttanut koko koulunjälkeisen ajan: 15-16 päivällinen, 16-17 läksyjä, 17-18 kestävyystreeni, 18-20 kortteja ja paketointia, 20-21 iltapala.
Yksinkertainen aikataulu joustamisvaralla toimii! Olen saanut hommat hoidettua ja se onkin tärkeää tällä viikolla lähestyvän joulun takia (jos vaikka viikonloppuna ehtisi ottaa rennosti).
Suosittelen siis, jos stressi painaa päälle.

Vähän sekavat fiilikset tänä iltana.
Olen tosi iloinen, että mulla oli hyviä hetkiä torikierroksella, joulumusiikkia kuunnellessa ja lahjoja valmistellessa. Sain itseni liikkeelle (ei hätää, vain 30min. crosstrainerilla) ja tein läksyjä tunnin ajan (vaikka kaikki eivät valmistuneetkaan).

Huonolla puolella mua ärsyttää käydä koulua, kun tänäänkin olisin saanut paljon enemmän aikaan jossei tarvisi käydä istuskelemassa siellä. Ei se haittaisi, mutta kun en tiedä todellista syytä siellä istumiseen. Se on vaan se kun on vaan pakko olla jossain, kai.
Mun joulumieltä taas varjostaa, ettei täälläpäin ole lunta (se ei ole iso asia henkilökohtaisesti, mutta muistuttaa mua suuremman mittakaavan luonnon tilasta) ja minähän kiitän siitä ihmiskunnan aikaansaannoksia. Ilmastonmuutos. Kiitos ihan helvetisti! Ja päättäjiä tuntuu liian usein kiinnostavan vain oma rahapussi, entäs meidän yhteinen maapallo?? Inhottaa olla ihminen.
Parin valituslauseen jälkeen kuitenkin lopetan murehtimisen, eihän se mitään auta.

En taaskaan ole saanut alas kuin alle 800kcal vaikka treenikin kulutti ainakin 200kcal.
Minä ihan hirveästi haluaisin syödä, mietin tänäkin iltana kuumeisesti, mistä saisin vielä vähän energiaa, mutta enhän minä jaksa syödä hitto vie! 
Alle 100kcal iltapalani jälkeen olen niin täynnä että ajatus syömisestä ei houkuta.
Söin kuitenkin pakolla pari palaa suklaata ja pari rusinaa.
Edes hiukan lisäenergiaa.. enkä onneksi räjähtänyt, vaikka tukala olo tulikin.

Parin viikon parit mietteet

Kaksi viikko viime postauksesta... Anteeksi.
Onneksi sentään vain kaksi viikkoa, löysin vihdoin aikaa ja mielenrauhaa tähän!

Laivareissu meni ihan hyvin, vaikka siellä korostui kuinka paljon olen muuttunut n.vuoden aikana.
Kerroin Emmille mun tilanteestani joitakin seikkoja, ettei hän joudu päättelemään itsekseen asioita mun käytöksestä. Sweet&Salty cafessa päivälliseni aterian massan mukaan määräytyvällä hinnalla maksoi alle 2 euroa. Menin sentään yksin syömään.
Olen kerran tavannut myös vanhaa ystävääni Emmi H:ta, hän pyysi minua yllättäin kahville ja oli ihanaa viettää aikaa hänen kanssaan ja jutella melko henkilökohtaisistakin asioista.
Joku siis välittää.

Olen toden teolla yrittänyt panostaa kouluun. En ole saanut kaikkia tehtäviä tehtyä, enkä pysy tunneilla mukana (jonka olen todennut johtuvan väsymyksestä ja ilmeisesti ravinnonpuutteesta) mutta olen yrittänyt.
Joinakin päivinä kun olen tehnyt läksyjä, on tuntunut että ne vievät hitto vie koko päivän! Ihan vastenmielistä kuluttaa päivä läksyihin, joista ei ole mitään iloa, kun pitäisi tehdä jouluvalmistelujakin tai treenata!
Mutta kun on vaan pakko. 
Tämän takia sainkin torstaina hysteerisen itkukohtauksen. Yritin tehdä fysiikan isoa tehtävää, jonka jälkeen oli määrä tehdä läksyt vielä kolmesta aineesta sekä jouluvalmisteluja. Katsoin kelloon ja 19.30 romautti minut, en muistanut että itku voi sillä lailla lamata hengityksenkin.
Äiti ja isä antoivat onneksi jäädä perjantaina kotiin.

Mä en tiedä mitä mä painan, mutta en usko että painonlasku on pysähtynyt, sillä en ole saanut muutettua mitään. Bmi siinä 15 paikkeilla...
Mä en tunnista itseäni hirveän hoikaksi kun katson peiliin, tavallaan.
Kun tarpeeksi usein itseään katselee, niin ei vain ole sellaista vertailukohdetta josta huomaisi muuttuvat piirteet.
Kuitenkin tiedän että luuni työntyvät yhä enemmän esiin.
Minua sattuu istua, minua sattuu nukkua koska en löydä mukavaa asentoa. Aina sattuu ja aina on kylmä.
Mä haluaisin voida hyvin ja mä haluan mun lihakset takaisin, kyllähän ne näkyy etenkin vatsasta mutta tiedättehän... Olen hirveän heikko, vaikka inhottaa myöntää.
Häpeän itseäni. Minua hävettää olla tällainen. Silti olen ylpeä, lällällää olenkin vitun laiha.
Mutta ei kukaan täysjärkinen halua olla näin laiha. Ei kukaan joka tietää miltä tämä tuntuu.
Olen tyhmä, 
vilukissa,
väsynyt,
kotihiiri,
äkäpussi,
keskittymiskyvytön,
huonokyntinen ja -hiuksinen,
kuivaihoinen,
hidas,
voimaton,
iloton,
saamaton 
ja mielenvikainen.

Vähän vinksahtanut olen ollut aina, mutta kaikki muu yllämainittu on minulle uutta.
Haluan taas elää.
Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että jaksan uskoa että kaikki on vielä joskus paremmin.
Minua vain pelottaa niin paljon.. enhän minä halua lihota.
Haluampas, minähän kuihdun.
Tai en.. tai... 

Terveydestäni välittämistä vaikeuttaa suunnattomasti se, että minua inhottaa elää täällä.
Inhottaa, että ilmastonmuutos tulee väistämättä, että maailma on epätasa-arvoinen, että eläimille ollaan julmia, että elintarviketeollisuutta ohjaa ahneet huijarit, että mun pikkusisko syö nakkeja eikä suostu maistamaan mulperimarjoja... lista on loputon. En vain haluaisi olla täällä.

Haluaisin kirjoittaa vielä mun äärettömän kovasta jouluhypetyksestä, mutta alkaa olla jo aika mennä nukkumaan. Huomiseksi on vielä niin paljon tehtävää. Ja se vitun joululoma kestää niin vähän... Onneksi edes sen verran, hidastaa ehkä vähän lähestyvää kuolemaa, niin ehdin ehkä varmistaa, että mun syntymäpäivillä ei tarjota sokerikakkua.