Moikka. IStun taas junassa, taas matkalla Helsnkiin. Tällä kertaa ei työhaastatteluun (en saanut vakituista paikkaa, mutta lupasivat soitella jos tarvitsevat ekstraajia), mutta töihin.
Olen lykännyt kirjoittamista verukkeilla, että on ollut parempaa tekemistä, tai muuten en vain ole jaksanut. Junassa on hyvä kirjoittaa, kun ei oikein voi muutakaan. Voisin toki opiskella töihin liittyviä matskuja, mutta ajattelin, että jos siellä joku minulta odottaa kirjoitusta, niin pitäähän minun vähän ajatella häntäkin.
En enää ole ollut päiväosastolla moneen viikkoon. Thank god. Lähettivät eräänä päivänä psykologin lausunnon tilastani, siinä luki jotain jostain psykoosien mahdollisuuksita, mutta ei sitten muuta uutta. Kehui hän älykkyyttänikin. Tällä kertaa sain kaksi diagnoosia: F50.0- anoreksia ja keskivaikea masennus, jonka koodia en muista, eikä sillä väliäkään, ne vain kuulostaa hienoilta.
Anorektisuudesta en tiedä, mutta masennus on ainakin mustannut kesääni rankasti. Monta päivää kuluneista viikoista olen lähinnä maannut ja itkenyt, yleensä jos olen tuntenut epäonnistuneeni jossain, eikä se ole kovin harvinainen tunne minulle.
Painoani en tiedä, sillä en ole uskaltanut tsekata sitä aikoihin. Jossain vaiheessa se oli jopa 44kg, joka joskus tuntui kaukaiselta haaveelta, kun nyt se tuntui siltä kun polveni pettäisivät kaiken massan alta. Mutta ei, olen silti muka liian laiha. Ainakin joidenkin mielestä. Itse olen sitä mieltä, että olisi parempi jos ruuasta vouhottaminen vähenisi ja saisin toimia ihan rauhassa. Aina kun joku puuttuu ja painostaa, se on johtanut masentuneisiin oloihin ja ahdstukseen. En olisi kerännyt menetettyjä lihaksia ja hiukan pehmeyttäkin tänä aikana, ellen tietäisi itse mitä teen.
Toisina päivinä (kuten eilen treenin jälkeen) katselen itseäni peilistä ihaillen kuinka upea kroppa minulla on ja uinka upea se vielä tulee olemaan. Toisina päivinä taas en kestä olla itseni kanssa.
Monesti tuntemukset niin persoonastani kuin kropastanikin liittyvät siis siihen, olenko vaikkapa saanut jotain hyvää aikaan vai kenties mokannut jotain.
Nyt alkaa pää tyhjetä. Kuitenkin, mua vähän kutkuttaa, että tää loppukesä saattaa antaa paljonkin kaikkea hienoa mulle. Hienoa on jo tapahtumassa. Kun vain annan sen tapahtua.
Löysin vanhoista chateista mielenkiintosia viestejä parin vuoden takaa. Ne sai mut miettimään, kuinka ihmeen kauvan mulla onkaan ollut pientä masennuksen poikasta. Huihui.
No mutta kiitos jos jaksat vielä seurata mun kuulumisia, hyvää viikonloppua!<3
"No mul on tosi huono olo. Henkisesti ja nyt myös fyysisesti.--- Mut siis aiemmi, tiät kai, olin aika ilone et koulu alko ja kaikkee, mut sit heti ku pari tuntii oli menny ni alko tuntuu iha vitu turhalt ja mua pelottaa kaikki asiat ja sillee. Siis opiskelu ja semmonen o iha jees mut mua ahdistaa olla siel ihan sairaasti... Oli silti kevääl sellast oloo myös ni kai se sit palas ku pääs taas koulupenkil. Mut kamala ku nyt sit koko loppupäivä tuntunu et kaikki kaatuu niskaa vaik mun elämäs on ainaki päälisin puoli kaikki hyvi ku mul on sut ja kiva perhe jne. Silti sattuu. Eikä se lopu millään.enkä uskalla puhuu kenellekkää muulle ja pelkään nytki et vaivaan sua ja et sua ei ees kiinnostais.."
15.8.2012
"Hm siis... Masentunu olo just koulussa ja vapaa-ajallaki, ku pääs pyörii tosi paljo kaikkii pelkoi ja huolii. Huolettaa ku nii useet on kaksnaamasii tai muute vaa ilkeit ja jotain tällästä, ja sit pelkään, et jos haluun parempii kaverei ja sillee, ni ei sitä sit tiä haluuks ketää ol mun kaveri. Pelkään kans et joku yrittää viedä sut multa.. --- Koulu alku väsyttää ja se ohjaus stressaa ja muutenki oon vaa väsyny kaikkee. Halunnu nukkuu pois pari yötä. Mut luulen et se on jo alkanu helpottaa. Suurimmaks osaks en tajuu millee oon näi alas voinu mennä, mut äiti ja karkki ainaki sano et ehkä ne pillerit. Karkkiki vaa itki ja raivos kokoaja ennenku se vaihto merkkii. Mut nyt mä oon selittäny noi pääpiirteet. Mikä se sun vitutukse aihe oli?"
Ps. En korjaillut mahdollisia kirjoitusvirheitä ainakaan vielä koska tabletti.
