Suurinpiirtein elossa

Anteeksi tämä hiljaisuus.
Mulla on ollut koeviikko, vaikka eihän siihen opiskeluun ole paljon aikaa mennyt.
Ei paljoon muuhunkaan järkevään.
Harkatkin jäi eilen välistä kun voimat ei yksinkertaisesti tuntuneet riittävän sinne lähtöön, sain itkukohtauksen ja peruin kyydin viime hetkellä.
Mua väsyttää niin paljon. Mulla on niin kylmä.
Se on totuus. Mä pelkään välillä kuolevani.
Vaikka se oliskin helppoa, en mä sitä tahdo. Kai.
Ja kaikki on mun oman tyhmyyden vika.
Miksi se viimeinen lusikallinen ei mene suuhun? Miksei muka voisi syödä enemmän? Miksei muka voisi painaa vähän enemmän kuin 41kiloa?

Olen niin väsynyt. Ja huomenna laivalle. Jee. Tyhmyri.

Talven taikaa

Tänä aamuna en ollut uskoa silmiäni kun katsoin ulos: lunta! 
Mun mieliala on heti ollut hieman ylempänä, kun talvinen tunnelma on vallannut mielen.
Sellainen kaunis talvinen tunnelma, kimalteleva, rauhaisa ja lämmin, 
ei sellainen synkkä niin kuin tähän astinen talvi on ollut.
Kun astuin ovesta ulos ensimmäistä kertaa, päässä alkoi soida Varpunen jouluaamuna. 
Tästä taisi alkaa myös minun todellinen joulunodotuksenaikani, joka auttaa jaksamaan kylminä päivinä.
Talvi ja joulu inspiroi niin monella tavalla: mieli tulvii piirrosideoita, runoja, lahjaideoita ja ympäröiviin ihmisiin kohdistuu enemmän välittämistä. 
Pian saatan päästä jopa laskettelemaan tai luistelemaan, enkä enää edes pelkää kylmää niin paljon.

Talon sisällä taas myllerretään vähemmän puhtaissa merkeissä...
Juuri kun minua on kehuttu terveellisestä syömisestä ja itsekuristani, niin olen alkanut lipsua.
Keksinmuruja, myslejä, karkkeja, suklaata, sipsejä ja suolapähkinöitä; näistä on minun himot ja huono olo tehty.
Luulen, että naposteluntarve juontuu heikosta olostani, joka taas johtuu siitä n.700kcal pitkäaikaisesta päiväsäännista yhdistettynä tarpeeseeni pysyä liikkeessä.
Eilenkin jouduin lähtemään ennen viimeistä tuntia koulusta, koska tuntui niin vaikealta päästä rappuset ylös kolmanteen kerrokseen.. pelkäsin oikeasti että voimani loppuvat ja taju lähtee. Ihan hirveä olo.
 Illalla kuitenkin menin harkkoihin, olihan siinä sitä energiaa tullut koulun jälkeen popsittua ja myönnettäköön, että harkat menivät energisemmin ja paremmin kuin pitkään aikaan.
 Minun vain pitää saada ruokaa enemmän lautaselle (tai siis lautaselta vatsaan, eikä roskiin), niin ei tarvitse korvata sitä vääränlaisella ravinnolla.

Nyt eletään läheisistä välittämisen aikaa, mutta osaanko ja saanko olla itsellenikin myötätuntoinen ja antaa anteeksi?
Tuntuu niin väärältä... 

Huomenna on sentään ensimmäinen tapaaminen nupolla, eli nuorisopsykiatrian poliklinikalla. Wish me luck.

 

Ps. Tapahtuipa kerran koulun käytävällä ruokavälkällä:

Istuin tapani mukaan erään pöydän ääressä ja ne samat tytöt, kuin aina ennenkin, tulivat saman pöydän ääreen lähikaupan hedelmäosaston kanssa.

Toisella tytöllä oli mukanaan muunmuassa banaani, joka oli kauniin keltainen ja siinä oli pieni ruskea jälki. Näin ollen, banaani oli melkein täydellisen kypsä syötäväksi, ehkä vähän raaka minun makuuni.

JUMALAUTA SE TYTTÖ SANOI "hihi oon ottanut pilaantuneen banaanin" JA HEITTI SEN VITTU ROSKIKSEEN!

Olin ihan äärettömän raivostunut! Teki mieli oikeesti läimäistä niitä molempia! Vittu se banaani olis ollut hyvä vielä yli viikon päästä! EN YMMÄRRÄ! Pakko kai yrittää. SAATANA......

 

Mä en itse sitä huomaa

"Veera kuule, sä olet laihtunut siitä kun olit mun luona Helsingissä."

Mitäpä tuohon osaisi vastata.
"En ole vähentänyt mutta en ole lisännytkään, joten suunta on mikä on..."
Nähdään taas parin viikon päästä niin pääset näkemään minkä kokoinen olen.

Koulussa oli tänään pirteä päivä, vaikka en ottanut evästä.

Se oli siksi koska aamulla mutustelin paloja kakkupohjasta, joka tuli erään sukulaispojan synttärikakkuun ja oli minun ja siskoni hommia.
Valkoista sokeria ja vehnäjauhoja. Hyhhyh.

Oksettava kasa paskaa, jos multa kysytään.

Synttäreillä en kuitenkaan suostunut syömään mitään leivonnaisia.
Olin syönyt kotona ruuaksi yhden kasvisten kanssa paistetun valkuaisen salaatin kanssa ja tietäen ettei se ole tarpeeksi, otin pienimmän palan patonkia, jonka päällä oli vähän mozzarellaa, basilikaa, tomaattia ja oliiviöljyä...

Tässä on siis mun esimerkillinen ateriani...

Kotiin tulin yksin ennen muita.
Ja söin. 
Sipsejä, pähkinöitä ja pikkuisen suklaata (osa oli itsetehtyä raakasuklaata, joka ei haittaa!).
Kaiken kaikkiaan tosi vähän mutta minulle taas paljon.
Ainakin sain motivoitua itseni juoksemaan 15min crosstrainerilla ja tekemään lyhyen lihaskunnon salkkareiden lomassa.
Ja hieman rahkaa proteiinilisällä ja parilla päärynänpalalla pakolla kurkusta alas iltapalaksi.

Jaksoin eilen lakata kynnetkin, teemana tämä marraskuu.

Ei tässä tämän kummempia.
Nyt alan kirjoittamaan konserttiarvostelua kouluun... pitäisi kai olla ylpeä itsestään, kun jaksan oikeasti edes aloittaa kirjoittamaan sitä.
Tämä nyt oli kuitenkin ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä.

Itseviha

Viikonloppu käynnistynyt ihan hyvissä tunnelmissa, todella helpottavaa illalla nukkumaan mennessä tietää ettei tarvitse pakottaa itseään aamulla kouluun.

Perjantainen koulupäiväkin jäi osaltani kesken, koska en muistanut viimeisen tunnin luentoa, joka olisi ollut jollain musiikkiopistolla, jonne en sitten enää jaksanut raahautua lopputunnin takia.
Minulla on pakottava tarve jakaa taas tekemäni ruoka (meillä oli lihamakaronilaatikkoa, joten tein oman pöperöni):

Kvinoa-porkkana-papu-sipuli-omena-basilika-kalkkunawokki

Täksi päiväksi olin suunnitellut treenaavani kunnolla, kun en ole saanut aikaiseksi kertaakaan viikolla ja torstaina jäi tanssikin välistä koulun velvoittaman konsertin vuoksi....
En saanut tänäänkään aikaiseksi kuin 15min crosstrainerilla juoksua, mutta tyydyn siihen sillä jo se pieni boostasi ruokahaluani niin, että söin tänään lautasen melkein tyhjäksi!
Äitikin halasi minua iloisena kun hehkutin hänelle saavutustani.
Jälkiruokaa en saanut ihan syötyä loppuun, kun pelkäsin täyttyväni liikaa, mutta pääasia että uskalsin yrittää.

Jälkkärinä banaani"jäätelöä" raakasuklaahipuilla ja "karamelli"kastikkeella, puolikas viikuna

Muutaman puhtaan luomukarkin olen tänään napsinut hyvillä mielin, siis raakasuklaata ja spelttilakua. Muutenkin olen karkkeja napsinut mutta harvan niistä olen niellyt, ne ovat päätyneet hetken veulauksen jälkeen mössönä roskiin ja minun omantunnontuskiksini.
Joku muu olisi voinut syödä ne, eikä minä joka syljin ne pois...

Mutta toisaalta, roskaruoka kuuluu roskiin jos minulta kysytään.
Ei niissä karkeissa ollut mitään ihmiskehoon kuuluvaa...

Suosittelen tutustumaan tabletilla esiintyvään herraan!

Olen puhunut joskus täällä poikaystävästäni, jos nyt ketään sattuu muistamaan, niin hyvä kai ilmoittaa, että taisimme erota tänään.
En vain olisi päässyt elämässä eteenpäin jos joutuisin pohtimaan parisuhdetta, eikä totta puhuen minulla enää ole riittänyt kiinnostusta pitkään aikaan...
Tekee mieli alkaa pohtia näitä suhdeasioita oikein pitkällä linjalla, mutta niin henkilökohtaisesti se aihe ei kai sovi sen laajemmin tänne.

Tässä vielä iltapalaa: 50g rahkaa, 1rkl mysliä, 1/3banaani kanelin kanssa.

Kaneli on tehty taivaassa <3

Se sopii niin hyvin monien hedelmien ja ruokien kanssa ja lisää toki aineenvaihduntaakin. 

Cayennepippurin tavoin sen syömisestä tulee jotenkin lämmin olo.

^Teksti on siis kirjoitettu eilen, mutta Eino- myrsky taisi verottaa meidän nettiyhteyttä, enkä päässyt julkaisemaan...

Tänään olen jatkanut veulaa-sylje- harrastustani, mutta koitan päästä siitä mahdollisimman äkkiä eroon. Onhan se nyt ällöttävää ja voi johtaa suuremman mittakaavan ongelmiin...

Olen jälleen suunnitellut treenaavani tänään, mutta minua väsyttää niin kovasti ja pitäisi hoitaa pari koulutyötäkin.

Minulle tulee hirveän huono olo jos jätän treenini väliin, aivan varmasti, mutta silti kokoajan keksin jotain millä lykätä sitä.

Voisin jättää sen tänään välistä ja luvata tsempata taas ensiviikolla (tai ensikuussa), mutta sen ajattelukin vain kasvattaa itseinhoa.

Kamalaa, kun ei tiedä, onko okei jättää treeni välistä, vai olisiko se keholleni parempi jos treenaisin..

Jotain kuitenkin pitää ihmisen tehdä. Vai pitääkö? 

Pitää jos se tahtoo olla rehellinen käyttäessään hashtaggeja #healthylifestyle ja #fitfam.

Harva oikeasti treenaa niin kuin minulla on tapana (tai miten sen yritän toteuttaa), vai oikeastiko vain harva..?

Mutta minä en tahdo olla sellainen, joka ei treenaa.. 

Tahdon olla näkyvän vahvassa ja hyvässä kunnossa!

Vai pitääkö minun myöntää, että mielenterveyteni ei nyt anna sille unelmalle myöden...

 Niimpä niin, olen yrittänyt liikaa ja nyt joudun aloittamaan kaiken alusta.

Olen mokannut.

En tahdo huomenna kouluun.

Ihan mun näköinen.

Randomm

Mulla oli tänään viimeinen kerta H:n kanssa nuorten vastaanotolla, siirryn siis hoidossa eteenpäin ensiviikolla.
Vähän haikea olo.
Loppuviikosta on ensimmäinen tapaaminen Nuorisopsykiatrian poliklinikalla ja äidin on ilmeisesti määrä tulla saattamaan ekalle kerralle...

Anyway, viimepäivät on mennyt piilotellessa pahaa oloa keittiössä.

Olen ymmärtänyt yhä varmemmin, että piilotan yksinäisyyden ja surun tunteita ruuanlaittoon, eikä se taida olla huonokaan asia.

Tänään on ollut melko huono olo.
Sain ennen tanssia itkukohtauksen, koska tuntui niin kauhean vaikealta lähteä kotoa.
Napostelinkin päivällä, tosin syljin melkein kaiken ulos hetken maisteluani.
Kaloreita olen kuitenkin pitkästä aikaa saanut kerrytettyä yli 800 ja kykenin iltapalalla nauttimaan maistiaisesta karjalanpiirakkaa juustolla.
Vaaka pelottaa, sillä pienempi numero on mahdollinen ja osoittaisi minun heikenneen, mutta en tiedä mitä suurentunut numero saisi minussa aikaan.

 Ulkona ollessani hymyilen melkein kokoajan, aina kun siihen on hieman voimia.
Kuitenkin hymy kaikkoaa sitten kun kukaan ei näe.
En halua näyttää muille surunaamaa vaikka melkein jatkuvasti sattuu, tahdon saada muut hymyilemään. 

Vähän näitä luomuksia:

Rahkaa lisukkeineen

Omatekoiset proteiinipatukat

Best pancake ever#1 ilman munia.

Karamellikastiketta taateleista ja mantelimaidosta

Tomaattia, kanaa, kesäkurpitsaa, basilikaa, sipulia... Päällinen mm-kvinoaa ja mantelijauhoa

Porkkanaraasteen, basilikan ja valkosipulin kera paistettu valkuainen rullalla

Banaania, vadelmaa, mysliä ja chia-siemeniä

Kesäkurpitsa ja porkkana ranskiksia, kurpitsaista kanaa ja valkosipulidippiä

(tietenkin sokerittomia) kurpitsa-suklaamuffineita kaurakermalla ja omatekoisella suklaalla

Minttu-mokkakakku isälle (sokeriton)

Alempi lohi minun maustamana: sisällä ananasta ja punasipulia, päällä kookos- ja mantelijauhoa mausteineen

Se tyttö söi hedelmätarhan

Käytävän pöydän ympärillä istuu muutama sama tyttö, kuin aina ennenkin ruokatunnilla.
En välitä niistä vaan istuin tapani mukaan samaan pöytään tekemään läksyjä.
Ne tytöt söivät monta banaania, omenaa ja mandariinia.
Pian minäkin avasin eväsrasiani: 1/4 omena pieninä paloina, 1/3 banaani pieninä paloina sekä parin sentin pala raakapatukkaani.
En syönyt kuin puolet.
Mulle on ihan sama mitä ne tytöt musta ajattelee; jos en pysty syömään niin en pysty.
Aamupalasta oli vielä liian vähän aikaa.

Loppujenlopuksi minähän se olen joka kulkee käytävillä kuin haamu.

Minut on tuhottava, jotta pysyn hengissä

 Viimepäivät ovat menneet ihan hyvin, jos pinnalta raapaistaan.
Aamulla pieni (minulle suuri) aamupala, koulussa pakkosyötöllä 2rkl itsetehtyä hedelmäsosetta, 1rkl mysliä, hiukan chia-siemeniä ja parin sentin pala itsetehtyä pähkinä-taatelipatukkaa. Hyi helvetti- tokaisin epähuomiossa ääneen koulukaverin vieressä ahdettuani evään kitaani ja sain kummaksuvan katseen.
Useimmilla, kuten hänellä, se on niin, että jos hyvää syötävää on tarjolla, sitä on vain pakko saada vaikkei olisi edes nälkä.
Minulla taas se on niin, että vaikka olisikin nälkä ja tarjottava olisi hyvänlaatuista, syöminen kuvottaa.
Päivällä yhä pienenevä ruoka-annos kotona: en pysty syömään viimeisiä murusia, enkä edes ymmärrä mitä pelkään niissä.
Illalla väsään jonkin supersöpön iltapalan ja syötän sen itselleni pakolla.
Nukkumaan mennessä katson kalorit: paino putoaa.

Selkeästi ajatellen, toivon niin että laihdutus olisi vielä vaikeaa, kun herkuista oli vaikea kieltäytyä, kun saatoin ottaa lisää ruokaa, kun aterioiden väliinjättö oli pelottava ajatus...
Nyt kamppailen sen kanssa, että on pakko tunkea jotain sisäänsä ettei paino putoaisi. Enkä edes ole erityisen motivoitunut...
Kuitenkaan en kykene syömään tarpeeksi pysäyttääkseni sen.
Syöminen ällöttää... Ehkä siksi olen alkanut kikkailemaan hienoja välipaloja ja ruokia sekä panostamaan puhtaaseen ruokavalioon: se helpottaa ällötystä, tuo lohtua syömispakon kamaluuteen.

Laihuuteen pyrkivät: älkää menkö näin pitkälle, olkaa iloisia siitä, että ruoka maistuu.
Elämäni on tällä hetkellä ennennäkemättömän vaikeassa vaiheessa syömisen suhteen, enkä tahdo tätä kellekkään... Joskus kai toivoin tälläistä tilaa, että pääsisi haluistaan pois ja olisi helppo olla syömättä.
Nyt se on liian helppoa, elämisen käydessä raskaammaksi.

Tällä hetkellä yritän saada alas 1/4 omenaa viipaleina kanelin kanssa ja 1rkl rahkaa.
En yleensä syö yhdeksän jälkeen, mutta yritän selvitä tästä.
Pakko, olen ollut tänään lenkillä ja salilla ja syönyt n.700kcal.
Niin ja paino kiikkuu 42kg paikkeilla.

Sairaalla tavalla nautin tästä.
Sairaalla tavalla olen ylpeä.
Mutta haluanko olla sairas ja ylpeä omassa kuplassani, vai elää? 

Ahdistuksesta kylläinen

Tänä aamuna on jotenkin tavallista pirteämpi olo, vaikka sängystä nousu oli vaikeaa.
Tietysti se on hyvä, että olen pirteämpi, mutta samalla kyseenalaiset ajatukset pyörii päässä.
Johtuuko pirteys syömisestä?
No okei järjen mukaan viimepäivien alle 700kcal ei kovasti energiaa tuo.
Illalla oli niin kova nälkä, että aamupalalla varmasti syön leipäsiivun kokonaan!
Jälleen se pieni pala kuitenkin jäi lautaselle, se 10kcal pala.
En muka jaksa syödä, vaikka pöydästä noustua tekee mieli vielä jotain, mutta se 10kcal.
Oksettaa ja puistattaa ajatus siitä että minun pitää pakolla syödä enemmän.
Kuka käskee?
Kun haluan olla hieman lihaksekkaampi taas. Pyh, olen söpö kun olen pieni ja heiveröinen.
#fitness #healthyfood, tagit instagramissa johdattelee katsojan kauas siitä miten oikeasti syön.
Enkä edes itse millään ymmärrä että tämä muka olisi liian vähän.
Aivan liian outo ajatus syödä enemmän. Olisi niin paljon turvallisemman tuntuista jatkaa samaa linjaa. Lämpö, energisyys, ilo ja kylläisyys ovat pelottavia asioita joiden kohtaamisen tavoittelu tuntuu niin turhalta... Tosin kylläisyys on tavallaan tuttua, kokemuksieni perusteella kuvottavaa.
En tahdo nähdä huomista.

Get out

Torstai oli hyvä päivä.
Vain kaksi tuntia koulua, ei huolta eväistä.
Kotona söin lautasen melkein tyhjäksi.  

Herkullista ja nopeaa: mulla ei ollut kaveria kasviksille, joten pilkoin niitä vajaan munanvalkuaisen sekaan ja paistoin. Kylkeen salaattia. Jälkkäriksi 1 kuivattu luumu. 

Söin leipääkin pienen palan jonka aamulla jätin pussiin.
En enää jaksa syödä kokonaista leipää aamulla.

Tein itse mantelimassaa halloween- kakkua varten ja se onnistui hyvin!

Tanssimaankin kerkesin ja uusi tanssisarja vei täysin mukanaan.. Olen luotu olemaan revontuli.
Tosin nopeat maastanousut oli turhan rankkoja kuihtuneille jaloilleni.
Tekee kipeää myöntää, että vaikka treenaan paljon, muut ovat minua vahvempia.
Syön monipuolisesti ja terveellisesti, mutta he eivät tiedä että syön liian vähän...

Tänään eväänä pala banaania ja päärynää smoothiena pikkupurkissa chia-siementen kanssa.
Söin aamiaisen seitsemältä, kuinka monta tuntia tässä on välissä... hmm. Enhän minä silloin voi syödä, kun pitää olla tasan yhtä pitkä aika seuraavaan ateriaan. Tasan.
Eli siis viisi minuuttia vaille vaiko puolelta..? 1, 2, 3 tuntia ja kolme varttia... en jaksa ajatella näin enää, mene pois!

Kotona tarkoitus leipoa kakkupohja valmiiksi huomista viimeistelyä varten. Illalla pitäisi hankkiutua kaverille. Muilla on kai litrakaupalla läträttävää, mutta minua ei innosta. Kyllä mä lasillisen jotain saan jos alkaa tehdä mieli, jossei siinä ole liikaa kaloreita.