Päiväperhosten ajatellaan usein olevan hyvin lyhytikäisiä leijailijoita. Kuinka mikään niin kaunis ja hento kestäisikään tässä pahassa maailmassa päivää kauemmin?
Näkemys on rajoittunut, sillä aikuisten perhosten elämän pituus vaihtelee huimasti. Munana talvehtivan lajin kesä menee pitkälti toukkana kasvaessa ja kotelossa kypsyen, jolloin aikuiselle ei jää välttämättä montaakaan viikkoa kukasta kukkaan liitelylle. Jos laji taas viettää talven aikuisena, voidaan perhosen iäksi laskea jopa yli puoli vuotta. Meikäläisistä perhosista muun muassa suruvaippa, nokkosperhonen ja sitruunaperhonen talvehtivat aikuisina maanrajassa ja ulkorakennuksissa.
Vaikkei päiväperhosen lento loppuisikaan aivan kirjaimellisen pian, on sen aikuiselämä haasteita täynnä. Mikäli perhonen säästyy lintujen ja petohyönteisten iskuilta, on se tärkeimmän tehtävänsä suoritettuaan enemmän kuin valmis hautaan. Siivekäs aikuinen on perhosen elämänkaaren lisääntyvä osa, ei enempää eikä vähempää.
Ja tietenkin – ilman munia, toukkia ja koteloita ei olisi kauniita aikuisiakaan, joten on hassua ja harhaanjohtavaa puhua niistä kuin eri olentoina. Ovathan vauvatkin ihmisiä, vaikka eivät vielä osaisikaan kävellä, keittää kahvia tai naputtaa tietokonetta.
Lähde
Edittiä.
Oon mä aika luiseva, mutta en tarpeeksi.
Mitä tää on?
Se on niitä karkkeja ja keksejä.
Niistä pitää päästä eroon, ei enää ns. herkkuja.
Nipistän sitä läskikerrostumaa joka kerta, kun mietin napostelua. Joka kertaa. Kovaa.
Pitää olla luuta ja nahkaa, läski pitää saada pois.
Ei pehmeyttä, itsekuria ja kontrollia.
Mutta ollessani luuta ja nahkaa...
Katkon luuni ja viillän ihoni ja hajoan kokonaan.
Jäljelle jää vain tuhkaa ja tarina, jota ketään täällä ei ymmärrä.
Ei mulla kauhean paha olo nyt ole. Ihan ok. Tyhjä. Kunhan pohdiskelen.
Vituttaa. Joku pyysi kuvaa ja otin sen, mutta kännykkä on niin rikki, etten pääse piilottamaan ympäröivää huonetta.
Öitä rakkaat. Unohdan toivottaa L:lle, en tiedä miksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mietit?