Ajatukset, teot ja niiden herkkä tasapaino

Lämmin vesi laskee suihkusta niskaani hellästi, kuin se halaisi mua.
Halaus on toivottua, mutta mua itkettää,
sillä jokainen ylimääräinen niskaani putoava vesipisara on maailman muilta eliöiltä pois.
Mulla ei ole oikeutta riistää sitä muilta.

Istuin kyykyssä suihkun lattialla ja olin hirveän pahoillani.

"Oot onnekas, jos sulla on niin harvoin 'huonoja päiviä'. Toisilla on kausia, jolloin ei muista viimeistä hyvää päivää"- viestin lähettämisestä seuraavana päivänä mua alkoi pelottaa, että sellainen kausi olisi taas tulossa. Mua väsyttää, vaikka tuntuu etten tee oikein mitään. Väsymys johtuu luullakseni ravitsemuksesta, vaikka verikokeissa mun arvot oli kunnossa (lisäravinteet voi pitää arvot hyvinä, mutta se ei tarkota, että keho/mieli olisi terve).

Olen alkanut käymään säännöllisemmin koulussa, kaksi kertaa viikossa joogassa ja sitten on satunnaisia matkustamisia tai töitä silloin tällöin. Ei todellakaan kuulosta pahalta, mutta alla kytee yhä ajatus kaiken turhuudesta silloin tällöin, eikä se ainakaan piristä.

Toivon, että tän päivän laskenut mieliala johtuisi tulevista menkoista; lopetin e-pillerit, joten kehon pitäisi nyt jaksaa pitää hormonitasapainonsa itse. Jos menkkoja ei tule pitkään aikaan, joudun joko ottamaan ne ympäristöä ja mua kuormittavat pillerit käyttöön, tai lihomaan; molemmat vastenmielisiä vaihtoehtoja.
Pillerien lopettamisen jälkeen mun mieliala on ollut huomattavasti parempi. Olen ymmärtänyt, että ne sekoitti mun hormonitoiminnan niin, ettei mikään tuntunut oikein miltään. Nyt jopa kaipaan läheisyyttä ja tunnen oloni oikeasti naiselliseksi, vaikka leikkasin hiuksetkin lyhyeksi.

Rewire Self-Sabotaging Thoughts For Good

Vituttaa olla näin sekaisin, syömishäiriö kaikkine johdannaisoireineen vaikuttaa jokapäivä (ehkä vähän liioteltuna) kaikkeen. Jos kerran olen yhä pirun sairas, miksen voisi olla samoin kuin vuosi sitten? Silloin, kun toimin ajatusteni mukaisesti, kun esim. mua kuormittavat ruuat oikeasti ällötti.

Mulla on vahvat tiedot ja arvot ruuan suhteen, mutta käytäntö ei vaan ota onnistuakseen.

Olen alkanut taas sulkeutua vähän, ehkä se johtuu siitä, että mulla ei vaan ole asioita, joista tarvisi puhua, mutta osa jää puhumatta, koska mulla ei ole läheisiä, kenelle haluisin niistä puhua.
Terapeutillekin näytän iloista naamaa ja valehtelen jopa itselleni voivani hyvin.
Uskon, että jos alan taas aktivoitumaan bloggaamisen kanssa, saan aikaan muutosta.
Nimettömänä asioiden purkaminen teille on huomattavasti helpottavampaa, kuin tunne siitä, että toi pitää mua sellasena ja tuo pitää mua pilkkanaan.

Huhhuh. Yritän kuitenkin muistaa, että tämä hetki on hyvä näin, eikä tulevaisuuden pelkääminen hyödytä mitään (vaan aiheutaa turhaa kuormaa tälle hetkelle). Tämä hetki ratkaisee tulevan, joten on viisainta keskittyä tarkkailemaan vain tätä hetkeä.

~~~

Ps. Kannattaa klikkailla linkkiä joidenkin kuvien alta, niiden takaa voi löytyä hyvää luettavaa!

Pps. voi olla, että aloitan toisen blogin jatkona tälle edelliselle. En joskus ymmärtänyt, miksi jotkut ovat tehneet uusia blogeja elämänsä käänteissä, miksei voi jatkaa samalla? Mutta nyt tiedän tunteen, ihan fyysisestikkin korvan takaa nipistää nähdä kaikki vanhat tekstit kummittelemassa.