Kontrollifriikki

Olin tänään serkun synttäreillä.
Siellä oli tarjolla kaikenlaista, mutta mulla oli päivällistä mukana eväsrasiassa. Maistelin kyllä monta juttua ja chili-mudcakea enemmänkin kuin pari lusikallista, enkä ole varma häpeänkö sitä.

Illalla olen syönyt skyriä (maitotuote), suolapähkinöitä, luomu juuressipsien lisäksi "perus"sipsejä reilun kourallisen, kokonaisen kuivatun viikunan, kokonaisen (itsetehdyn) raakavalkosuklaakonvehdin, maitosuklaata... ei todellakaan tunnu hyvältä. En halua että mun sisällä on tuo määrä tuonlaisia juttuja.. en kuitenkaan aio oksentaa, en koskaan, vaikka se olisi kuinka nopea ratkaisu.
"Luotan" detox-teehen ja huomiseen aamuun.
Yritän muistaa, että jokainen kalori on minulle hyväksi mistä se ikinä tuleekaan. Yritän.
Minun on vain parempi pitäytyä niissä ruuissa jotka oikeasti tunnistan hyvää tekeviksi.
Miksi sitten söin sellaisia asioita, jotka näen roskana?
Pelottavaa. On löydettävä muuta ajateltavaa. Muuta kontrolloitavaa.

Keksit tuli uunista ja ajatukset jäi sinne

Ihan parasta, jääsytettyä cantaloupemelonia raakasuklaalla

Viime viikonloppu meni pitkälti synttäreitä järjestellen ja viettäen. 

Tarkennetaan vielä että sunnuntaina tuli vain sukulaisia kahville ja yksi kaveri, jota oli kyllä ihana nähdä: en muista koska viimeksi olisin käynyt kaverin kanssa kävelyllä! Muutenkin oli ihanaa nähdä läheisiä vaikka se tarkoittikin vähän stressaamista.

Kerrankin sellaiset juhlat, joissa minullekin maistui kaikki herkut (ja niiden jämät seuraavana päivänä!)

Kyllä mä muidenkin kokkaustaitoihin luotan, mutta mulla nyt vaan on vähän erilainen käsitys laadukkaista raaka-aineista ja herkuista kuin monilla. 

Lupasin vissiin esitellä pöydän antimet, joten:

Kvinoa-kasvispiirakkaa (ei vegaaninen, koska kananmunaa)

Porkkanabrownies cantaloupesydämillä, takana banaani-kaurakeksejä

Marjaisa raakakakku (tämä oli hitti!)

Aloitin tällä viikolla iltalukiossa ja ensivaikutelma ainakin on tosi hyvä! Jopa matikka onnistuu ihan hyvin ja tunneille on kiva mennä. 

Eikä eväiden syönti ole mitenkään outoa, vaikka mun eväiden syönti saattaa joskus näyttää oudolta.

Lasken edelleen melko tarkkaan kaikkien aterioiden kalorit, mutta kieltäydyn pyrkimästä mahdollisimman pieniin määriin, niinkuin ennen. 

300kcal aamupalalla ei edes ole paha nykyään, tosin lounasaikaan on vaikea syödä sen verran kuin ehkä pitäisi. Kaikenkaikkiaan olen saanut syötyä mielestäni reilusti enemmän kuin 700kcal/pv aikoihin, mutta ruokamäärän nosto tuntuu alkaneen takkuilla. Hiljaa hyvä tulee. 

Pääasia, että paino ei ole laskenut! Mulla oli maanantaina ravitsemusterapiassa punnitus ja terapeutin kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että suunta on hyvä.

Kuitenkin tunnen itseni vähän possuksi tän kaiken keskellä. 

Tuntuu aina vaan isommalta kun syö ja siksi painon pysyminen samana yllätti tunnetasolla, vaikka tiesin varmasti ettei se ollut voinut nousta tuhannen kilokalorin päiväsaannilla.

Tällä viikolla olen saanut otettua yhteyttä pariin kaveriinkin enemmän kuin tavallisesti ja huomisen teeman mukaisesti sain jopa sovittua että näen ainakin yhtä kaveria.

Siskokin tuli viikonlopuksi käymään (asuu 3h ajomatkan päässä) ja toi mulle ihanan synttärilahjan!:

Leivoin tänään keholle ja mielelle maistuvia keksejä extemporena ja mulla oli silloin jo blogger auki, piti kirjoittaa kun keksit oli uunissa, mutta jotenkin se lykkääntyi tänne iltaan ja kaikki ideat kirjoittamisesta valui ajan mukana hukkaan. 

Oma resepti, hyödynsin melkein ylikypsää päärynää

Oonko jo hehkuttanut kuinka ihanaa chiavanukas voi olla?

No mutta moi ja hyvää ystävänpäivää kuitenkin. <3

Sain mitä pyysin, nyt keho hylkii

Mulla on pitkä viikonloppu, sillä iltalukion uusi jakso alkaa vasta maanantaina ja koeviikko loppui eilen.

Ehdin siis tänään puuhailla kaikenlaista mitä pitikin, söin välipalan ajallaan ja aamiaisen melkein kokonaan, iloitsin päivällisen väreistä ja muuta mukavaa. 

On se jo pieni voitto, että nautin päivällisestä.

Päivällisen jälkeen menin käymään mummulassa, mummu oli leiponut laskiaispullia, runebergin torttuja, kuivakakkua ja jotain kerma-marenki-vadelmakakkua.

"Ota nyt Veera tätä kakkua, sellainen ihan pieni lusikallinen niinkuin ennenkin? Maista nyt jooko.."

No okei. Otin 2cm x 2cm- kokoisen maistiaisen ja puristin kermaa pois marenkisten taikinakerrosten välistä. Maku oli ensimmäisellä lusikallisella ihan ok, sitten otin toisen ja muistin mitä olin tekemässä: laittamassa sisääni kermaa, raffinoitua sokeria ja vehnäjauhoja, voita... 

Mielikuva aiheutti hirveän puistatuksen tunteen joka läpäisi koko kehon, minua ällötti niin etten pystynyt syömään palaa loppuun, saati sitten katsomaan sitä kohti! 

Leivonnaiset ympärillä eivät kohentaneet oloa... Hemmetin pelottavaa!

Meni jo..?

Pitikin mennä toivomaan jonkin vanhan postauksen otsikossa että hylkisin tiettyjä ruokia...

Tästä mulle kelpaisi vaan mansikat, kiitos.

Kuvottava olo on kummitellut vielä tunteja tapauksen jälkeenkin ja toivon todella että saan iltapalan alas.

Pelottaa hirveästi, että minulle tulee siitäkin paha olo, olen syönyt tänään yhteensä (jälleen) nimittäin aivan liian vähän. Sen kakkumaistiaisenkin luulin pystyväni syömään sillä syyllä, että minun täytyy saada jostain kaloreita kasaan. 

Seuraavaan lääkärintarkastukseen on muistaakseni alle viikko ja jos paino ei ole noussut, päiväosasto kutsuu. Jännittää.

Toivottavasti pystyn hoitamaan viikonlopun tarjoilulistan kuntoon, alan nimittäin nyt suunnittelemaan sitä.

Viikonloppuna meille tulee vieraita, sillä täytän huomenna 17.

Raakaherkkuja, kasvispiiraita tai jotain sellaista.. 

Ei ainakaan muruakaan raffinoitua sokeria tai vehnäjauhoja, nämä juhlat on mun näköiset ja teemana hyvä olo!

Turvotakko vai ei turvota

Äääh

Tää nyt on jotenkin melko pointless postaus, mutta pakko vaan purkaa johonkin muuhun kuin siihen mihin tekisi mieli..

Luin vanhoja postauksia ja idea viiltelystä palasi mieleeni, mikä hemmetti siinä on olevinaan niin kiehtovaa..? Koitan nyt kuitenkin vastustaa kiusausta, sillä voihan olo tästä helpottaa.

Luin myös sepityksiäni syömisen aiheuttamista tunteista, säännöistä ja katumuksesta... Ruokapäiväkirjan aikoihin, ehkä keväällä, taisin vielä pystyä syömään perunaa tai riisiä normaalina ruuan osana ja himoitsin jopa leivonnaisia. 

Vanhoja postauksia lukiessa huomaan miten ajatukseni puuroutuvat itseinhon kautta kohti tiukempia sääntöjä ja pienempiä BMI-tavoitteita.

Voi herranjestas, että tunsin itseni täyspaskaksi aikanaan.

Ainiin, meinasin jo unohtaa että tulin kirjoittamaan, sillä äsken syömäni muutama pähkinä ahdistavat kovasti. 

Ei tähän aikaan... Ei suolattua... Ei noin paljon pähkinöitä yhdelle päivälle... HILJAA KIITOS.

Mä söin ne siksi että edes 1000kcal tulisi täyteen tältä päivältä, eihän siihen määrään edes mahdu liikaa pähkinöitä vaikka olisin syönyt pelkkiä pähkinöitä koko kalorimäärän edestä!

Mä vaan pelkään että joudun kestämään huonoa oloa mahanpohjassa. 

Jokainen ruoka-aine epäilyttää, kun maha turpoilee ja toimii miten sattuu.. 

Voi miksi mä ajoin itseni tähän tilaan? Milloin tämä helpottaa?  

En saa tähän hätään mitään erikoisempia kuvia (tabletilla) joten...

Moi #selfie voiherranjestas

Tälläsiä väsäsin tänään, ps.spottaat nää instagramista #runeberg 

Iloa kehonkuvasta huolimatta

Mulla on tänään poikkeuksellisen iloinen päivä.
Meillä on koeviikko, joten mulla oli terveystiedon kokeen (joka meni mainiosti vaikken lukenut yhtään! Tämän kurssin aiheet kuuluu musta yleissivistykseen) jälkeen mukavasti aikaa pyöriä kaupungilla.
Hain sokoksesta Madaran Noora Shinglerin kanssa yhteistyössä kehitetyn pihlaja DD-voiteen alennushintaan itselleni palkinnoksi ja kävin moikkaamassa tuttuja luomupuodissa.
Lounasaikaan söin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kokonaisen banaanin! #fearfood
Takaisin kouluun kävellessä teki mieli ihan hyppelehtiä pitkin katua.

ps. käykää lukemassa kemikaalicocktail.fi

Olen muutamana päivänä saanut syödyksi yli 1000kcal, johtuuko mielialani siitä?
Olen myös jaksanut paremmin esim. juuri lähteä kävelemään kaupungille.
Iloiset tunteet ja energisyys tuntuvat hyvältä, mutta samalla pelottaa, koska olen tottunut elämään niin kauvan lähes ilman niitä.
Mitä enemmän syön, sitä epävarmemmaksi tulen ulkonäöstäni (lähinnä mitoista puhuen).
Suoraan sanottuna minulla ei ole ollut pitkään aikaan mitään ongelmaa ulkonäköni kanssa, mutta nyt peilit ovat alkaneet ahdistaa silloin tällöin.
Ilmeisesti ennen tiesin kokoajan että laihdun kokoajan ja siksi en stressannut siitä, mutta parina päivänä päähäni on syntynyt kuvia levinneistä reisistä ja pulleista poskista, normaaleista piirteistä.
Kaikki mitä voin tehdä on yrittää vaimentaa nämä ajatukset ja jatkaa syömisen lisäämistä, vaikka pelottaakin.
Joka päivä rikon häiriöpäissäni asettamiani rajoja hiukan enemmän ja tunnen itseni täysin kelvottomaksi silloin tällöin, mutta muuta ei nyt vain voi.
Lopussa kiitos seisoo, mutta tunnen että siihen on matkaa.
Kaikki mitä aiemmin minulle on tapahtunut on ollut vain lämmittelyä,
vasta toipumisesta lähtee todellinen taisto.
Mutta minä jaksan.

Illan mittaan olen katsellut pieniä jalkojani ja ranteitani ja miettinyt laihuuden olevan todella kaunista.
Nyt kun minulla on hieman enemmän energiaa ajatella, myös tällaiset ajatukset ottavat omansa.
Haaveilen äärimmäisen laihasta kehosta, mutta en saa enkä halua enää tahtoa sellaista itselleni.
Voihan kuka tahansa fanittaa vaikka koiria ihan kympillä tai jopa toivoa olevansa koira, mutta eihän ihminen koiraksi muutu.
Vaikka joskus tekisikin mieli haaveilla älyttömiä, minunkin pitää sisäistää todellisuus: en voi olla äärimmäisen laiha olematta sairas ja onneton.
Uskon että nämä ajatukset jättävät mut aikanaan rauhaan, mutta ompahan jotain mitä muistella.

Iltapalaa: Chiavanukasta proteiinilisällä soijamaitoon, 1/2 päärynä ja itsetehtyä mysliä <3

Yleisiä kuulumisia

Hei, anteeksi etten ole ilmoitellut itsestäni pitkään aikaan.
Välit vanhempieni kanssa ovat melko avoimet tällä hetkellä, joten olen saanut puhuttua heidän kanssaan paljon asioita.
Myös lääkäri-, nuorisopsykiatrian poliklinikka- ja ravitsemusterapiakäyntejä on ollut vähintään kerran viikossa, jolloin ajatukset ovat saaneet purkautua usein.
Parin viikon tapahtumat ja mietteet ovat kuitenkin olleet melko pinnallisia, en ole löytänyt hetkiä syvempien tuntemusteni pohtimiseen.
Koulunvaihto, tsemppaaminen kursseilla ja kaikki säätäminen liikkumisen ja syömisen kanssa on vienyt voimia.
En osaa sanoa mikä vie eniten, mikä tahansa kai voi viedä voimat näin kuulemma heikolta olennolta.

Mitä mulle sitten kuuluu?
Klassinen lähtökohta: paino paksuissa pukeissa perjantai-aamuna 39,3kg.
BMI 15, vaikea alipaino.
Olen sanonut tukijoukoilleni että ymmärrän sen olevan liian vähän ja että olen sairas, mutta tosiasiassa sitä on vaikea käsittää. Olen niin tottunut tekemään päivittäiset toimet kohtuullisen sujuvasti tilastani huolimatta, että on unenomaista että vaikkapa sydämeni voisi pettää koska tahansa. Tiedän, mutta en sisäistä.
Torstaina hoitopalaverissa oli paikalla lääkäri, "tukija" (en tiedä hänen ammattinimikettään) ja isäni.
Lääkäri totesi ravitsemusterapiassa mitatun painon pohjalta, että jos en liho nopeasti, menen päiväosastolle.
Se pysäytti. Vasta nyt olen alkanut ymmärtää että minun pitäisi olla oikeasti todella huolissani.
Tällä hetkellä yritän siis parhaani mukaan syödä painoa ylös.
Painonnousu ei ajatuksena ole kovin paha (ottaen huomioon kuinka huonosti nyt voin), mutta en tiedä mitä mielessäni tapahtuu kun syntyy tuloksia. Muuta vaihtoehtoa ei vain ole kuin tehdä niinkuin käsketään.
Olen pysytellyt n.700kcal/pv rajoilla hyvin kauvan ja kuvittelin, että muka jotenkin olisin alkanut toipumaan.
Saattaa olla, että tosiasiassa olinkin mielissäni joka kerta kun numerot pienenivät, nyt se peli ei enää vetele.
Ainoa vaihtoehto on yrittää syödä paljon enemmän, tällä kertaa oikeasti.
Syömisessä pelottaa täysi olo ja viime päivät ovatkin olleet melko vaikeita vaikka olen häsin tuskin yltänyt tuhanteen kilokaloriin.
Pelkään että täysi olo vie pahaan oloon, mutta onneksi saan tukea vanhemmilta ja joiltakin ystäviltäni, eikä pelko valtaa mieltäni täysin..?

Nyt menen mättämään chiavanukasta ja katsomaan Putousta perheeni kanssa.
Saatan tulla lähipäivinä kirjoittelemaan lisää.

~Kiitos lukemisesta~