Onnellisempaa uuttavuotta

 Joulun välipäivät ovat hujahtaneet nopeasti ja tapahtunut on kaikenlaista pientä.

Pääsin mummulassa käymään vanhanaikaisella vaa'alla, jonka neula huojui neljässäkymmenessä, vaikka vatsa ei taaskaan ollut toiminut ihanteellisella ripeydellä.

Pari päivää sitten päihitin fearfoodini: kalkkunakiusauksen (muunnos kinkkukiusauksesta, peruna ja kerma on mulle erityisen vaikeita ruokia), tosin söin sitä yhden haarukallisen.
Juuri ennen kyseistä ruokailua, kun olin kokoamassa lautastani, kyselin äidiltä että eikai kiusauksessa ole sentään juustoa, jolloin isä ja isosiskoni alkoivat ylistää minulle juustonsyömistä. Että minun pitäisi hotkia juustoa.
a)juusto on rasvaisuutensa takia pelottavaa b)juusto tehdään maidosta, joten rasva on huonolaatuista ja eläinperäistä.
Asia ahdisti minua niin, että aloin itkeä ja jätin lautasen siihen "Okei mä en sitten syö mitään!!" (palasin rauhoituttuani).
Tämän jälkeen minun ruokailuni ovat sujuneet ilman painostuksia.

Eilen haastoin itseni ja söin iltapalalla puolen sentin palan patonkia (se oli lisäaineetonta, joten uskalsin, vaikka siinä onkin vehnäjauhoa ja hiivaa) ohuella juustonsiivulla ja oikeastaan nautin siitä (tänään otin puolet pienemmän palan, mutta kuitenkin).
Vietin aiemman osan päivää keittiössä tehden nugetteja (kaupan nugetit on ravintoarvottomia roska(ja rasva)kertymiä jos multa kysytään) ja juustotonta sitruunajuustokakkua, puhtaat kunnon ruuat menevät alas ilman ahdistusta.

Tänään vietin monta tuntia tehden juuressipsejä, paljon parempia monin tavoin kuin tuolla kaapissa lojuvat perunahöttö-lisäaine-keinotekoisilla aromeilla höystetyt lastut. Hyvä mieli ja maku (meidän uudenvuoden vieraatkin ihastuivat niihin).
Olen näinä päivinä todella miettinyt sitä, että minun on pakko syödä enemmän, silti joka ilta laskeskellessani huomaan syöneeni ihan yhtä vähän kuin eilen, eikä tämä voi jatkua.
Minä kuihdun. Jalkani ovat olleet tänään kovin väsyneet, vaikka tein eilen vain 50:2 askelkyykkyä, 3minuuttia lämmittelyä ja 15 jännehyppyä (jumppaan lisäksi joka aamu ja pitkin päivää, mutta jos poikkeuksista puhutaan) jalkojen rasituksen osalta.

Ei auta muu, kuin ottaa itseä niskasta kiinni.

Apuna kohti elinvoimaista oloa yritän ottaa kaiken avun vastaan ja olla vähemmän itsepäinen.
Lisäksi panostan mahdollisimman puhtaaseen, luonnolliseen, käsittelemättömään ravintoon, joka antaa minulle sen mitä kehoni tarvitsee, ilman pahaa oloa huonolaatuisten ruokien sisältämistä aineista (tämä ei ole minulle enää uutta, mutta mainittavaa).
Treenaamisessa kuljen kohti terveempiä tavoitteita (yritän nohtaa laihdutuksen) tarpeeksi itseäni haastaen, mutta kuunnellen kehoni lepotarpeita.

En tiedä kumpuaako muutoksenhaluiset ajatukseni tästä ajankohdasta, mutta sattumaa tai ei, yllämainitut teemat voin liittää tulevaan vuoteen.
Jos inspiroidun, yritän kirjoittaa niistä tarkemmin omissa postauksissaan jonain päivänä.

Toivon kaikille ihanille lukijoilleni ja sattumalta lukemaan eksyneille siunattua ja onnellista vuotta 2014 <3

Ps. oliko tää mun 100. postaus?

Ihan oikea joulu

Hyvää tapaninpäivää ja yhä edelleen joulua jos multa kysytään!
Kauvan odottamani juhla on sujunut ihanasti, eikä loman lyhyyskään ainakaan vielä ole mieltä mustannut.
Tämä taitaa olla ensimmäinen joulu pitkään aikaan, kun olen saanut kaikki kortit, lahjat, siivoushommat jne. valmiiksi ennen aattoa.

Aattoaamuna heräsin ajoissa ja kokoonnuimme siskojen kanssa avaamaan joulusukkien pikkulahjat (pk-seudulla asuvat isosiskot viettävät joulunajan meillä) ja koko perhe riisipuurolle.
Minua pelotti ensin puuron syönti, mutta söin normaalin aamiaiseni puolikkaana ja hieman puuroa, niin sain nautittua jouluperinteestä ilman suurempia ahdistuksia.
Kummisetäni kävi tervehtimässä ja ennen Lumiukon telkkaristatuloa kävimme viemässä äidin vanhemmille tekemäni juustottoman juustokakun.

Talo ja jouluruuat viimeisteltiin ja pikkuhiljaa isän vanhemmat, vanhin isosisko ja serkkuni saapuivat.
Otin ruokaa viimeisten joukossa ja sain ottaa pienemmän lautasen, eikä ketään pahemmin kommentoinut syömisiäni.
Pystyin jopa syömään lusikallisen perinteistä juustokakkua kahvin kanssa!

Siskonlapset ja avomies saapuivat ja joulupukki kävi kuuden maissa.
Lahjojen jako on melkoinen härdelli, tiedäthän ne Ikean suuret siniset kassit? Lahjoja on joka joulu ainakin 5-6 kassillisen edestä.
Minä sain näppäimistön ja suojan tablettiini, yogitean jouluteelajitelman, luomuja mustikkamarmeladeja, bodyshopin tuotteita, avonin tuotteita, essien kynsilakan, arvan, kaksi essua ja keittiöliinoja, suolasirottimen, Pentikin pussilakanasetin, telkkarin, lämpimät hanskat, ihanat tohvelit, pyjamahousut, Nomination-palan, pinkin juomapullon, muumi-tuikkutelineen, ruutuvihon, alusvaatepussukan ja 250euroa. Lahjat eivät kuulu mun jouluni tärkeimpiin asioihin, mutta olen kaikista niin innoissani ja kiitollinen että olihan ne kiva esitellä.
Olen iloinen, etten saanut yhtään suklaata tms! Minä annoin monille sukulaisille itsetehtyä raakasuklaata ja he ovat kyllä olleet kiitollisia ja iloisia niistä, ihana juttu.

Loppuillan vietimme pelaillen ja muut maistelivat vielä jouluherkkuja. Kyllä minäkin varmaan yhden itse tekemäni voittoman, vehnättömän piparin saatoin napostella. Taisivat muutkin pitää niitä parempina, kuin niitä perinteisiä epäterveellisiä, joita mummu oli tehnyt.

Joulussa parasta on jälleen ollut yhdessäolo. Meidän sukulaiset on niin avoimia ja mukavia ja kun kokoonnumme yhteen, meillä on aina hauskaa ja saan tuntea itseni rakastetuksi. Joulupäivänä porukka kokoontui isän vanhempien luo, sielläkin meni ihan hyvin ja pystyin syömään nokareen mummun joulutorttua, sillä hän oli tehnyt taikinan itse. Kaupan lehtitaikina kuvottaa, ei makunsa puolesta, mutta enhän minä sitä ensimmäisenä arvioikaan.

Tänään vanhin isosisko perheineen tulee meille syömään ja menemme äidin vanhempien luo. Siellä ei ole jouluruokaa, koska äidin vanhemmat eivät enää jaksa järjestää sellaisia. Minä ja isosiskoni olemme leiponeet sinne tarjottavaa mummun pyynnöstä. Minä tulen maistamaan vain palan itse tekemääni maustekakkua, sillä sen reseptin olen muuntanut terveellisemmäksi.

Niimpä niin, minulla ei todellakaan ole ongelmia ylensyönnin kanssa, minun on vaikeaa löytää asioita jotka saisin kurkustani alas. Kun löydän syötävää, en sitäkään syö niin paljoa kuin pitäisi. Mutta en viitsi murehtia jouluna sellaisia.

Ihanaa joulunaikaa vielä teille kaikille! Isot jouluhalit!

Päivätääehjäpää

Tänään oli lääkäri, siellä multa kysyttiin kysymyksiä masennuksesta, ahdistuneisuudesta, syömiseen liittyvistä ongelmista ja muusta sellaisesta. Sellaista kartoitusta. Seuraavalla lääkärikerralla jatketaan.
Tuntui ihan hyvältä purkaa sellaisia vanhoja kytemään jääneitä juttuja, kuten exän väkivaltaisuus ja vääränlainen kaveriporukka silloin joskus.
"sinisilmäisyys on ihan hyvä piirre, mutta tottahan se on että siitä voi joutua tollaisiin tilanteisiin.."
Katsottiin multa lopuksi painokin, vaatteet päällä (collegepaita, farkut, villapitkikset...) ja täpötäydellä vatsalla 41,6kg, enkä tiedä mitä siitä pitäisi ajatella.
Lääkäri sanoi ettei paino saa laskea yhtään.

Mä olen tänään taas pitkästä aikaa aikatauluttanut koko koulunjälkeisen ajan: 15-16 päivällinen, 16-17 läksyjä, 17-18 kestävyystreeni, 18-20 kortteja ja paketointia, 20-21 iltapala.
Yksinkertainen aikataulu joustamisvaralla toimii! Olen saanut hommat hoidettua ja se onkin tärkeää tällä viikolla lähestyvän joulun takia (jos vaikka viikonloppuna ehtisi ottaa rennosti).
Suosittelen siis, jos stressi painaa päälle.

Vähän sekavat fiilikset tänä iltana.
Olen tosi iloinen, että mulla oli hyviä hetkiä torikierroksella, joulumusiikkia kuunnellessa ja lahjoja valmistellessa. Sain itseni liikkeelle (ei hätää, vain 30min. crosstrainerilla) ja tein läksyjä tunnin ajan (vaikka kaikki eivät valmistuneetkaan).

Huonolla puolella mua ärsyttää käydä koulua, kun tänäänkin olisin saanut paljon enemmän aikaan jossei tarvisi käydä istuskelemassa siellä. Ei se haittaisi, mutta kun en tiedä todellista syytä siellä istumiseen. Se on vaan se kun on vaan pakko olla jossain, kai.
Mun joulumieltä taas varjostaa, ettei täälläpäin ole lunta (se ei ole iso asia henkilökohtaisesti, mutta muistuttaa mua suuremman mittakaavan luonnon tilasta) ja minähän kiitän siitä ihmiskunnan aikaansaannoksia. Ilmastonmuutos. Kiitos ihan helvetisti! Ja päättäjiä tuntuu liian usein kiinnostavan vain oma rahapussi, entäs meidän yhteinen maapallo?? Inhottaa olla ihminen.
Parin valituslauseen jälkeen kuitenkin lopetan murehtimisen, eihän se mitään auta.

En taaskaan ole saanut alas kuin alle 800kcal vaikka treenikin kulutti ainakin 200kcal.
Minä ihan hirveästi haluaisin syödä, mietin tänäkin iltana kuumeisesti, mistä saisin vielä vähän energiaa, mutta enhän minä jaksa syödä hitto vie! 
Alle 100kcal iltapalani jälkeen olen niin täynnä että ajatus syömisestä ei houkuta.
Söin kuitenkin pakolla pari palaa suklaata ja pari rusinaa.
Edes hiukan lisäenergiaa.. enkä onneksi räjähtänyt, vaikka tukala olo tulikin.

Parin viikon parit mietteet

Kaksi viikko viime postauksesta... Anteeksi.
Onneksi sentään vain kaksi viikkoa, löysin vihdoin aikaa ja mielenrauhaa tähän!

Laivareissu meni ihan hyvin, vaikka siellä korostui kuinka paljon olen muuttunut n.vuoden aikana.
Kerroin Emmille mun tilanteestani joitakin seikkoja, ettei hän joudu päättelemään itsekseen asioita mun käytöksestä. Sweet&Salty cafessa päivälliseni aterian massan mukaan määräytyvällä hinnalla maksoi alle 2 euroa. Menin sentään yksin syömään.
Olen kerran tavannut myös vanhaa ystävääni Emmi H:ta, hän pyysi minua yllättäin kahville ja oli ihanaa viettää aikaa hänen kanssaan ja jutella melko henkilökohtaisistakin asioista.
Joku siis välittää.

Olen toden teolla yrittänyt panostaa kouluun. En ole saanut kaikkia tehtäviä tehtyä, enkä pysy tunneilla mukana (jonka olen todennut johtuvan väsymyksestä ja ilmeisesti ravinnonpuutteesta) mutta olen yrittänyt.
Joinakin päivinä kun olen tehnyt läksyjä, on tuntunut että ne vievät hitto vie koko päivän! Ihan vastenmielistä kuluttaa päivä läksyihin, joista ei ole mitään iloa, kun pitäisi tehdä jouluvalmistelujakin tai treenata!
Mutta kun on vaan pakko. 
Tämän takia sainkin torstaina hysteerisen itkukohtauksen. Yritin tehdä fysiikan isoa tehtävää, jonka jälkeen oli määrä tehdä läksyt vielä kolmesta aineesta sekä jouluvalmisteluja. Katsoin kelloon ja 19.30 romautti minut, en muistanut että itku voi sillä lailla lamata hengityksenkin.
Äiti ja isä antoivat onneksi jäädä perjantaina kotiin.

Mä en tiedä mitä mä painan, mutta en usko että painonlasku on pysähtynyt, sillä en ole saanut muutettua mitään. Bmi siinä 15 paikkeilla...
Mä en tunnista itseäni hirveän hoikaksi kun katson peiliin, tavallaan.
Kun tarpeeksi usein itseään katselee, niin ei vain ole sellaista vertailukohdetta josta huomaisi muuttuvat piirteet.
Kuitenkin tiedän että luuni työntyvät yhä enemmän esiin.
Minua sattuu istua, minua sattuu nukkua koska en löydä mukavaa asentoa. Aina sattuu ja aina on kylmä.
Mä haluaisin voida hyvin ja mä haluan mun lihakset takaisin, kyllähän ne näkyy etenkin vatsasta mutta tiedättehän... Olen hirveän heikko, vaikka inhottaa myöntää.
Häpeän itseäni. Minua hävettää olla tällainen. Silti olen ylpeä, lällällää olenkin vitun laiha.
Mutta ei kukaan täysjärkinen halua olla näin laiha. Ei kukaan joka tietää miltä tämä tuntuu.
Olen tyhmä, 
vilukissa,
väsynyt,
kotihiiri,
äkäpussi,
keskittymiskyvytön,
huonokyntinen ja -hiuksinen,
kuivaihoinen,
hidas,
voimaton,
iloton,
saamaton 
ja mielenvikainen.

Vähän vinksahtanut olen ollut aina, mutta kaikki muu yllämainittu on minulle uutta.
Haluan taas elää.
Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että jaksan uskoa että kaikki on vielä joskus paremmin.
Minua vain pelottaa niin paljon.. enhän minä halua lihota.
Haluampas, minähän kuihdun.
Tai en.. tai... 

Terveydestäni välittämistä vaikeuttaa suunnattomasti se, että minua inhottaa elää täällä.
Inhottaa, että ilmastonmuutos tulee väistämättä, että maailma on epätasa-arvoinen, että eläimille ollaan julmia, että elintarviketeollisuutta ohjaa ahneet huijarit, että mun pikkusisko syö nakkeja eikä suostu maistamaan mulperimarjoja... lista on loputon. En vain haluaisi olla täällä.

Haluaisin kirjoittaa vielä mun äärettömän kovasta jouluhypetyksestä, mutta alkaa olla jo aika mennä nukkumaan. Huomiseksi on vielä niin paljon tehtävää. Ja se vitun joululoma kestää niin vähän... Onneksi edes sen verran, hidastaa ehkä vähän lähestyvää kuolemaa, niin ehdin ehkä varmistaa, että mun syntymäpäivillä ei tarjota sokerikakkua.

Suurinpiirtein elossa

Anteeksi tämä hiljaisuus.
Mulla on ollut koeviikko, vaikka eihän siihen opiskeluun ole paljon aikaa mennyt.
Ei paljoon muuhunkaan järkevään.
Harkatkin jäi eilen välistä kun voimat ei yksinkertaisesti tuntuneet riittävän sinne lähtöön, sain itkukohtauksen ja peruin kyydin viime hetkellä.
Mua väsyttää niin paljon. Mulla on niin kylmä.
Se on totuus. Mä pelkään välillä kuolevani.
Vaikka se oliskin helppoa, en mä sitä tahdo. Kai.
Ja kaikki on mun oman tyhmyyden vika.
Miksi se viimeinen lusikallinen ei mene suuhun? Miksei muka voisi syödä enemmän? Miksei muka voisi painaa vähän enemmän kuin 41kiloa?

Olen niin väsynyt. Ja huomenna laivalle. Jee. Tyhmyri.

Talven taikaa

Tänä aamuna en ollut uskoa silmiäni kun katsoin ulos: lunta! 
Mun mieliala on heti ollut hieman ylempänä, kun talvinen tunnelma on vallannut mielen.
Sellainen kaunis talvinen tunnelma, kimalteleva, rauhaisa ja lämmin, 
ei sellainen synkkä niin kuin tähän astinen talvi on ollut.
Kun astuin ovesta ulos ensimmäistä kertaa, päässä alkoi soida Varpunen jouluaamuna. 
Tästä taisi alkaa myös minun todellinen joulunodotuksenaikani, joka auttaa jaksamaan kylminä päivinä.
Talvi ja joulu inspiroi niin monella tavalla: mieli tulvii piirrosideoita, runoja, lahjaideoita ja ympäröiviin ihmisiin kohdistuu enemmän välittämistä. 
Pian saatan päästä jopa laskettelemaan tai luistelemaan, enkä enää edes pelkää kylmää niin paljon.

Talon sisällä taas myllerretään vähemmän puhtaissa merkeissä...
Juuri kun minua on kehuttu terveellisestä syömisestä ja itsekuristani, niin olen alkanut lipsua.
Keksinmuruja, myslejä, karkkeja, suklaata, sipsejä ja suolapähkinöitä; näistä on minun himot ja huono olo tehty.
Luulen, että naposteluntarve juontuu heikosta olostani, joka taas johtuu siitä n.700kcal pitkäaikaisesta päiväsäännista yhdistettynä tarpeeseeni pysyä liikkeessä.
Eilenkin jouduin lähtemään ennen viimeistä tuntia koulusta, koska tuntui niin vaikealta päästä rappuset ylös kolmanteen kerrokseen.. pelkäsin oikeasti että voimani loppuvat ja taju lähtee. Ihan hirveä olo.
 Illalla kuitenkin menin harkkoihin, olihan siinä sitä energiaa tullut koulun jälkeen popsittua ja myönnettäköön, että harkat menivät energisemmin ja paremmin kuin pitkään aikaan.
 Minun vain pitää saada ruokaa enemmän lautaselle (tai siis lautaselta vatsaan, eikä roskiin), niin ei tarvitse korvata sitä vääränlaisella ravinnolla.

Nyt eletään läheisistä välittämisen aikaa, mutta osaanko ja saanko olla itsellenikin myötätuntoinen ja antaa anteeksi?
Tuntuu niin väärältä... 

Huomenna on sentään ensimmäinen tapaaminen nupolla, eli nuorisopsykiatrian poliklinikalla. Wish me luck.

 

Ps. Tapahtuipa kerran koulun käytävällä ruokavälkällä:

Istuin tapani mukaan erään pöydän ääressä ja ne samat tytöt, kuin aina ennenkin, tulivat saman pöydän ääreen lähikaupan hedelmäosaston kanssa.

Toisella tytöllä oli mukanaan muunmuassa banaani, joka oli kauniin keltainen ja siinä oli pieni ruskea jälki. Näin ollen, banaani oli melkein täydellisen kypsä syötäväksi, ehkä vähän raaka minun makuuni.

JUMALAUTA SE TYTTÖ SANOI "hihi oon ottanut pilaantuneen banaanin" JA HEITTI SEN VITTU ROSKIKSEEN!

Olin ihan äärettömän raivostunut! Teki mieli oikeesti läimäistä niitä molempia! Vittu se banaani olis ollut hyvä vielä yli viikon päästä! EN YMMÄRRÄ! Pakko kai yrittää. SAATANA......

 

Mä en itse sitä huomaa

"Veera kuule, sä olet laihtunut siitä kun olit mun luona Helsingissä."

Mitäpä tuohon osaisi vastata.
"En ole vähentänyt mutta en ole lisännytkään, joten suunta on mikä on..."
Nähdään taas parin viikon päästä niin pääset näkemään minkä kokoinen olen.

Koulussa oli tänään pirteä päivä, vaikka en ottanut evästä.

Se oli siksi koska aamulla mutustelin paloja kakkupohjasta, joka tuli erään sukulaispojan synttärikakkuun ja oli minun ja siskoni hommia.
Valkoista sokeria ja vehnäjauhoja. Hyhhyh.

Oksettava kasa paskaa, jos multa kysytään.

Synttäreillä en kuitenkaan suostunut syömään mitään leivonnaisia.
Olin syönyt kotona ruuaksi yhden kasvisten kanssa paistetun valkuaisen salaatin kanssa ja tietäen ettei se ole tarpeeksi, otin pienimmän palan patonkia, jonka päällä oli vähän mozzarellaa, basilikaa, tomaattia ja oliiviöljyä...

Tässä on siis mun esimerkillinen ateriani...

Kotiin tulin yksin ennen muita.
Ja söin. 
Sipsejä, pähkinöitä ja pikkuisen suklaata (osa oli itsetehtyä raakasuklaata, joka ei haittaa!).
Kaiken kaikkiaan tosi vähän mutta minulle taas paljon.
Ainakin sain motivoitua itseni juoksemaan 15min crosstrainerilla ja tekemään lyhyen lihaskunnon salkkareiden lomassa.
Ja hieman rahkaa proteiinilisällä ja parilla päärynänpalalla pakolla kurkusta alas iltapalaksi.

Jaksoin eilen lakata kynnetkin, teemana tämä marraskuu.

Ei tässä tämän kummempia.
Nyt alan kirjoittamaan konserttiarvostelua kouluun... pitäisi kai olla ylpeä itsestään, kun jaksan oikeasti edes aloittaa kirjoittamaan sitä.
Tämä nyt oli kuitenkin ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä.

Itseviha

Viikonloppu käynnistynyt ihan hyvissä tunnelmissa, todella helpottavaa illalla nukkumaan mennessä tietää ettei tarvitse pakottaa itseään aamulla kouluun.

Perjantainen koulupäiväkin jäi osaltani kesken, koska en muistanut viimeisen tunnin luentoa, joka olisi ollut jollain musiikkiopistolla, jonne en sitten enää jaksanut raahautua lopputunnin takia.
Minulla on pakottava tarve jakaa taas tekemäni ruoka (meillä oli lihamakaronilaatikkoa, joten tein oman pöperöni):

Kvinoa-porkkana-papu-sipuli-omena-basilika-kalkkunawokki

Täksi päiväksi olin suunnitellut treenaavani kunnolla, kun en ole saanut aikaiseksi kertaakaan viikolla ja torstaina jäi tanssikin välistä koulun velvoittaman konsertin vuoksi....
En saanut tänäänkään aikaiseksi kuin 15min crosstrainerilla juoksua, mutta tyydyn siihen sillä jo se pieni boostasi ruokahaluani niin, että söin tänään lautasen melkein tyhjäksi!
Äitikin halasi minua iloisena kun hehkutin hänelle saavutustani.
Jälkiruokaa en saanut ihan syötyä loppuun, kun pelkäsin täyttyväni liikaa, mutta pääasia että uskalsin yrittää.

Jälkkärinä banaani"jäätelöä" raakasuklaahipuilla ja "karamelli"kastikkeella, puolikas viikuna

Muutaman puhtaan luomukarkin olen tänään napsinut hyvillä mielin, siis raakasuklaata ja spelttilakua. Muutenkin olen karkkeja napsinut mutta harvan niistä olen niellyt, ne ovat päätyneet hetken veulauksen jälkeen mössönä roskiin ja minun omantunnontuskiksini.
Joku muu olisi voinut syödä ne, eikä minä joka syljin ne pois...

Mutta toisaalta, roskaruoka kuuluu roskiin jos minulta kysytään.
Ei niissä karkeissa ollut mitään ihmiskehoon kuuluvaa...

Suosittelen tutustumaan tabletilla esiintyvään herraan!

Olen puhunut joskus täällä poikaystävästäni, jos nyt ketään sattuu muistamaan, niin hyvä kai ilmoittaa, että taisimme erota tänään.
En vain olisi päässyt elämässä eteenpäin jos joutuisin pohtimaan parisuhdetta, eikä totta puhuen minulla enää ole riittänyt kiinnostusta pitkään aikaan...
Tekee mieli alkaa pohtia näitä suhdeasioita oikein pitkällä linjalla, mutta niin henkilökohtaisesti se aihe ei kai sovi sen laajemmin tänne.

Tässä vielä iltapalaa: 50g rahkaa, 1rkl mysliä, 1/3banaani kanelin kanssa.

Kaneli on tehty taivaassa <3

Se sopii niin hyvin monien hedelmien ja ruokien kanssa ja lisää toki aineenvaihduntaakin. 

Cayennepippurin tavoin sen syömisestä tulee jotenkin lämmin olo.

^Teksti on siis kirjoitettu eilen, mutta Eino- myrsky taisi verottaa meidän nettiyhteyttä, enkä päässyt julkaisemaan...

Tänään olen jatkanut veulaa-sylje- harrastustani, mutta koitan päästä siitä mahdollisimman äkkiä eroon. Onhan se nyt ällöttävää ja voi johtaa suuremman mittakaavan ongelmiin...

Olen jälleen suunnitellut treenaavani tänään, mutta minua väsyttää niin kovasti ja pitäisi hoitaa pari koulutyötäkin.

Minulle tulee hirveän huono olo jos jätän treenini väliin, aivan varmasti, mutta silti kokoajan keksin jotain millä lykätä sitä.

Voisin jättää sen tänään välistä ja luvata tsempata taas ensiviikolla (tai ensikuussa), mutta sen ajattelukin vain kasvattaa itseinhoa.

Kamalaa, kun ei tiedä, onko okei jättää treeni välistä, vai olisiko se keholleni parempi jos treenaisin..

Jotain kuitenkin pitää ihmisen tehdä. Vai pitääkö? 

Pitää jos se tahtoo olla rehellinen käyttäessään hashtaggeja #healthylifestyle ja #fitfam.

Harva oikeasti treenaa niin kuin minulla on tapana (tai miten sen yritän toteuttaa), vai oikeastiko vain harva..?

Mutta minä en tahdo olla sellainen, joka ei treenaa.. 

Tahdon olla näkyvän vahvassa ja hyvässä kunnossa!

Vai pitääkö minun myöntää, että mielenterveyteni ei nyt anna sille unelmalle myöden...

 Niimpä niin, olen yrittänyt liikaa ja nyt joudun aloittamaan kaiken alusta.

Olen mokannut.

En tahdo huomenna kouluun.

Ihan mun näköinen.

Randomm

Mulla oli tänään viimeinen kerta H:n kanssa nuorten vastaanotolla, siirryn siis hoidossa eteenpäin ensiviikolla.
Vähän haikea olo.
Loppuviikosta on ensimmäinen tapaaminen Nuorisopsykiatrian poliklinikalla ja äidin on ilmeisesti määrä tulla saattamaan ekalle kerralle...

Anyway, viimepäivät on mennyt piilotellessa pahaa oloa keittiössä.

Olen ymmärtänyt yhä varmemmin, että piilotan yksinäisyyden ja surun tunteita ruuanlaittoon, eikä se taida olla huonokaan asia.

Tänään on ollut melko huono olo.
Sain ennen tanssia itkukohtauksen, koska tuntui niin kauhean vaikealta lähteä kotoa.
Napostelinkin päivällä, tosin syljin melkein kaiken ulos hetken maisteluani.
Kaloreita olen kuitenkin pitkästä aikaa saanut kerrytettyä yli 800 ja kykenin iltapalalla nauttimaan maistiaisesta karjalanpiirakkaa juustolla.
Vaaka pelottaa, sillä pienempi numero on mahdollinen ja osoittaisi minun heikenneen, mutta en tiedä mitä suurentunut numero saisi minussa aikaan.

 Ulkona ollessani hymyilen melkein kokoajan, aina kun siihen on hieman voimia.
Kuitenkin hymy kaikkoaa sitten kun kukaan ei näe.
En halua näyttää muille surunaamaa vaikka melkein jatkuvasti sattuu, tahdon saada muut hymyilemään. 

Vähän näitä luomuksia:

Rahkaa lisukkeineen

Omatekoiset proteiinipatukat

Best pancake ever#1 ilman munia.

Karamellikastiketta taateleista ja mantelimaidosta

Tomaattia, kanaa, kesäkurpitsaa, basilikaa, sipulia... Päällinen mm-kvinoaa ja mantelijauhoa

Porkkanaraasteen, basilikan ja valkosipulin kera paistettu valkuainen rullalla

Banaania, vadelmaa, mysliä ja chia-siemeniä

Kesäkurpitsa ja porkkana ranskiksia, kurpitsaista kanaa ja valkosipulidippiä

(tietenkin sokerittomia) kurpitsa-suklaamuffineita kaurakermalla ja omatekoisella suklaalla

Minttu-mokkakakku isälle (sokeriton)

Alempi lohi minun maustamana: sisällä ananasta ja punasipulia, päällä kookos- ja mantelijauhoa mausteineen

Se tyttö söi hedelmätarhan

Käytävän pöydän ympärillä istuu muutama sama tyttö, kuin aina ennenkin ruokatunnilla.
En välitä niistä vaan istuin tapani mukaan samaan pöytään tekemään läksyjä.
Ne tytöt söivät monta banaania, omenaa ja mandariinia.
Pian minäkin avasin eväsrasiani: 1/4 omena pieninä paloina, 1/3 banaani pieninä paloina sekä parin sentin pala raakapatukkaani.
En syönyt kuin puolet.
Mulle on ihan sama mitä ne tytöt musta ajattelee; jos en pysty syömään niin en pysty.
Aamupalasta oli vielä liian vähän aikaa.

Loppujenlopuksi minähän se olen joka kulkee käytävillä kuin haamu.

Minut on tuhottava, jotta pysyn hengissä

 Viimepäivät ovat menneet ihan hyvin, jos pinnalta raapaistaan.
Aamulla pieni (minulle suuri) aamupala, koulussa pakkosyötöllä 2rkl itsetehtyä hedelmäsosetta, 1rkl mysliä, hiukan chia-siemeniä ja parin sentin pala itsetehtyä pähkinä-taatelipatukkaa. Hyi helvetti- tokaisin epähuomiossa ääneen koulukaverin vieressä ahdettuani evään kitaani ja sain kummaksuvan katseen.
Useimmilla, kuten hänellä, se on niin, että jos hyvää syötävää on tarjolla, sitä on vain pakko saada vaikkei olisi edes nälkä.
Minulla taas se on niin, että vaikka olisikin nälkä ja tarjottava olisi hyvänlaatuista, syöminen kuvottaa.
Päivällä yhä pienenevä ruoka-annos kotona: en pysty syömään viimeisiä murusia, enkä edes ymmärrä mitä pelkään niissä.
Illalla väsään jonkin supersöpön iltapalan ja syötän sen itselleni pakolla.
Nukkumaan mennessä katson kalorit: paino putoaa.

Selkeästi ajatellen, toivon niin että laihdutus olisi vielä vaikeaa, kun herkuista oli vaikea kieltäytyä, kun saatoin ottaa lisää ruokaa, kun aterioiden väliinjättö oli pelottava ajatus...
Nyt kamppailen sen kanssa, että on pakko tunkea jotain sisäänsä ettei paino putoaisi. Enkä edes ole erityisen motivoitunut...
Kuitenkaan en kykene syömään tarpeeksi pysäyttääkseni sen.
Syöminen ällöttää... Ehkä siksi olen alkanut kikkailemaan hienoja välipaloja ja ruokia sekä panostamaan puhtaaseen ruokavalioon: se helpottaa ällötystä, tuo lohtua syömispakon kamaluuteen.

Laihuuteen pyrkivät: älkää menkö näin pitkälle, olkaa iloisia siitä, että ruoka maistuu.
Elämäni on tällä hetkellä ennennäkemättömän vaikeassa vaiheessa syömisen suhteen, enkä tahdo tätä kellekkään... Joskus kai toivoin tälläistä tilaa, että pääsisi haluistaan pois ja olisi helppo olla syömättä.
Nyt se on liian helppoa, elämisen käydessä raskaammaksi.

Tällä hetkellä yritän saada alas 1/4 omenaa viipaleina kanelin kanssa ja 1rkl rahkaa.
En yleensä syö yhdeksän jälkeen, mutta yritän selvitä tästä.
Pakko, olen ollut tänään lenkillä ja salilla ja syönyt n.700kcal.
Niin ja paino kiikkuu 42kg paikkeilla.

Sairaalla tavalla nautin tästä.
Sairaalla tavalla olen ylpeä.
Mutta haluanko olla sairas ja ylpeä omassa kuplassani, vai elää?