Ajatuksia melkein rohkealta

Koulussa oli tänään ykkösluokkalaisten tutustumispäivä, eli meidän.
Leikittiin koko päivä niitä perus ryhmäleikkejä.
Meillä oli oman ryhmän sisäinen viestikilpailu ja siinä oli ideana pitää keppiä reisien välissä, siis viestikapulaa.
"Sulle on varmaan vaikeeta pitää se siinä välissä!"
Kiitos.
Kyllä se minunkin ja parin muun pienimmän tytön jalkojen välissä pysyi.
Ykkösten päivässä oli oikeastaan ihan hauskaa.
Ruokailun tullen pidin pääni, enkä syönyt mitään. Join vain mukin mehua.
En ymmärrä, miten se niin upean hoikka uusi kaverini on niin suloisen pieni, sillä se syö ainakin koulussa paljon enemmän kuin minä. Säälitän itseäni.

Söin kotona monipuolisen ruuan, täyden (leipä-) lautasellisen!
Hyvä hyvä, syö vaan kaikki niin jaksat tanssia. Hyvä, opin jo pikkuhiljaa. 
Nyt vähän taisteluhenkeä! Mummukin oli vieressä katsomassa.
Ruuan jälkeen oli tosi täysi olo, mutta otin vielä pienen palan pannukakkua ja hilloa.
Hyi läski. Ei vaan hyvä, hyvä että otin mummun pannukakkua!
Lopputuloksena oli vielä täydempi olo, mutta kieltäydyin ajattelemasta sitä huonona asiana, tai ainakin yritin. 
Päiväunilla nukuin pahimman täysinäisyyden pois ja herätessä oli ihan hyvä olo.
Kaiken järjen mukaan tuskin olin edes täynnä, mutta se pieni linnunannos oli minulle iso juttu.
Jokatapauksessa ajatukseni ovat sekavat, taistelen katumuksen ja ylpeyden välillä.
 
Olen hymyillyt kolme tuntia putkeen.
Ennen tanssia bussissa, matkalla pysäkiltä studiolle, tanssiharjoituksissa, matkalla studiolta pysäkille, odottaessa bussia 20 minuuttia ja kotimatkalla.
Tanssi tekee minut niin iloiseksi, vaikka ensimmäistä kertaa lyrikaalista tanssia opetellessa alku kangerteli.
Positiivisuus on minun vahvuuteni elämässä. 
Nauran itselleni, tiedän, että kyllä se bussi pian tulee ja uskon huomiseen sekä seuraavaan minuuttiin.
Kotimatkalla psykoottisesti hymyillessäni yhtäkkiä vatsanpohjaa kutitti. 
Nytkö oletkin onnellinen?
Pidin hymyn ja vastustin surullisia ajatuksia. 
On pakko jaksaa pitää se hymy.
Pidä se. Pidä se. Älä luovuta.
Älä kuuntele sitä kappaletta, sulje korvasi siltä!

Loppujenlopuksi tänään taisi olla hyvä päivä. Eikä vieno hymy ole kadonnut, vaikka kovasti takaraivossa joku juonii miten vetää suupielet alas.
Huominen näyttää, mitä silloin tunnen.

Kuvatonjärjetön

Moi taas. 

Eilen oli äidin syntymäpäivä, enkä toteuttanut suunnitelmaani siitä, että söisin tosi vähän.
Mutta en syönyt karkkia kuin ehkä kaksi pikkuista! Sipsiä tosin illalla taas...
Tein äidille kevyen ja vähähiilihydraattisen raakakakun.
Siis tavallisen keksi-voi pohjan korvasin pähkinöillä, kuivahedelmillä ja hunajalla. Juustokakkumaisuus syntyi korvaamalla tuorejuusto rasvattomalla, maustamattomalla rahkalla.
Valkean sokerin vaihdoin ruskeaan. Mummu oli tuonut mansikoita joita sain kakun päälle.
Äiti oli tosi iloinen kun tuli töistä kotiin ja minäkin kykenin syömään pienen maistiaiseni hymyssä suin. Vitut.

En tehnyt eilenkään läksyjä,  mutta koulussa oli tänään aikaa tehdä tarpeelliset tehtävät, sillä en mennyt syömään! Kaveri lähti kesken koulupäivän, joten mikään ei pakottanut minua syömään. Jes, voittajafiilis.

Kotona olikin sitten pakko syödä, sillä tänään oli ekat treenit.
Söin pari palaa höyrytettyä kukkakaalia ja sipulia käärittynä kahteen ohueen kalkkunasiivuun... Seurana vähän kurkkua ja vesimelonia, 1rkl mummun tekemää kurkkusalaattia ja 30g rasvatonta raejuustoa. Ainiin ja pari pekaanipähkinää. Pieni ruokamäärä kuitenkin kostautui ja otin pienen palan kakkua jälkkäriksi, sekä vähän mysliä... damn.
Iltaan mennessä olin jo ylpeä, kun en ole syönyt niin paljon tänään, kuin eilen mutta...
Iltapalaksi tein kuitenkin normin rasvaton, maustamaton rahka-banaani-marja-spirulina sekoituksen (+pala oman puun omenaa). Kaloreita tuli ehkä 50kcal, mutta silti minulla on huono mieli.
Tiedän, että en pärjää ilman niitä vitamiineja ja proteiineja, mutta inhoan tänään niin paljon niitä kaloreita ja ajatusta siitä, että syön.
Ja nyt illalla on otettu pari sipsiäkin. Ja mysliä. Apuaaa...
Mutta minä taistelen, sillä mun holtittomuuteni on jokatapauksessa jo vahvasti katoamassa!

Tänään siis oli ensimmäiset Streettanssi- treenit, siellä oli hauskaa ja hyvä ilmapiiri.
Mun alkuni oli vähän kankea, sillä tulin myöhässä suuntavaistoni takia.
Mulla oli ihanan itsevarma olo siellä, kaikesta huolimatta. Jos mokasin, repesin itsekseni ja yritin vain uudelleen. Muutamat ryhmässä vaikuttavat vähemmän kokeneilta ja toivon että he ottavat sitten vanhemmasta mallia ja osaavat nauraa itselleenkin, jos mokailevat.
Tässä ryhmässä on hyvä tahti, asioihin ei jäädä junnaamaan vaan mennään sopivan rivakasti eteenpäin. Vihdoin.

Opin tänään ojentamaan nilkat sillassa! Jee :D

Tää on nyt ihan sekava postaus, mutta tulipahan tehtyä.
 Olis pitänyt kirjoittaa ylös ajatukset joita tänäänkin aiemmin pyöri päässä!

New week, new failure

Viikonloppu meni rentouttvan rauhallisissa tunnelmissa.
Sain syödä karkkia laskematta siitä kaloreita. Uusi sääntökokeilu.

Tänään oli nyt sitten se terveystarkastus. 
Petyin vähän, ettei siellä katsottu pituutta, painoa jne. mutta muuta hyötyä siitä kai oli.
Keskustelimme terveydenhoitaan kanssa vastauksistani lomakkeeseen, keskustelu painottui masennukseen.
Terkkarimme on ensimmäinen aikuinen, kelle kerroin enempiä miettimättä viiltelystäni.
Minut laitettiin täyttämään jonkinlainen masennusseula -lappunen ja pisteitä siitä tuli sen verran, että terkkari sanoi olevansa todella huolestunut.
"Mitäs sanot jos soittaisin sun äiskälle tästä?"
"Ei sitä tarvis vaivata..."
Loppujenlopuksi äitini taitaa saada ikävän puhelun loppuviikosta. Hitto.
Ne pistää mut käymään jossain nuorten vastaanotolla.

 Toisaalta mietin bussissa tänään, että en minä ansaitse mitään hössötystä. 
Varsinkaan äidille en halua minkäänlaista lisähuolta. Joillakin on asiat huonommin kuin mulla.
Mä olen vain hemmoteltu kakara, jolla kerrankin on joku huonosti ja joka ylireagoi.
Vai pitäisikö mun vain hyväksyä se, että tässä on oikeasti jokin vialla?
Ei se vaan tunnu siltä... Tähän kaikkeen on tottunut kahdessa vuodessa.
  
Syömisestä ei puhuttu ollenkaan, ilmeisesti terkkari tulkitsi tyhjän kohdan lomakkeessa niin, ettei mulla vain ole sanottavaa asiasta. Ei ongelmia syömisen kanssa.
"Onko sulla vielä jotain mistä haluisit puhua?"
"ei."
Kyllä ne jutut sitten tulevissa istunnoissa kai avautuu.

 Kaupungilla, etsiessäni äidille ja Larille syntymäpäivälahjoja, törmäsin pariin yläasteen luokkakaveriin. 
En ole ollut paljoa tekemisissä kummankaan kanssa pitkään aikaan. 
Toisen kanssa olimme joskus todella läheisiä ystäviä. 
Juuri tämä ei-enää-yhtä-läheinen ystävä mainitsi, että olen jotenkin muuttunut.
"Oletko laihtunut? Ihan sairaasti!"
Häkellyin kommentista, olin todella iloinen ja kiitollinen. 
Muutenkin mukava tavata tuttuja, jotka oikeasti ovat ystävällisiä ja kunnioittavat minuakin.


Jätin tänään taas ruuastani osan syömättä, yhä leipälautaselta. 
Sen sijaan ruuan jälkeen söin puolikkaan jäätelötuutin ja vielä sipsejä. Oon ihan hullu.
Muutama karkkikin oli kuin pakko huitaista naamariin. Tuli ihan oikea kuvotuksen tunne kun tungin täyteen vatsaan sellaisia.
Olen alkanut miettiä useasti oksentamisen vaihtoehtoa, mutta mitä olen lukenut, se on sellainen kierre, johon en halua joutua. Taistelen viimeiseen asti sitä vastaan. 
Voimia kaikille, joista tiedättekyllämitätarkoitan on saanut otteen. <3

En syönyt muuten koulussa taaskaan, join vain hyvää päivää- juomaa. 
Saman verran siitä silti tuli kaloreita, mitä kouluruuasta olisin närppinyt...
Suunnittelin, että voisin syödä huomenna vaikkapa vain aamupalan ja sitten mennä loppupäivän jollain mehuilla. Ihan kokeilemisen arvoista kai. Vielä on varaa pudottaa.

Jos muuten et ole kuunnellut edellisen postauksen kappaletta, suosittelen kuuntelemaan.
Mitä ikinä sulla onkaan mielen päällä, toi laulu rauhoittaa.
Kirjoitin joskus mua koskettavista lauluista, enkä ymmärrä miten unohdin kyseisen kappaleen.
Muistan elävästi konfirmaatiotani edeltäneen illan viime kesänä: itkin simät päästäni ja kuuntelin kappaletta monta kertaa putkeen. Se kosketti niin...
En muista miksi itkin. Mutta jo silloin olin todella rikki. Ketään ei tiennyt.
Ketään ei tiennyt  tarpeeksi ymmärtääkseen, minä piilotin kaiken minkä osasin.
Rippijuhlissani isoset ja pappi tulivat laulamaan vierailleni.
Viimeisen kappaleen sain valita itse ja minut otettiin mukaan laulamaan.
Tiesin tasan tarkkaan jo rippileirillä haluavani laulaa yhdessä "väsyneet maan".
"Sä näytit ihan siltä, että alkaisit just itkemään, kun sä lauloit".

 Menneisyyden muistelu saa minut todella haikeaksi. Tekee mieli itkeä joka kyynel uudelleen.

MITÄ VITTUAAAXDDDD

Sinulle, minulle, jokaiselle ♡

Loppua kohden pirteämpänä

Viikon mieliala on maanantaista lähtenyt nousuun pikkuhiljaa, varmasti se on teidän kommentoijien tsemppauksenkin ansiota. Kiitos <3

Olen miettinyt vakavasti sitä, että pitää syödä enemmän että jaksaa. 
Otin siis tiistaina ja keskiviikkonakin isomman lautasen päivällisellä, mutta heti eilen yksin ollessani otin sen pienimmän lautasen. Ja silti jätin ruokaa. 
Se vain tuntuu niin helpolta syödä muutama haarukallinen ja heittää loput pois. 
Koen paljon hankalammaksi ruuan syömisen loppuun, kuin syömisen vähentämisen.
Tällä kertaa otan helpon vaihtoehdon ja syön vain kun on pakko.
Tosi vähän tuntuu oikealta.

 Hassua, kuinka mieleni on muuttunut kuukausien aikana.
Minulle on kommentoitu siitä että syön liian vähän, pitää osata lopettaa ajoissa ja muistaa terveys. 
Olen aina vastannut että tiedän kyllä mitä teen ja alan pian syömään enemmän. 
Olin varma siitä, että syömisen lisääminen jossain vaiheessa olisi ihan helppoa. Mutta ei.
En tahdo syödä enemmän. Onko se vain tekosyy sille, etten oikeasti pysty?

Tällä hetkellä minulle on samantekevää, vaikka en söisi lainkaan, sillä minulla on kuitenkin terveystarkastus ensi viikolla ja etukäteen täytetyn kyselyn perusteella keskustelunaiheet terveydenhoitajan kanssa voivat ajautua syömiseen.
Toivon että olen terveystarkastukseen mennessä 45kg. 
Vaaka katoili taas joku päivä, nyt se tuli jo takaisin, mutta ei toimi.

 Myös liikuntarupeamat ovat kohottaneet mielialaani.
Keskiviikkona kävin tutustumassa minulle uudella kuntosalilla ja siellä oli oikein viihtyisää. Lihakset on yhä kipeinä ja olen siitä iloinen.
Eilen, siis torstaina, kävin vain pienellä lenkillä (2,95km) mutta se piristi. Endorfiinit täytyi saada liikkeelle, kun meinasin jälleen seota masentuneisuuteen ja uupumukseen. Lenkin jälkeen tein kunnolliset, pitkät venyttelyt, motivaattorina tanssihaaveeni.
Ilmoittaudun siis erääseen tanssikouluun. Olen jo nyt ihan kikseissä! 
Postailen siitä lisää myöhemmin.

Ostoksetkin piristävät.
Keskiviikkona hain luontaistuotekaupasta purkin spirulinajauhetta ja pussin supereita marjoja.
Tänään koulun jälkeen löysin ihanan mustan perusnahkalaukun Glitteristä hintaan 2,50e!

Kavereiden kanssa en ole ollut lainkaan.. Ei kukaan minua minnekään pyydä, eikä itselläkään ole tullut mieleenkään hengata kavereiden kanssa, kuin pari kertaa.
Lari kävi kyllä yksi ilta. Kiitos.
Silloinkin olin kyllä ihan maassa läksyjen takia.

Niin, läksyjä en ole saanut oikein aikaiseksi, mutta pidän nyt tämän rennon asenteen jaksamiseni vuoksi.

Jag älskar du alla!

Viikko ja sen loppu

Olen vitun väsynyt.

Anteeksi siis taas viikon tauko.

Tänä aamuna piti käydä vaa'alla, sillä viime kerrasta on viikko.
Ensin piti odottaa, että vessa tyhjenee. 
Sitten kun pääsin vaa'alle, niin se ei toiminutkaan. 
Kiitos, hyvin alkoi maanantai.
Ehkä se ei toiminut siksi, että olisin järkyttynyt painostani? 
Mitä jos olen epäonnistunut ja lihonut?
Ei muuta kuin teltan kokoinen paita päälle ja kouluun.

 En olisi halunnut syödä koulussa mitään.
"Ei mulla oo edes nälkä kun just söin aamupalan" ja silti.
Turha sitä silti on murehtia, otin ehkä haarukallisen riisiä ja vähän kurkkua ja kaalia, rasvaton maito.
Loppupäivästä bussiin meno oli vähän hoipertelua.

Koulu on ihan syvältä, en millään jaksa olla siellä. 
Minulla on tavallaan yksinäinen olo, mutta ahdistun jos joku puhuu mulle. 
Haluan vain olla yksin!
Hyi helvetti, meillä oli tänään joku ryhmätyö. 
Ne ketkä pyysi mut mukaan, on oikein ihania ihmisiä, mutta minä.. 
Minä itse olen se ärsyttävä tyyppi, jonka takia haluan olla yksin.

Itseasiassa toivon jo, että terveystarkastus tulisi ja saisin jotain apua. 
En koe kykeneväni käymään koulua ainakaan noin isossa yhteisössä.

No niimpä.

En halua tehdä läksyjä. 
En tiedä tulenko tekemään, sillä pohjimmiltani olen tunnollinen.
Jokatapauksessa en vaan jaksaisi, eikä vaan kiinnostaisi. 
Olisi hyvä juttu, jos en tekisi mitään ja minut potkittaisiin ulos sieltä koulusta. 
Hyvä vaan.
Saisin olla yksin ja levätä, irrottaa yhteiskunnan olettamuksista.

Mä olen miettinyt tänään itsemurhaa paljon.
Jos mulle sattuisi jotain, tulisin vaikka kipeäksi, enkä jaksaisi sitä, niin ihan kätevästi voisin ottaa suuren puukon ja hakata kurkkuni auki.
Minä vain pelkään tätä maailmaa.
Pelkään kärsimystä, surua, sairautta.. Haluan pois.
Kaikki muistuttaa mua maailman pahuudesta: 
Kivat pitkät kynnet: bakteereita kynsien alla, hieno kännykkä:  joku on tehnyt sen olemattomalla tuntipalkalla alle 40 sekunnin sisään kehitysmaassa, ruoka: mitä jos siinä on bakteereja?, karkit: myrkkyä, pikkusisko: riitoja...

Minulla on niin paha olo, että puran sitä kiukuttelevaan pikkusiskooni. 
Ihan sama, pääasia että hän kunnioittaa vanhempiaan ja lopettaa sen vitun kitisemisen joka asiasta... eiku.
Haluan pois kotoa. 
Mutta ketään ei pyydä minua luokseen. 
Ja vaikka pyytäisi, keksisin syyn jäädä kotiin.
Haluan sittenkin olla kotona. 
 

Tänään ruokaa ottaessani otin suuren lautasen (siis sellaisen, jolta ennen söin, varmaan vuoden olen syönyt leipälautasilta) ja latasin siihen pakastekasviksia, kurkkua, ananasta, raejuustoa, siemeniä ja pari ohutta kalkkunanleikettä. Jaksoin melkein kaiken. 
No okei, oikeasti levitin kaiken suuren annoksen näköiseksi niin taitavasti kuin osasin. 
Huijaan jo itseänikin.

Ja taas välillä otan karkin. KIVIKIVIKIVI pääasia ettei kalorit ylity. Tai eihän se ole pääasia, vaan se, että söisi terveellisesti. 
Mutta ei ole voimia kiinnostua. 
Liikuntamotivaatiokin on tipotiessään ja se vasta tuntuukin hirveältä!

Syömiset on mennyt koko aikana kalorien kannalta hyvin. 
700kcal paikkeilla ollaan pysytty, mutta siihen on sisältynyt valitettavan paljon kaikkea epäterveellistä.
Viikonloppunakaan en usko syöneeni yli 1000kcal päivässä todellakaan.
Festareilla ostamastani kasvishampistakin heitin kastikkeen ja päällimmäisen sämpylän pois. 

On tässä ollut kivojakin päiviä.
Perjantaina matkustettiin Larin kanssa pk- seudulle ja lauantaina oli vuorossa WEEKEND FESTIVAL!
Pelkäsin kotona, että panikoisin tai jotain, mutta siellä minulle valkeni, että en minä ole sellainen. 
Minä tykkään riehua festareilla. Olisin tykännyt riehua vaikka koko yön siellä!
Näimme Karri Koiran, hiukan Mighty 44:a, Innan, Junon ja lopulta illalla David Guettan ihan loistavalta paikalta!
Harmitti, että perjantainakin olis ollut hyvä esiintyijä ja että lauantaina Cazzette ja Sebastian Ingrosso jäi näkemättä. Niin ja Heavyweight ja Aste, vaikka jälkimmäinen ei niin kiinnostanutkaan.
Cazzettea ja Sebastian Ingrossoa oli ihan mahdoton päästä katsomaan! 
Niin paljon ihmisiä, pienistä alueista sisään ja ulos lappaa porukkaa samaa tahtia, ilmeisesti tajutessaan, että ei sinne kaaokseen kannata mennä.
Anniskelualueelta teltan takaa olis ollut kiva seurata Ingrossoa (telttaan siis ei todellakaan mahtunut kaikki halukkaat lähellekkään), mutta ei me alaikäisinä sinne oltais päästy. 
Lähdimme kävelemään tapaamispaikkaa (josta meidät haettaisiin) kohti aika äkkiä Guettan lopetettua.
Guettan esitys oli upea! Ne kaikki laaserit ja savut ja tietenkin musiikki! Kaikki näytti olevan ihan fiiliksissä, eikä todellakaan alkanut ahdistaa (kuin ihan pikkuisen) vaikka ympärillä oli joka suuntaan yli 10 000 ihmistä varmaan. Paitsi meidän edessä ei kyllä montaa ihmistä ollut ;) 
Ja Lari heitti mut aina välillä ilmaan! Aivan sairaan kivaa!

Tällästä mulla :)

Festareilla ajattelin, että elämä voi sittenkin olla kivaa. Ja nyt taas kotiin palatessa uuvun.

Keep calm and WTFISHAPPENINGASDFGHJK

Note to myself:
Kasa karkkia ei lihota, mutta siitä tulee paha olo.
Viitaten viikonlopun fiksuihin valintoihin. 

 
Tänään alkoi lukio. 
Aluksi vähän jännitti, niin paljon uusia ihmisiä ja koulu, jonne en ole kunnolla ennen kurkistanutkaan.
Ekana päivänä kuunneltiin vain rehtorin puhe ja ryhmänohjaaja selitti säännöistä.
Toivottavasti saan pian tutustuttua mun ryhmäläisiin.

 
Meidän ryhmässä on yksi tyttö, joka on aivan sairaan pieni... 
En voinut olla hehkuttamatta siitä kaverilleni, vaikka tiedän, että hän saattaisi oudoksua sitä. 
En oikein osaa näytellä kauhistuvani jotain mitä ihailen..?
Toivottavasti se tyttö on ihan terve. Vähän kyllä epäilen.
En olekaan ryhmäni pienin...

Kouluruokailun todellisuus iski päin kasvoja jo tänään: En voi jättää ruokailua väliin. 
Miten muka selittäisin sen kaverilleni? Ei meillä ainakaan vielä ole muuta seuraa kuin toisemme.
Otin sitten tänäänkin salaattia ja hiukan kastiketta. Se on ihan siedettävää.
Niin ja siellä ruokailussa on muuten 450 muuta oppilasta samaan aikaan...

Koulun jälkeen kiertelin hetken kaupungilla kaverin kanssa ja myöhemmin Larin.
Löysin kivan nahkatakin, viidennellä luokalla ostettu lastenmalli alkaa kyllästyttää.

Mitä ihmettä mä selitän? Melkein jo unohdin mistä mun oikeasti piti tulla kirjoittamaan.
Kävin vaa'alla aamulla, paino 46,3kg. Hyvä, seuraavaksi käyn vaa'alla viikon päästä jos jaksan odottaa sinne asti.

Kotiin tultuani söin pienen ruuan, ihan hujauksessa.
Sitten tuli väsymys ja kävin vain nukkumaan, loppupäivän olen maannut sohvalla ja katsonut telkkaria.
En jaksa muuta, en jaksa.. Olen ihan uupunut ja peloissani.
Ei uusi koulu mitään auta, ei se auta paineisiin tai väsymykseen. Ei ainakaan vielä tunnu siltä.
Mitä jos siellä onkin tosi rankkaa ja mun pää hajoo lopullisesti?
Mua masentaa ja tekee mieli itkeä, mutta ei tule itkua.
Miksi ihmeessä itkisin? Kaikkihan on ihan hyvin. Eikä ole.

Mua pelottaa, että se tulee. Se väsymys ja masennus. Se kuiskii jo niskan takana kuinka se kaataa mut ja vie mukanaan. Enkä voi muuta kuin juosta, kuin unessa, jossa tuntuu ettei pääse eteenpäin.
Olen ihan lukossa. En tiedä miltä tarkalleen tuntuu, en tiedä mitä sanoisin.
Mutta tiedän mitä teen, menen laittamaan kynteni. Vittusaatana.

Saatko syödä karkkia arkena? - En.
Saatko syödä karkkia jos sulla on menkat? -Saan.
Tekeekö mieli? -Ei.
Syötkö silti? -Syön.

Joo, olen syönyt karkkiakin. Ihan vitun huvinvuoksi.

Onnistumisia

Istun aamukahvin kanssa terassilla, tuulen seasta kuulen sadepisaroiden lisääntyvän ja lisääntyvän.

Odotan hetken.

Kahvi saa jäädä.

Nousen seisomaan terassin reunalle ja ojennan käteni sateeseen.

Pisarat kutittavat ja sade tuoksuu raikkaalle ja tutulle.

Astun nurmelle, kunnes sade loppuu, sitten palaan sisälle vihdoin heränneenä.

 Mä tarvin lukujärjestyksen mun päiville. 

Tää päivä on mennyt ihan putkeen, kun olen laatinut itselleni aikataulun ruokailuista, urheilusta ja töistä.

10.20-11.05 Aamupala

11.40-13.00 Huoneen siivous ja imurointi

14.00-14.45 Päivällinen

15.40-17.00 Treeni

17.00-17.20 Välipala

20.30-21.00 Iltapala

 

Iltapala siis vielä jäljellä. 

Lähden luultavasti pian ulos, joten voin ottaa hedelmäsoseen mukaan ja syödä iltapalan missä ikinä olenkaan.

En ole syönyt tänään ainuttakaan karkkia, keksiä, sipsiä tai muuta kaduttavaa. Paitsi nokareen pullaa aamukahvin kanssa, mutta nokare on hyväksyttävää varsinkin kun se oli mummun leipomaa.

Ateriat on ollut harkittuja ja monipuolisia, olen ylpeä.

Nyt tosin lipitän Cocacola Zeroa välttääkseni näläntunnetta... Ei siihen kai kuole.

 

Sääntö siitä, milloin syön mitäkin, on auttanut mua pitämään pääni kasassa.

Olen aina ollut kova kirjoittamaan listoja tehtävistä ja muista jutuista mitä listata voi, ja nyt tajuan miksi.

 

 

Sinänsä hassua, että olen riippuvainen tietynlaisista pienistä säännöistä onnistuakseni:

Olen vesimies horoskoopiltani ja tunnetusti merkkini rakastaa vapautta. 

Kuitenkin kun kyse on itsestä, omista säännöistä itselle, sen voi tulkita niin, 

että rakastan vapautta tehdä itse omat sääntöni.

 

 

Hain tänään kirjoja siltä tytöltä, mille en eilen uskaltanut edes puhua. 

Olin eilen aivan liian ahdistunut siihen, mutta tämä päivä on ollut selkeä ja rauhallinen.

Enää muutama kirja hankittavana!

Lupasin esitellä treenini taas tänne, joten tässä tulee:

Lämmittelynä:

(tulkitsin "Long jumps"- osion saksihypyiksi :D)

Treeni:

a) Vatsa

-Jalkojennosto, 6kg painolla

-Kaksoiskierto

-Rutistus (selällään, jalat korokkeella 90- asteessa, 

  rutistetaan ylävartaloa jalkoja kohti muutaman sekunnin ajan)

b)Kädet

-Naisten punnerrukset

-Hauiskääntö, 4kg painolla

-Ojentajadippi

c)Selkä

-Pidossa, sormet ja varpaat kohtaa ristikkäin vuorotellen,

-Koko selän ojennus

d)Peppu ja reidet

-Lantionnosto

-Kontillaan, potku taa

-Askelkyykky

-Tuolin selkänojasta kiinni, 

  kosketaan varpailla tuolin istuinta ja potkaistaan jalka taa kiertäen vartaloa samalla.

Jokaista liikettä toistetaan 45s ja 15s tauko. Pidempi tauko sarjojen välissä.

Tein sarjan kaksi kertaa, vaikka olin jo vähän väsynyt ensimmäisen jälkeen, toinen kannatti vielä tehdä!

Latasin kännykkään intervalliajastimen, ihan loistava. 

Siihen saa valita valmistautumisajan, työskentelyajan, lepoajan ja kuinka monta kierrosta tehdään.

Tosi kätevä, kun siinä on äänetkin mukana, niin ei tarvi tuijottaa itse ruutua.

Hyvää illanjatkoa kaikki rakkaat lukijat!

Lukijoita jo yli 30, en olis uskonut, kiitos :) <3

Huominen on uusi mahdollisuus, ei tekosyy

Tämä päivä meni kyllä pahasti pieleen:
En mennyt minnekkään salille ja olen ahminut sipsiä ja karkkia  koko illan.
Sitä voisi pitää jo pienenä voittona, että edes suunnittelin tehokkaan treenin (esittelen sen seuraavassa postauksessa!). 
Teen sen sitten huomenna ja varmasti teenkin!

Löysin netistä artikkelin epäterveellisimmistä ruuista, jotka kuuluvat useimpien ruokavalioon.
Luettuani aloin itsekkin miettiä tarkemmin, että konkreettisesti voisin jättää näitä tuotteita pois omasta ruokavaliostani. 
Olen pitkään ollut innostunut luomuruuista, superruuista tms. enkä todellakaan näe ongelmaa pitkälle prosessoitujen "ruokien" jättämisestä pois. Ne on aina ällöttäneet mua, en ymmärrä miksei suurin osa ihmiskunnasta ajattele yhtään mitä pistää kurkustaan alas.
Sitäpaitsi, on helpompi sanoa "ei" lihottavillekin ruuille, kun voi sanoa syyksi lisäaineet jne...
Esimerkiksi siis nugetit, muu prosessoitu liha, limsat, kaupan leivonnaiset, murot, välipalapatukat ja kaupan salaatinkastikkeet kannattaa jättää taa, tai ainakin panostaa laatuun. 
Mun mielestä tälläiset "elintarvikkeet" on ällöttäviä.

Lisäksi karkkia ja sipsiä mässäänneenä harkitsen, että voisi jättää sellasetkin pois vähintään vuoden loppuun asti, auttas jonkunverran laihtumisessa ja hyvinvoinnissa.
Kuitenkin, jos vain jätän haitallisia aineita sisältävät tuotteet pois, siinä poistuu samalla monetmonet karkit tms.  
Ei enää keksipakettien tyhjentämistä, limsojen lipittämistä ja murojen rouskuttelua!
Tästä tulee naurettavan helppoa.
Laihduttajan sijaan annan itsestäni maailmalle ja itselleni kuvan vain terveysruokaintoilijasta, eikä kukaan pysäytä mua.
Helpompi hallita syömisiään, kun ajattelee muutenkin kuin kalorien kantilta.

Anyway, Tänään olen ylittänyt kalorirajan ties kuinka pahasti, mutta tsemppaan huomenna.
Wish me luck. 

 En tiedä koska uskaltaudun seuraavaksi vaa'alle.. Pelkään, että pilasin tänään kaiken.

Purkupurkupurku

Oon ihan paineissa tästä lukionalottamisesta.
Siis o se kivaa mennä uuteen kouluun ja en pelkää sitä työmäärää, mutta mua painostetaan niin paljon niiden kirjojen kanssa..
Yksi tyttö voisi myydä mulle vanhoja kirjojaan, mutta en yksinkertaisesti tiedä, mitä mun pitäisi vastata sen viestiin. Mua ujostuttaa ihan hirveästi.
Voisin mennä kirjakaupasta ostamaan ne kirjat vaikka heti, mutta äiti ja isä painostavat mua ostamaan niitä siltä tytöltä, sillä jos se on varannut niitä kirjoja mulle, niin ei se ole kiva, jos se ei sitten saisikaan niitä myytyä.
Isä motkottaa kokoajan, että en muka tee mitään ja että odotan vain että muut tekee mun puolesta.
Tottakai se kelpais, että joku tekisi sen mun puolesta, mutta kyllä mä tiedän että se pitää itse hoitaa.
Oon vain ihan lukossa tän jutun kanssa... En haluisi puhua kellekkään vaan hakea ne ihan itse ja hoitaa.
En kuitenkaan voi mennä ostamaan niitä kirjoja, ennen kuin keksin, mitä vastata sille tytölle ja ennenkuin isosisko tulee poikaystävänsä luota, sekin oli nimittäin siinä lukiossa ja isosisko käy katsomassa mitä se voisi myydä.
Ei tää asia ole edes kovin vaikea ja monimutkainen, mutta oon ihan sekaisin tästä silti...

Tänään olen myös katsonut taas kuntosalien hinnastoja. 
Ostelen kymppikortteja sitten tarpeen mukaan, kun saan opiskelijakortin ja opiskelijahinnat siis.
Voisin käydä tänään tutustumassa erääseen naisille suunnattuun saliin, kertamaksu melkein kympin, voi herranjestas...

Söin eilen ruuaksi pelkkiä paistettuja pakastekasviksia, salaattia ja pähkinöitä. 
Tänään taidan tehdä samanlaisen setin.
Meinasin saada raivarin, kun lenkin jälkeen en löytänytkään maustamatonta rahkaa jääkaapista.
Meillä on vain jotain ihan "herkuttelu"rahkoja, joissa on sadassa grammassa yli sata kcal ja olematon määrä proteiinia... ei kiitos.

Ehkä nyt on parempi mennä vetämään se rehusetti ennen kuin sekoan täysin.

Mutta ensin...
Eilisen nettokalorit: 650kcal
Eilisen liikunta: Lenkki 40min 5,4km -250kcal
Eilisen paino: 46,5kg

So close

Anteeksi, että en oo kirjottanut pitkään aikaan, enkä kommentoinut, enkä edes kertonut miksi katosin.

Siissiis.. noh, edellisviikon kalorit sain hallittua, ylitys torstaina, mutta korvasin sen kiltisti perjantaina.
Edellisviikon lauantaina lähdimme aikaisin aamulla ajamaan Kuusamoon mökille, seurueessa minä, läheisin kaverini, hänen äitinsä, miesystävänsä ja pikkuveljensä.
9 tuntia autossa meni ihan siedettävästi, taukoja oli paljon, koko porukka nimittäin polttaa tupakkaa, paitsi Lauran pikkuveli.

Päätin, että alan puhua itsestäni ja kavereistani oikeilla nimillä.

Ihan sama jos joku löytää tän, en jaksa enää välittää niin paljoa. 
Olen sitten avoimesti sairas.. sekä pahoillani että puhun kavereistani täällä heidän tietämättään.

Kerroin eilen illalla poikaystävällenikin. Olen niin pahoillani salailusta, tää blogi on kuitenkin aika iso asia, paikka, jonne puran ajatukseni, joista en tykkää muuten puhua. Poikaystävä ansaitsee tietää.

Jos tää johtaa siihen, että en enää kelpaa kumppaniksi, niin sitten se vain on niin ja olen sen ansainnut.

Ensimmäisenä päivänä mökillä vaan tutustuttiin paikkoihin (siis sunnuntai), otettiin aurinkoa, uitiin ja saunottiin.
Toisena päivänä mentiin suurpetoeläintarhaan (tai miksikä sitä nyt kutsutaankaan) ihastelemaan karhuja, poroja, ilveksiä ja susia. Myöhemmin taas uitiin ja saunottiin.

Kolmantena päivänä, siis tiistaina, katsastettiin tropiikki, eli kylpylä. Olimme yhtä mieltä siitä, että hinta oli aivan liian korkea niin pienestä kylpylästä.
Neljäs päivä oli suosikkini, silloin vaelsimme pienen karhunkierroksen. Juoma ja eväät riittivät ja olin energisempi kuin olin uskaltanut uskoa. Rakastan luonnossa liikkumista.

Viidentenä päivänä, torstaina, kävimme Rukan kesäkelkkaradalla. En uskaltanut laskea hirveän lujaa, mutta kivaa se silti oli. Katselimme muutenkin miltä Ruka näytti ja vähän shoppailtiin.
Kuudentena päivänä Lauran äiti ja miesystävä kävivät vielä lyhyellä vaelluksella katselemassa maisemia. Olisin tykännyt mennä mukaan, mutta jäin Lauran kanssa mökkiin sillä hän ei ollut innostunut lähtemään. Muuten vain hölläilimme koko päivän, mutta illalla kävimme taas uimassa ja saunassa.
Seitsemännen päivän, siis lauantain, aamupäivä meni pakkaillessa, loppupäivä autossa.

 Olen tosi kiitollinen, että pääsin mökille mukaan. Olin siellä onnellisempi, kuin olen pitkään aikaan ollut.
Heti kun palasin kotikaupunkiin, mielialani laski taas. Kuitenkin reissu istutti minuun ajatuksen, että on ihmisiä jotka välittää, ystävät on aina valmiita kuuntelemaan ja  
maailma on kaunis.

Syömisten kannalta reissu oli pelottava, joka päivä isolta lautaselta, ties mitä grillipihvejä ja perunaa.. Joka päivällisellä podin pientä ähkyä, kun otin sen verran ruokaa, ettei ketään olisi ihmetellyt mitään.
En kadu, olen ylpeä itsestäni.
Grillipihvi oli sittenkin hyvää, ei perunaa hittovie ole pakko ottaa joka kerta, aina oli tarjolla raikasta salaattia ja tuoremehua. Tosi iloinen olin siitä, että joka päivä oli tarjolla myös ananasta.
Vaikka tuntui siltä, että söin siellä enemmän kuin pitkään aikaan, niin realistisesti ajateltuna pieni aamiainen, välipala ja päivällinen ovat vähemmän, kuin se napostelun määrä, mitä kotona liian usein harrastan.
Kaloreita en jaksanut laskea, loppujenlopuksi, minä todella laihduin siellä mökillä.

46, 2kg, aamupaino sunnuntaiaamuna. Illallakaan paino ei noussut enää lähellekkään 47kg:ta.
Olen niin ylpeä!
Enää pieni askel neljäänkymmeneenviiteen! 
Sitten alan kyllä syömään hiukan normaalimmin.
Hiukan.
Sen verran kuin pystyn.

Huhhuh, mulla olis varmaan vielä paljon ajatuksia, mutta myöhemmin sitten jos muistuu mieleen.
Nyt sain just vaihdettua lenkkikuteet (uudet!) päälle ja lähden heti, kun isä tulee kotiin asioilta. Ehkä. Kuitenkin jossain vaiheessa.
Sitten pitää hankkia lukiokirjoja. Hei taas.