Perhosefekti

Mitä mä teen? :D
Ei pitänyt syödä "herkkuja", mutta kyllä mä vaan tuolla pussilla välillä käyn. 
Miksi, äiti, miksi ostit niin hyviä karkkeja?! 
Noh, mun syömiseni on ihan oma vikani. 
En nipistänytkään itseäni tällä kertaa. Surkimus.

Nään vaan rikkaruohoja aina kun suljen silmäni.

Töissä on ollut joka päivä pikkuisen kivempaa. 
Olen tositosi kiintynyt yhteen mun työkaveriin, joka nyt onkin ainoa, ketä mun kanssa sitä punajuurihommaa on tehnyt.
Se poika, se on mahtava. Oikeasti ihanin tätä ikäluokkaa oleva tyyppi, kenet olen tavannut täälläpäin.
Poika hyväksyy kaikki sellaisena kuin ne on, ei hauku, ei pilkkaa.
Hän on kiinnostunut toisten asioista ja on ystävällinen, ei mikään kusipää. 
Se oikeesti... En vaan osaa kuvailla!
Me jutellaan sen pojan kanssa töissä kokoajan aivan kaikesta. Henkilökohtaisistakin asioista, sillä me luotetaan toisiimme. 
Yhtäkkiä. Uusi ihminen, uusi tuttavuus, turva. 
Sen työkaverin näkeminen tekee mun elämästä onnellisempaa! 

Sillä pojalla on tyttäystävä ja mulla on L. 
Kuitenkaan en ymmärrä sitä kiintymyksen määrää jota tunnen poikaa kohtaan.
Haluan kertoa hänelle.. Haluan kertoa, että hän on mahtavin ihminen kenet tunnen ja että hän saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi! 

Olen myös tosi iloinen ihmisistä, kehen olen tutustunut tän blogin kautta. 
Tuetaan toisiamme, tekin ootte ihania ja mahtavia ja rakkaita ja teette mun elämästä parempaa!

Syömiset on muuten mennyt ihan hyvin tällä viikolla, olen joustanut vähän työväsymyksen takia, mutta en liikaa. 
Väsymys vetää karkkipusseille tms. mutta suurimmilta osin olen pysynyt vahvana.

En tiedä mitä teen L:n kanssa. Hän on niin ilkimys...

L muuten sanoi mua joskus läskiksi. 

Monta kertaa.

Suutuin ja läimäisin. 

Itkin. 

Laihdutin. 

Aikaa kului ja nyt olen tässä.

Läski.

Katoavaisen kauneuden symbolit / pullataikinapohdiskelua

Päiväperhosten ajatellaan usein olevan hyvin lyhytikäisiä leijailijoita. Kuinka mikään niin kaunis ja hento kestäisikään tässä pahassa maailmassa päivää kauemmin?

Näkemys on rajoittunut, sillä aikuisten perhosten elämän pituus vaihtelee huimasti. Munana talvehtivan lajin kesä menee pitkälti toukkana kasvaessa ja kotelossa kypsyen, jolloin aikuiselle ei jää välttämättä montaakaan viikkoa kukasta kukkaan liitelylle. Jos laji taas viettää talven aikuisena, voidaan perhosen iäksi laskea jopa yli puoli vuotta. Meikäläisistä perhosista muun muassa suruvaippa, nokkosperhonen ja sitruunaperhonen talvehtivat aikuisina maanrajassa ja ulkorakennuksissa.

Vaikkei päiväperhosen lento loppuisikaan aivan kirjaimellisen pian, on sen aikuiselämä haasteita täynnä. Mikäli perhonen säästyy lintujen ja petohyönteisten iskuilta, on se tärkeimmän tehtävänsä suoritettuaan enemmän kuin valmis hautaan. Siivekäs aikuinen on perhosen elämänkaaren lisääntyvä osa, ei enempää eikä vähempää.

Ja tietenkin – ilman munia, toukkia ja koteloita ei olisi kauniita aikuisiakaan, joten on hassua ja harhaanjohtavaa puhua niistä kuin eri olentoina. Ovathan vauvatkin ihmisiä, vaikka eivät vielä osaisikaan kävellä, keittää kahvia tai naputtaa tietokonetta.

Lähde

Edittiä.

Oon mä aika luiseva, mutta en tarpeeksi. 

Mitä tää on? 

Se on niitä karkkeja ja keksejä. 

Niistä pitää päästä eroon, ei enää ns. herkkuja.

Nipistän sitä läskikerrostumaa joka kerta, kun mietin napostelua. Joka kertaa. Kovaa.

Pitää olla luuta ja nahkaa, läski pitää saada pois.

Ei pehmeyttä, itsekuria ja kontrollia.

Mutta ollessani luuta ja nahkaa...

Katkon luuni ja viillän ihoni ja hajoan kokonaan.

Jäljelle jää vain tuhkaa ja tarina, jota ketään täällä ei ymmärrä.

Ei mulla kauhean paha olo nyt ole. Ihan ok. Tyhjä. Kunhan pohdiskelen.

Vituttaa. Joku pyysi kuvaa ja otin sen, mutta kännykkä on niin rikki, etten pääse piilottamaan ympäröivää huonetta.

Öitä rakkaat. Unohdan toivottaa L:lle, en tiedä miksi.

Työpäivä, väsymystä ja pohdintaa

Huh, sairasta. 
Selvisin sentään elossa töistä, se oli rankempaa kuin odotin. 
7 tuntia punajuuripellossa nyppimässä rikkaruohoja. 
Aluksi olin nätisti kyykyssä siellä ja verryyttelin välillä, mutta päivän lopulla melkein makasin jo siellä mullassa. 
En edes ehtinyt tehdä enempää eväitä, kuin ottamani banaani ja fitness-patukka.
Lisäksi, mun selkä paloi siellä, ajattelin tavalliseen tapaani, 
että en mä ikinä pala, suojakerroin 15 on ihan tarpeeks. -Yea, sure!
Ainiin, tulin myös hiukan myöhässä, koska menin ensin väärään paikkaan (2 tonttia, aika lähekkäin kyllä) ja päivän aikana selvisi myös, että olen tullut viikkoa liian aikaisin töihin. 
Hassunhauskaa kerrassaan (oikeasti), jatkan kylä sen kuukauden ihan tästä eteenpäin, ei mun mokailut haitanneet.

En sittenkään tuntenut itseäni elovenatytöksi :( :D

Työpäivän rasituksen lisäksi, poljin työmatkat. Sinne on varmaan vähän vajaa 7km matkaa (käytän aina tilaisuuden hyväksi, jos on mahdollisuus polkea ennemmin kuin ajaa skootterilla),jonka poljin aika nopeasti, joten silläkin kulutti melkoisesti.

Syömiset tänään menneet hyvin :) Tässä illalla tosin napostelin sipsejä jonkin verran, sillä halusin osoittaa mieltäni isälle (tekosyitäää). Isä sanoi, että cashewpähkinät on liian kalliita. Kyllä mun mielestä ainakin terveellisiin juttuihin kannattaa panostaa, vaikka maksaisikin hiukan enemmän. 
"Kato isä, suonet menee tukkoon, suonet menee tukkoon!" 
"Just joo, ensin oot kun joku superurheilija ja nyt vedät sipsejä..." 
"Se on kourallisesta cashewpähkinöitä kiinni!"

Meidän isän sanomiset on varmaan vaikuttanut vähän mun syömissekoiluun. Se kun aina valittaa, kun joku herkuttelee. Puolivitsillähän se ja kyllä se itsekkin tykkää herkutella, mutta mä olen aina ollut niin herkkä...
En ole ikinä näyttänyt herkkyyttäni, mutta olen oppinut tajuamaan, kuinka herkkä olenkaan.

 
"Hei iskä, olin just kuuden kilsan lenkillä! Nyt teen rahkavälipalaa ja marjoja"
"Hyvä *minä* just noin!"

Mä olen riippuvainen kehuista ja siitä, että suoriudun jostain täydellisesti. En silti koe itseäni huonoksi häviäjäksi, ei kaikki aina mene suunnitelmien mukaan ,eikä tarvikkaan.
Isään on vaan kauhea halu tehdä vaikutus, kun se on joskus ollut kovin vaikeaa. 
Olin pienenä aika villi ja itsepäinen, kuitenkin pahimmin sattuu sellaiset hetket, kun vaikka kaataa maitolasin vahingossa ja sitten isä raivoaa. 
"Se oli vahinko!" "Älä selitä! Vahinko tai ei! Mee pois tieltä jumalauta!"

Mutta ei meidän isä mikään paha tyyppi oo. Rakastan sitä ihan hirveästi ja nyt meillä on hyvät välit. 
Isä rakastaa meitä myös, tekee kaikkensa meidän eteen, joten mä ainakin nykyään ymmärrän sen kireyttä.
Kyllä se on minuakin pienenä riepotellut hiuksista jne. viimeinen kerta oli neljä vuotta sitten.
Mutta, annan anteeksi, itseppähän kiukuttelin.

Nyt ajatukset ajautuu L:ään. 
Olenko sietänyt meidän välikohtauksia siksi, että minusta on tullut pienempänä sitkeä? Tiedän, ettei saisi sietää, mutta vjfksnvbiusdbisdkgnsifugifslgifrakkaus.

 Nyt taas äkkiä nukkumaan, joka paikka särkee. Ai lav juu aal <3

Ei hätää enää

Heiheihei, päivä kääntyi loppujen lopuksi parhain päin.

Sen jälkeen, kun kirjoitin päivällä tänne paha olo jatkui vielä aika kauvan. Makasin sängyssä varmaan pari tuntia ja mietin vain että mitä mä teen mun elämällä. Kaunis kesäpäivä, enkä mä yksinkertaisesti jaksa edes mennä ulos. Masensi ja paljon.

Lopulta nousin ylös ja suunnittelin treenin ja sehän piristi! 
Tuli iloinen mieli, kun huomasin, että hei mähän olen ihan hyvä tässä, en enää ole mikään aloittelija.
Treenin ja suihkun jälkeen söin herkullisen proteiinipommin: 100g rahkaa, 100g raejuustoa, sopivasti mustikoita ja hyvä mieli. Toi täyttikin loppupäiväksi ja oli mieluisampi palauttaja, kuin profeel- juoma, josta ei ikein tiedä mitä siinä on. 
Profeel- juoma: 183kcal, 20g proteiinia
Mun proteiinipommi: 120kcal, 25g proteiinia ja täysi vatsa

Täydestä vasasta tulee kyllä aika paha olo, mutta kyllä se sitten helpotti. Lähdin kaverin luokse ja oli ihan mukavaa, vaikka tunsin itseni hiukan ulkopuoliseksi kokoajan. Se tunne nyt vain kuuluu asiaan, vaikka syytä ei välttämättä olisi. Alitajunta muistaa...

Nyt mun pitää kiirehtiä nukkumaan, sillä menen aamulla töihin. Mansikkamaalle, katsotaan, tulenko elävänä takaisin :D

Tässä vielä tän päivän treeni, jos joku vaikka etsii motivaatiota:
(lämmittely 5min)
-Peppulihaksia kontillaan (suorat): 15 molemmille puolille
-Jalkojennostot 90-45kulmassa 6kg kahvakuulan kanssa (vatsalihaksia siis): 15 
-Ojentajadipit: 15
-Selän ojennus: 15
-Askelkyykyt painoilla yhteensä 6kg: 15 molemmille puolille
-Lantionnosto (peppu): 15
-Kaksoiskierto 6kg kahvakuulalla (vatsa): 15 molemmille puolille
-Hauiskääntö eli hauberi: 15 molemmille käsille
-Selkä pidossa, käsi- varpaat kosketus: 15 molemmille puolille
-Kyykky ja sivupotku: 15 molemmille jaloille
-Toistin lihasliikesarjan 3 kertaa
(venyttely)

Ihan kiva kokovartalon treeni, eikä väsy liikaa.
Anteeksi, etten kerro noista liikkeistä enempää, mutta vastaan kommenteissa kyllä jos tarvii kysyä jotain! :)

Tänään muuten SGD:n kalorit meni lopulta ihan loistavasti, enkä ylittänyt 650kcal läheskään!
Mitä mieltä olet ton treenin kulutuksesta? Mä ajattelin, että se kuluttaisi ehkä 200- 300kcal? 
Saa nauraa, jos veikkaan ihan hölmöjä :D

Paino on muuten pysynyt jo monta päivää 47kg:n puolella.
Öitä nyt!

Nonohereweare

Tässä sitä nyt ollaan. 
Mun vuoro joutua sokeristen myslimurojen uhriksi. 
ainakin 200 ylimääräistä kilokaloria.

Vaau.

(L tuli yöllä meille) Kun L oli vielä täällä, minun teki kyllä mieli ottaa niitä muroja aamupalan jälkeen, mutta en kehdannut. 
Olen piilosyöppö. Sen turvin, että kukaan ei näe, saatan yhtäkkiä syödä ihan mitä sattuu. 
Ihme feikki! "Ei oo nälkä" "en mä pysty syömään, apua"- silti syön piilossa. 
Mitä näytöstä mä oikein pidän!?

Se, että retkahdin niihin muroihin johtui mahdollisesti siitä, että L lähtee tänään isänsä luo ties kuinka pitkäksi aikaa. Ehkä viikoksi, ehkä toiseksi. 
Kyllä mä pärjään varmasti sen aikaa ilman L:llää, mutta silti ei ollut itku lähellä, kun sanottiin heipat.
Ei ollut vaikeaa ahmia ajatuksissaan. 

En nyt jaksa mitään panikoida, lähden kuitenkin pian lenkille ja sitten lihaskuntoa. 
Ei hätää.
Hiukan vaan tukala olo. En tiedä, mitä tekisin nyt, jos olisin ottanut sen viimeisen lusikallisen. Se meni roskiin. Ps. Mun tekee mieli lisää.

Mä melkein myönnän

Mun pää on totaalisen sekaisin. 
L toi minut hetki sitten kotiin.

Mun pää oli taas ihan täynnä ajatuksia, mutta nyt tuntuu, etten osaa kirjoittaa niitä...

Häädä se ajoissa pois.

 Kaikki muut söi huoltoasemalla juustoaterian, mä en syönyt mitään, vaikka en ole syönyt normaalien ihmisten mittakaavassa tänään aiemminkaan mitään. Sama juttu eilen. 
Mä en vaan tunne nälkää, tunnen vain sen ajatuksen, että toi ei ole mua varten. 
Voin syödä kotona omenan... tai banaanin... tai juoda teen. 
Meiltä on banaanit loppu. Maailma tulee kaatumaan.

L sanoi mulle matkalla, että mun pitää syödä kotona. Ei ihme, että oli kylmä ja huono olo ulkona.
L on ollut mun kanssa koko päivän, se tietää mitä syön. Mä kerroin sille muutama päivä sitten, että en ole syönyt pitkään aikaan yli 800kcal (se näki mun ShapeUpista tavoitekalorit).
Mutta ei L ymmärrä. Eikä sen tarvitse. 
Ei poikaystävästä saa tehdä terapeuttia. 
Se tekee parhaansa. Silti toivoisin lisää. Olen aivan liian vaativa.

En saisi syödä enää muuta, kuin hedelmiä/kasviksia. Sallin myös muutaman pähkinän. Silti otan puolikkaan leivän. Naurahdin sarkastisesti itseäni, kuka helvetti potee huonoa omaatuntoa puolikkaasta ruisleivästä, jossa ei ole edes voita. 
Olisin niin halunnut banaanin, kun suunnitelmani ei toteutunut, olen aivan sekaisin.
Syön rypäleitä. Sitten lähetin viestin L:lle: "Söin puolikkan leivän ja muutaman rypäleen. En pysty syömään enempää, mut yritän taas pian." 
Myöhemmin lähetän vielä: "Oon ollut tyhmä ja nyt oon saanut itteni satimeen. :("

Se kertoo pian mun äidille ja isälle, jos puhun sille liikaa. Siis L:lle. 
Se sanoi kertovansa, jos minä en kerro.
Melkein haluaisin jo kertoa, sillä mua pelottaa ajatus, että olenkin kipeä, enkä parane itse. 
Mua hävettäisi kertoa, isä suuttuisi niin paljon ja äiti syyttäisi itseään. 
Enkä halua lihoa. 

Tää kirjottaminen ja verensokerin nousu paransi hiukan mun oloa. 
Ei vielä, en lopeta vielä, kaikki on ihan hyvin. Katsotaan sitten, kun painan 45kg.

Ps. Älä ota musta mallia, tää on oikeesti syvältä joskus.

Please, L tule mun viereen yöksi...

Syöppö

Eilen mä aloin oikeesti ajatella, mitä "liian vähän" syöminen tekee mulle. 

Olin niin väsynyt illalla ulkona, etten jaksanut nousta ylös L:n mopoautosta. No, okei kello oli silloin jo melkein 1 yöllä, mutta jos olisin syönyt enemmän, olisin varmasti ollut vähän energisempi.

Tänään olen saanut olla yksin kotona jo jonkin aikaa ja arvaappa mihin se o johtanut. Olen löytänyt sipsit. Otin niitä kokoajan vain lisää ja lisää, vaikka aluksi annostelin itselleni hiukan niitä pieneen kippaan. 

Tekee niin paljon mieli oksentaa, että on ihme, että pystyn pitämään itseäni rauhallisena ja kaukana vessasta. Luulen että selviän tästä tänään, peiton alla puoli tuntia ja sitten suihkuun. Pitää vain unohtaa mitä tapahtui ja syödä loppupäivä hedelmiä jos tulee nälkä.

Apua. En tiedä yhtään mitä ajatella.

Painoin eilen aamulla muuten 47,6kg, menkkaturvotuksesta huolimatta. Kyllä tää dieetti siis jotain tekee, mutta pelkään pilaavani kaiken. 

Eilinen oli dieetin mukaan tosi onnistunut päivä, en ylittänyt kalorillakaan loppusummassa. Kulutun crosstrainerilla ja lihaskunnolla 200kcal. Eilinen kaloritavoite oli 500kcal.

Illalla juhlimaan kavereiden kanssa. 

Toivottavasti ei tapahdu mitään traagista, kuten paljastuksia siitä, mitä mun päässä tapahtuu. Viimeksikin meinasin puhua liikaa. 

Totta puhuen eilen illalla mopoautossa kippurassa istuskellessani teki mieli huutaa ikkunasta kavereille ja pyytää apua. 

Mä oon kipee päästäni. 

Ps. Kirjoitin tällä kertaa taas kännykällä. Enhän nyt uskalla nousta sängystä hakemaan konetta, kun se sipsipussi saattaisi vaania matkalla. Toisaalta nyt ällöttää niin paljon, että tuskin enää retkahtaisin. Auttakaa.

XXS-leija

Isosiskon luota selvittiin eilen illalla kotiin! 
Lauantaina ei tehty mitään erityistä, kun tultiinkin sinne vasta illalla. 
Bussista päästyämme menimme Hesburgeriin syömään... Oli pakko ostaa jotain, sillä Isosisko valvoo. Kanacaesarhampissa oli ihan liikaa majoneesia mun makuuni. 
Sydän pomppasi kurkkuun kun katsoin sen kalorit netistä... 627,7kcal. 
Onneksi en syönyt sitä kokonaan. 

Ennen siskolle lähtöä tein kotona lihaskuntoa kahvakuulan kanssa ja treenasin crosstrainerilla puoli tuntia. Luin netistä, että 30min crossarilla kuluttaa jopa 300kcal? Kovaa sillä sitten treenasinkin, että saatoin luottaa tuohon lukuun. 
Kulutuksista huolimatta kertyi yli tuhat kcal. 
Hävettääää. 

Älä enää syö hesessä mistään hinnasta. Piste. 

Poikkeustilanteissa vähintään ahdistu rangaistukseksi.

Sunnuntaina riennettiin Linnanmäelle. 
Sateisesta säästä huolimatta reissu meni tosi hyvin. 
Pikkusisko oli ainoa, kenelle ostettiin ranneke. Mulle ostimme kaksi laitelippua, jotta pääsin sen huoltajaksi pariin laitteeseen.
Linnanmäellä syötiin sushia ihan hyvin mielin. Jälkkäriksi ostimme isosiskon kanssa jääjogurtit, vain 90kcal! 

Tää päivä meni kalorien kanssa ihan hyvin, vaikka hiukan saattoi mennä yli (en tiedä sushin kaloreita :D) niin se varmasti kuittaantui sillä järjettömällä kävelyn määrällä. 

Myös maanantaina kävelimme paljon, sillä silloin oli kamppi-forum kierroksen vuoro jne jne. 
Oon aika ylpeä mun uusista farkuista, ostin carlingsista Dr.Denimit, niitä kun on kehuttu. 
Kokeilin ensin xs- kokoa, mutta xxs istui paremmin! Juhuuuu olen kuin olenkin aika pikkuinen.

Maanantai ja eilinen tiistai menivät myös syömisten kannalta hyvin.
Ihmettelin bussissa, kuinka edessä istuvalla tytöllä oli 2 suklaapatukkaa ja sitten vielä sellaisia fazerin suklaanappeja. Se tyttö lähetti eväistään kuvia jollekin kännykällään. 
Mä en ikinä kehtaisi jos söisin sellaiset eväät bussissa... 
En tuomitse tyttöä, sehän on ihan normaalia, että herkuttelee vaikka bussimatkalla, just hyvä, mutta sanonpahan vaan, että en minä pystyisi.. En enää. 
Mutta olen iloinen, että itse söin mielummin viinirypäleitä. 
Paljon enemmän hyötyä elimistölle kuin jossain suklaassa. 
Huom. En edelleenkään tuomitse sitä tyttöä. 
Jos tunnistat itsesi, tiedä, etten tarkoita pahaa. :(

Tänään olen onnistunut syömisten kanssa tosi hyvin. Tavoite SGD:n mukaisesti siis tänään 400kcal laskematta tuoreita rehusia. (:D) Saattoi mennä hiukkasen yli, kun 398kcal jälkeen join vielä muutaman kulauksen juissia. WTF WHO CARES.

 
Päivällä olin lenkillä ja olen katkera, sillä luulin reittini olevan yli 8 km, mutta ainakin sports trackerin mukaan se oli alle 7km.. Hyvä silti! Aurinko paistoi silloin jo aika kirkkaasti, mutta uskalsin juosta ja sain huomata, että ei se auringonpaiste mitään estä. Ennen pelkäsin, että pyörryn, jos on hiukankaan lämmintä. 
Ei voi ikinä tietää, pystyykö johonkin, ellei kokeile! 6,71km 51min 306kcal. Vihdoin taas se -300!

Oon nyt oikeasti tosi väsynyt, enkä oikeen pystynyt keskittymään tähän ja seliseli. Tää nyt oli vaan tämmöinen tylsä raportti mun tekemisistä ja epäröin hiukan tämän julkaisemista. Mulla olis niin paljon vielä kerrottavaa mun kaikista ajatuksista, mitä on pyörinyt päässä lähipäivinä, mutta kun en osaa selittää nyt kun väsyttää! Yhyy en osaa enää edes kielioppia.

 

cfdkfhksd

Siis onko siitä oikeesti viis päivää kun mä olen kirjottanut viimeksi...?
Noh, mä olen ollut nyt muutaman yön L:n luona yötä ja muutenkin ollut kaikenlaista (tekemistä sekä saamattomuutta). L:n luo meno oli iloinen sattuma, sillä siellä ei ole oikeastaan mitään erityistä syötävää. 
Oltiin siellä kahdestaan ne muutamat päivät ja L:lle oli jätetty tyyliin leipää ja muroja (ostin hedelmiä). Oli pakkasessa jotain makkaraa, mitä pojat sitten grillaili yhtenä iltana, kun kutsuttiin kavereita sinne.

Tää viikko on mennyt ihan silmänräpäyksessä, enkä edes muista mitä minäkin päivänä on tapahtunut. Ainakaan en ole lenkkeillyt tai treenannut. Tekee mieli kirota, mutta olen kironnut jo tarpeeksi, joten en jatka sitä tänne.

Onko siinä mun positiivisessa asenteessa järkeä, jos kuitenkin olen aina seuraavanakin päivänä niin saamaton? No, ei siitä haittaakaan ole.

Tänään olisin mennyt vihdoin bodypumppiin. Olen suunnitellut sitä jo jonkin aikaa. 
Kerrankin oli hyvä aika mennä, kaikki varusteet valmiina, syöty hyvin ja skootterin tankki täynnä (:D). 
Etsin kuntosalia, jossa tunti oli, melko kauvan, mutta löysin ajoissa paikalle. 
Sitten tuli se vastoinkäyminen, joka sai mut itkemään ja viettämään loppuillan kotona... 
Mun skootteri ei mennyt jalalle, enkä saanut sitä mihinkään nojaamaan. Rynkytin sen perhanan jalan kanssa ainakin vartin, kunnes tajusin, että olen jo aivan liian myöhässä ja jouduin ajamaan 10km takaisin kotiin
- ihan turhaan. 
Äiti lupasi kuskata minua kun menen seuraavaksi, ellei bussiaikataulut anna myöden.<3

Kun oltiin L:n kanssa kahdestaan niillä, mut valtasi outo tunne. Sellainen, että kun L laittoi Studio killersin Jennyn soimaan, sanat olisivat voineet mennä "I wanna ruin our relationship, we should be friends instead".
Mutta, kyllä mä sitä rakastan kai. "Se on vaan sitä vakiintumista"(sanoi joskus L)- kuuluuko sen olla ihan sellaista? 

Anyway, huomenna ollaan lähdössä isosiskon luokse pääkaupunkiseudulle pikkusiskon kanssa. Ärsyttää.
Mä tiedän, että mä rakastan mun pikkusiskoa, tottakai, mutta hemmetti, kun sen pelkän naaman näkeminen ärsyttää niin sikana! En oikeesti kestä sitä! Se on kaikille ilkee ja käyttäytyy niinkuin kaikki pyöris sen ympärillä. Aina vaan minä, minä, minä! En nyt osaa selittää sitä hirveen hyvin, koska oon nyt vähän raivoissani, taas sen takia. Mutta pitää ymmärtää, kun onhan se vasta pieni ja tollaset asiat kehittyy kai aika yksilöllisesti.

Mä ja mun isosisko ollaan aika samanlaisia, tykätään seurailla muotia ja tykätään samanlaisista vaatteista. Jutellaan aina liikunnasta, ravinnosta ja esim tänään siitä, että hampaat pitää pestä ennen aamupalaa. :D
Me mennään siellä pkseudulla käymään sushilla pitkästä aikaa, mä ja mun isosisko rakastetaan sitä! Mitäköhän toi pikkunulikka tykkää. Kyllä se varmaan ihan reipas on, kun ei ole mahdollisuutta vinkua äidille ja isälle kokoajan.

  

Syömisistä:

Tiistai:
Tavoite: 300kcal
Ylitys: 255kcal
Kulutus: 250kcal
=305kcal
- okei, oon ihan pihalla, oon merkinnyt, että olen kuluttanut tuon verran, mutta en kyllä tiedä mitä olen tehnyt, enkä ole kirjannut minnekkään? Leimataan tämä siis äärimmäisen epäluotettavaksi.

Keskiviikko:
Tavoite: 400kcal
Ylitys: aikas paljon ehkä. 
-Muuten meni ihan loistavasti, mutta söin leivoksia nälkään. 
Pakkohan se on tunnustaa.

Torstai: 
Tavoite: 500kcal
=475kcal
-Ihanaa!

Perjantai:
Tavoite: 450kcal
Ylitys:110kcal + SÖIN PUOLI PUSSIA SIPSIÄ KOSKA VITUTTI KOSKA SKOOTTERIN JALKA! -anteeks :'cc selityksiä selityksiä....

Ps. Ostin tänään clipperin detox luomuteetä. Suosittelen kaikille! Maistui ja tuoksui ihanalta ja detoxinhan pitäisi puhdistaa kehoa (=yrttisekoitusss). Detox on myös apuna painonhallinnassa. ;)

Miksei mun keho voi hylkiä sitä

Eiii juku. 
En ole syönyt lämmintä ruokaa kotona varmaan yli viikkoon, tänään pakottauduin kuitenkin syömään, sillä äidin kommentit viestivät hänen odottavan sitä.
Otin isomman lautasen kuin normaalisti, pilkoin 2 lihapullaa ja kauhallisen nuudeleita aivan pieneksi ja levitin ne lautasen puoleenväliin, toinen puolisko on salaatille.
Äiti oli kokoajan keittiössä kun minä söin, en pystynyt syömään kuin puolet lihapullista (en ole ikinä pitänyt lihasta, joten se oli ihan ok). 
Kun olin syönyt nuudelit (joista olisin halunnut jättää, niissä on aivan jumalattomasti kaloreita!) sisko katsoi, kuinka paljon niitä oli vielä jäljellä "ethän sä ottanut täältä mitään!" ja jouduin ottamaan vähän lisää. 
Hyi kun mua ahdistaa nyt... Ei olis pitänyt syödä. 
Iloitsin tänään juuri ennen syömistäni, että painoin tasan 48kg, vaikka aamiainen oli masussa painamassa, mutta nyt on sekava olo. 
Oksennanko, vai lähdenkö lenkille? Olen jo ollut tänään pyöräilemässä, mutta kai se on pakko lähteä, kun kalorit meni jo reilusti yli 400kcal (SGD:n raja tänään), ja jääkaapissa odottaa vielä smoothieta iltapalaksi.

Tää ei varmaan ollut kovin kiinnostavaa, mutta pakko nyt vaan purkaa. 
Hyvä asia tässä päivässä on, että en ole syönyt herkkuja, kuin puolikkaan keksin ja pienen palan patukasta, jotka sallin itselleni kyllä.

Iltaa

En ole pahemmin sortunut vielä iltaan mennessäkään herkuttelemaan (no okei, muutama bilar veti kurvit suoriksi ja kaahasi kitaani.) ja muutenkin iltapala oli ihan suunnitelmien mukainen. 

Kesken mun kahvakuulatreenin (joka oli tänään kyllä melko lepsu mun makuuni) huomasin tuijottavani kaapinovea, heiluin edestakaisin varmaan puoli minuuttia ja jankkasin mielessäni: ai mu kädet, ai mu kädet.

Ei se treeni edes erityisemmin kuormittanut mitään, mutta oli vaan kokoajan ihan väsynyt olo. 

Muutenkin olen torkkunut tänään varmaan kolmeen otteeseen. 

Lähinnä olen hakeutunut peiton alle siksi, että on ollut hirmuinen vilu. 

Cold but skinny, cold but skinny- kyllä, ajattelen ja puhun usein englanniksi.

Tänäänkin tuli se kuolemanmietiskelyhetki. 

Katselin, kun hoikka pikkusiskoni veteli suklaajäätelöä. 

Se on syönyt tänään jo kaksi ruokaakin, jotka oli isompia, kuin mun yksi ruokani. 

Miten se pysyy niin pienenä? 

Pikkulapset riehuu, leikkii ja kasvaa. Siinä kai se. Tottakai se pysyy helpommin pienenä, kuin tälläiset väsyneet teinit. 

Miksi tää tuntuu siltä, että mun elämä on jo eletty? 

Ei saa menettää toivoa, kyllä tää tästä. 

Kun vain saan itseni tasapainoon ja kun olen tarpeeksi hoikka, voin ottaa vastaan lupaavan tulevaisuuden. Ajatellaan näin, vaikka väkisin. 

Mä melkein murrun, 

mutta pidän mun selän suorana ja leuan pystyssä. 

Mä en luovuta.

Syömiset (hedelmiä tms. laskematta)

Tavoite: 400kcal

Ylitys: 230kcal

Kulutus: 245kcal

=385kcal (+ ne muutamat karkit!)

Liikunta

Pyörälenkki (eli heitin pikkusiskon kerhoon ja poljin kiertoreittiä kotiin) 4km 18min 95kcal

Tanssintanssintanssin kuin jossain huuruissa.

Kahvakuulatreeni (linkki) 

Aivan sairaasti vituttavat naiset

Tänään oli ihana sää lenkkeillä! Ei liian lämmintä ja sade oli tehnyt ilman kosteaksi eli helpoksi hengittää.

L ei voinut olla tänään, joten kerrankin mulla oli aikaa muille kavereille. Olin P:n luona (rakas, pitkästä aikaa!) ja pikkuserkkukin oli siellä (tai joku sellainen...). Pyöräiltiin ympäri kaupunkia ja otettiin yhdet. Vaikka olen jo vähän unohtanut, millaista heidän kanssaan on, oli ihanaa viettää iltaa juuri näin. Naurettiin, otettiin kuvia, ilmeiltiin, puhuttiin vähän syvällisempiäkin (kerroin P:lle, että E oli kertonut heidän pohtineen jotain mun juttujani. P sanoi, ettei ole varma mitä tarkoitan, sillä he ovat pohtineet minun tilannettani moneltakin alueelta. Ei kuitenkaan puhuttu siitä enempää, puhukoon keskenään mitä puhuvat, minä saan kuulla, kun on jotain mitä he haluavat sanoa.) ja kuunneltiin musiikkia, kaikki kahden tunnin sisään! 
Voi kyllä, mieluummin poljen ympäriinsä, kuin istun mopoauton kyydissä muiden päättäessä minne mennään.

P:n äidin miesystävän kanssa kun oltiin tupakalla (sssst salaisuus!), juteltiin syvällisiä, kuten tapana hänen kanssaan. Pikkuserkulla oli tänään vähän huolia ja Päm (P:n Äidin Miesystävä :'D) oli huomannut sen ja kysynyt "onko jokin huonosti?". Pän kertoi meille että häntä "vituttaa aivan sairaasti naisissa se, että kun niiden silmistä, eleistä, äänensävystä, kaikesta huomaa, että joku on huonosti, naiset silti vaan vastaa 'ei mitään'. Valehtelee päin naamaa! Kyllä sen ymmärtää, jossei halua puhua, mutta voisi edes myöntää, ettei kaikki ole hyvin. 'On, mutta en halua puhua siitä.' olisi paljon rauhoittavampi vastaus." Hassua, että hän katsoi suoraan minuun puhuessaan. Mutta, pistin tuon korvan taakse,  
minä olen juuri sellainen sairaan vituttava nainen liian usein.

En siis riehunut koko yötä ulkona (edellinen postaus), tulin yhdeltätoista kotiin. Toisaalta, mikä estää vielä lähtemästä? Voi olla, että ainoastaan mun tylsät tottumukset. No okei, pitää jokatapauksessa herätä huomenna pikkusiskoa holhoamaan, mutta lupaan sulle, että joku yö mä riehun ulkona niin paljon, kuin huvittaa, niin paljon, kuin joskus ennen!

Ruakaaa
Söin tänään ehkä hieman yli SGD:n määräämän rajan (650kcal), ehkä, sillä juhlatarjoilujen ja "päivällisen"(edellinen postaus) kalorit on vähän pimennossa.

Liikuntaaaa
Lenkki 6,25km 46min 285kcal. 

Näillä kulutuksilla ja hillinnällä ruuan suhteen olen varsin tyytyväinen.
Vaaka muuten on sitä mieltä, että olen vielä täpärästi 48kg:n puolella. 

Ps. Jaksatteko oikeasti lukea näitä, vai postailenko ihan liikaa?

I wanna ruin our friendship, we should be lovers instead

Mussun mussun. L:n isomummun synttärit. 
Oikein mukava tunnelma siellä, vaikka vanhuksia jokapuolella, me istutaan sentään nuoremman sukupolven kanssa. 
Kaikki mussuttaa voileipäkakkua, karjalanpiirakoita, pullaa (onko turhempaa raffinaattia olemassa?), täytekakkua, keksejä.
Namnam hyvää, mennään hakemaan lisää. 
Mua ällöttää. 
Keski- ikäinen pariskunta meidän lähellä kerää parin tunnin sisällä viisi tyhjää lautasta eteensä. 
Ihmisten naamoista näkee, miten ne syö. 
Limaniskainen punanaamainen mies on selvästi syönyt muutaman pihvin liikaa. 
Voi suloiset lapset, älkää ajako itseänne tuohon kuntoon, älkää missään nimessä tähänkään.

Tälleen ne nuoli niiden lautaset majoneesista :D

Mä en oikeastaan halua elää hirveen vanhaks. Tai helppo kai se nyt on niin sanoa. Tuleeko vanhuus varkain, niin ettei sitä huomaakaan, vai iskeekö se päin kasvoja kaikkine vaivoineen? Mä en halua ajatella sitä, eikä vielä onneksi tarvitsekkaan. Voihan se olla ihan kivaakin aikaa. Mutta mä en halua, että mua joudutaan hoitamaan, kuin jotain vauvaa!

Minä söin yhden karjalanpiirakan munavoilla (must have protein..!) ja pienen palan kakkua. En muistanut, miltä mansikat maistuu, ihan hyvää. L hymyili, kun söin kaiken. Sen mummu kehotti mua hakemaan lisää, kieltäydyin, en minä niin pieni ole. Ennen kuin mentiin sinne, syötiin ruoka L:n luona. Sen isäpuoli laittoi ranskiksia, nakkeja ja voipatonkia uuniin. Hyyyh hiilareita ja rasvaa, voi kun kiva. Eikä ollut kasviksia.

Jotenkin mua ei haittaa tän päivän syömiset niin hirveästi, tiedän, etten ole syönyt liikaa. Kyllä joskus saa syödä vähän epäterveellisemminkin. Okei, oli ne ranskikset, nakki, patonki, munavoinen karjalanpiirakka ja kakku hyviä. Tosi hyviä. 

Näin unta omaan kotiin muuttamisesta. Se oli siistiä! Haluun äkkiä omaan kotiin.
Tänä yönä haluun riehua ulkona auringonnousuun. Tai ei se vissiin kunnolla edes laske. 

 

Nyt lenkille. Mulla on tänään hyvä mieli. Eilinen meni suurimmilta osin transsissa maaten, mutta onneksi tajusin, ettei se ole minua varten. Eikä ketään muutakaan!

Haaste!

Kahdeksikko

Säännöt:
1. Kiitä haasteen antajaa.

•  Kiitos Neela! <3

2. Jaa haaste 8:lle bloggaajalle

• Mä en millään keksi kahdeksaa, kun niin monella tää on jo käynyt, mutta ainakin tuittu ja kaikki te muut mun ihanat lukijat, jotka ei oo tätä vielä tehnyt! :)

3. Ilmoita näille 8:lle haasteesta

• jeespoks
  

4. Kerro 8 satunnaista asiaa itsestäsi

• Mä en oo nyt millilleen varma, kuinka pitkä oon, mutta helmikuun terveystarkastuksessa 161cm, enkä ollut kasvanut silloin enää piiitkään aikaan, joten tuskin nytkään. Mä tykkään olla lyhyt, vaikka mulla onkin salainen unelma, että joskus pääsisin malliksi. Nooh, mikään ei ole mahdotonta.
• Mun tavoitepaino on (en oo ihan varma tästä) 46kg, olen painanut sen verran jossain vaiheessa viime kesänä. Joulunaikaan 2011 painoin 53kg, en tiedä, mitä tapahtui, mutta halusin äkkiä laihduttaa, ja kevään 2012 aikana lähtikin kiloja, ja olin tyytyväinen. En tiedä, millainen ajatusmaailma mulla oli silloin, muistaisin, että koko laihtuminen kävi puolivahingossa.. Kumpa se olis nyt niin helppoa.
• Mun poikaystävän L:n kanssa me ollaan oltu nyt 20kuukautta yhdessä. Meidän suhteessa on ihan oikeasti ollut vaiheita ihan päästä päähän ja on ihan suoranainen ihme, että ollaan yhä yhdessä. Me vaan molemmat pelätään kai niin paljon yksinoloa, että vaikka kuinka on mennyt huonosti, ollaan jatkettu. Katsotaan nyt mihin tämä johtaa. Välillä, kun on mennyt jotkut asiat tosi väärin, en vain ole pystynyt jättämään L:llää, vaikka olisi ollut parempi niin, ihan vain, koska en ole tahtonut tehdä sitä sille. Ajattelen aina muita niin paljon, että unohdan ajatella itseäni.. Mutta nyt on ihan hyvä, että ollaan yhdessä, miten muuten pärjäisinkään.
• Rakastan piirtämistä! Sain kuviksestakin 10, mutta pelkään, että jos paljon tätä harrastan, jotkut pitävät minua outona. Niin kävi ala- asteella, ihan vain, koska manga oli mun mieleen. Motivaatio piirtämiseen on ollut vähän laskussa, mutta koitan piirtää kuitenkin niin usein, kuin mahdollista.
• Rakastan myös laulamista. Laulan aina L:n mopoautossa, kun kuunnellaan musiikkia kovalla. Hän sanoi, että laulan ihan hyvin (shokki, en tiennyt, että se kuuli!). Sellainenkin toive mulla on, että saisin joskus laulaa suurelle yleisölle, ja että musta pidettäisiin... 
• Rakastan tanssia ja voimistelua! Meidän perheen kaikilla tytöillä on ollut yhteinen harrastus, voimistelu. Kaksi mun isosiskoista on olleet kilpajoukkueissa, vanhempi niistä toimii nyt kotikaupunkimme seuran päävalmentajana. Pikkusisko harjoittelee ahkerasti rytmistä voimistelua ja on myös kilpajoukkueessa. Minulta kysyttiin pienenä, tahdonko voimistella, minä kieltäydyin, sillä en halunnut olla niin tyttömäinen. Nyt minua harmittaa se aivan suunnattomasti! Olisi ihanaa tanssia kuin keijukainen suuren yleisön katsellessa! Minä olenkin sitten ollut nuorempana sekalaisissa harrasteryhmissä ja viimeksi lopetin hiphopin keväällä 2012 (halusin enemmän haastetta). Kuitenkaan, minua ei ole päästetty kunnon tanssikouluun, koska ne maksavat liikaa. Tämäkin on siis taito, jonka kanssa joudun pimentoon. huh...
• Myös näytteleminen on ollut mulle aina rakas harrastus. Olen ollut mukana elokuvassakin (avustajana) ja monissa kotikaupungin harrastajateatterin näytelmissä ja saanut kiitosta. Kuitenkin, olen lopettanut senkin siihen, että se oli joidenkin mielestä noloa. Taas pimennossa...
• Mä olen vähän sellainen luonne, että aina on tarve näyttää, mihin pystyy. Ehkä mulla on niin sekava olo nyt, juuri siksi, että en pääse purkamaan sitä mihinkään. Paitsi ehkä laihduttamiseen.

Tähän loppuun vielä takuuvarma motivaationnostatusvideo teille Jenna Marblesilta! Mä niin rakastan sen videoita :'D

You keep playin' with fire

SGD menee ihan ok, ylitin eilen kyllä ihan liikaa, mutta en jaksa murehtia eilistä. Tai tätä päivää, söin taas illalla liikaa. Päivä meni hyvin, mutta sitten tuli taas sipsit ja karkit.

Eilenkin se kaatui niihin sipseihin, joita L osti pussin. Söin varmaan puoli pussia.
Ensin olin varma, etten ottaisi yhtään. Sitten ajattelin, ettei tää mun touhu ole tervettä, että ihan vaikka L:n mieliksi otan pari ja vastustan kieltoa.
Lopulta, kun L nukahti hetkeksi ja vahinko oli jo tapahtunut, minä tartuin puukkoon. Kun L heräsi, hän luki minusta, että kaikki ei ollut hyvin. En voinut muuta, kuin nostaa hihaa ja näyttää. En pystynyt puhumaan.

Tein muuten masennustestin (linkki) ja sain siitä 22 pistettä kolmestakymmenestä. Ei tollasiin saa liikaa takertua, mutta kyllä se vähän pysäyttää. Kumpa vaan voisin jättää mun negatiiviset tunteet tostanoin taa ja olla taas se, mikä olin joskus. Olen minä silti minä, optimisti, rohkaiseva, vahva, positiivinen... Mutta mussa on joku, joka estää mua toimimasta niin, kuin mulle olis ominaista. En jaksa... Häpeän mun arpia. Häpeän sitä, että olen joutunut tähän, eikä muut vaan voi ymmärtää... Ne kattoo mua, kuin jotain huomiota kerjäävää angstia, mutta mä en ainakaan edes usko, että sellaisia on olemassa. Kun ei vaan voi sille mitään, ettei enää jossain vaiheessa pysty hymyilemään, ei sille voi mitään...

E linkkasi mulle tänään videon, jossa eräs tyttö kertoo oman kokemuksensa anoreksiasta. E on ihan meedio, hän oli jutellut meidän yhteisen kaverin P:n kanssa musta myös, mutta en ole sille vihainen. En todellakaan. Ne oikeasti välittää. Vaikka ei hengailla usein, niin silti ne ajattelee mua... Ja mä niitä.
Se video oikeesti laittoi miettimään, niin paljon samanlaisia juttuja, mitä mun elämässä tapahtuu kokoajan. No okei, en sentään vielä laske purkasta kaloreja.

Toisaalta mua pelottaa, että mitä jos tuun ihan hulluksi ja en syö mitään ja pilaan kaiken. Muisti menee, koulu menee huonosti... Mutta en halua lopettaa! Voin lopettaa sitten kun olen tarpeeksi laiha (niinhän ne kaikki sanoo...). Tää vaan tuntuu välillä niin vaikealta... En voi olla niin heikko, että himoitsen jotain hemmetin herkkuja... Ne ei ole hyväksi. Mieluummin hoikka vartalo, kuin hetken herkuttelu. Olin niin iloinen tänään, kun sain kireimmät shortsini jalkaan, eikä jalat pursuneet niistä yhtään niin paljoa, kuin jonkun aikaa sitten. Mun reisien väliin tuli oikeasti niissä sellainen selvä väli! Tulee mulla muutenkin, mutta niissä tuli ihan ylös asti! En halua menettää sitä rakoa joillekkin karkeille ja sipseille.

Vaaka muuten on taas toiminnassa... 48,7kg HELVETTE. Ei sais toivoa turhia, niin ei joutuisi pettymään. Mun keho taitaa vaan olla jo vähän säästöliekillä, joten, kun dieetin jälkeen alan syömään vähän enemmän, sen pitäis tipahtaa.

Ps. Kirjotin tän alunperin perjantai- yöllä (jatkoin nyt lauantaina loppuun), mutta jätin kesken silloin, koska L tuli meille. Ai että kun mä vuodatin sille yöllä... Onneksi se kuitenkin tukee mua. Niin kauan kuin jaksaa. 

Joka päivä tulee hetki, jolloin mä vaan toivon kuolevani. 
Aamulla olen joskus pettynyt, että herään.

Apua

Hei mitä mä teen? Kello on varttia yli kolme ja mä olen jo ylittänyt tän päivän SGD kalorirajan. Lisäksi pitää vielä olla syövinäni ruokaa jossain vaiheessa!

Kestävyys jne. Liikunnallahan se pitäisi kuluttaa, mutta lenkille en voi mennä koska ulkona on liian kuuma mun sietökyvylle (nössö). Illalla viilenisi, mutta mennään kavereiden kanssa elokuviin (en osta herkkuja!).

On meillä se crosstrainer sentään, pitäisi vaan opetella katsomaan siitä se kulutus... En ymmärrä sitä.

Ehkä vielä vähän lihaskuntoa?

Kyllä tää tästä.

No ei tää nyt kyllä tästä! 

Ihan surkea olo, oon ylittänyt kalorirajan yli 300kcal enkä ole liikkunut! Päivä meni liian nopeesti.. Tai mitä tässä nyt selittelemään, asia on miten on! 

Minä epäonnistuin.

Huomenna voin toimia fiksummin, tänäänkin on kaatunut vain huonoihin valintoihin. 

Rypäle vai karkki? Omena vai muroja? 

Elokuvissa en sentään syönyt mitään (no L pakotti ottamaan yhden popcornin ja puolikkaan lakupalan...), juomaksikin otin kotoa vesipullon. Elokuvareissusta olen ylpeä, annan siitä johtuvan voitontunteen vuoksi melkein anteeksi itselleni ja jos huomenna oikein tsemppaan, voin antaa kokonaan anteeksi. Kyllä tää tästä! Tsemppiä muillekkin!

Poutasään jälkeen on myrsky

Toinen päivä SGD:tä on mennyt ihan ok. Tähän mennessä olen kyllä ylittänyt sen 300kcal aika reippaasti, mutta olen kuluttanut tunnollisesti suurimmat mokat pois. Tähän mennessä siis yhteensä 360kcal. Sorruin pariin keksiin, mutta annan anteeksi tältä päivältä.

Olin tänään pitkällä lenkillä, sen oli tarkoitus olla pidempi, mutta aurinko alkoi porottaa kesken lenkin. 6,05km 48min 266kcal. 

Vaaka ei edelleenkään ole voimissaan, joten en yhtään tiedä mitä painan. Yleisesti mulla on nyt kuitenkin aika toiveikas olo painon suhteen ja muutenkin tuntuu hyvältä. On mukavaa, kun on jotkut tarkat säännöt, joita noudattaa parhaan mukaan. Kaikki menee vähän sekaisin, jossei ole selkeitä tavoitteita.

Vähemmän syömisen huomaan kyllä heti. Seisomaan noustessa pyörryttää helpommin ja ateriat uppoaa kyllä melko nopeasti. Vettäkin juon nyt enemmän ja nälkääkin se hiukan ehkäisee janon lisäksi. En oikein tiedä, mitä kirjoittaisin, lyö vähän tyhjää.

Onko muuten sun mielestä sellaiset maustamattomat jne. pähkinät sellaisia, jotka pitäisi laskea SGD- kaloreihin? 

Olen syönyt muutamia cashew- ja pekaanipähkinöitä, enkä ole laskenut niitä mukaan.

Viime yönä muuten, kun L oli meillä, mulle tuli yhtäkkiä huono olo. Siis henkisesti. Mua pelotti vähän ja tuntui jotenkin epätodelliselta.. Halasin L:llää ja sanoin sille "oon syönyt liian vähän. Mua pelottaa, että syön pian vielä vähemmän ja tulen kipeeksi, mutta mua pelottaa myös syödä enemmän...". L otti minut syliinsä ja rauhoitteli "ei sun tarvi pelätä mitään, oot tässä mun kanssa turvassa."

Toivon, ettei tule taas huonoa oloa illalla. 
Harmittaa, etten osaa kuvailla sitä paremmin...

Nyt on muuten ihana sää! Vaikka helle on ihan mahtavaa, niin kyllä tässä ukkosmyrskyssä on sitä jotain!

Ps. Löysin pakastimesta purkin (itse poimittuja) mustikoita. Sulatin niitä kippaan ja söin sellaisenaan, maistuu (myös omalletunnolle) !