Onnea on
matkustaa kalleimman kanssa
(tyhjin vatsoin)
tuntea soiva musiikki
keväisessä ja lämpimässä säässä
keväisessä ja lämpimässä säässä
kuin rakastunut sydän
Eilen oli tollanen olo. Kyllä se kevät ja lämpö antaa energiaa, vaikka mulla on pari viime kevättä ollut vähän raskaita. Talvella pelkäsin tätä tulevaa kevättä, mutta ei tää ole niin paha ollut. Viime keväänä tapahtui sellaisia asioita (mun ja L:n välillä), mitä en soisi kellekkään tapahtuvan. Onneksi se on nyt pitkällä takana.
Eilen oli ihan hyvä päivä siis. Koulussakaan en syönyt kuin näkkärin! Siellä oli pannariakin, mutta annoin omani kaverille ja olin ylpeä itsestäni.
Menin kotiin eilen aika aikaisin, sillä meillä grillattiin ja se tunnelma on yleensä mukavaa. Nyt ei ollut, pakottauduin syömään makkaraa ja perunasalaatia, mutta en edes voinut syödä loppuun, kun tuli niin paha olo. Kaikki kyseli miksen syö? Mitä tein vessassa?
Voi juku, heti leimataan epänormaaliksi ja huudetaan jos tulee vähän huono olo. Ihan niinkuin muille ei ikinä tulisi.
Koitetaan nyt selvitä. Tänään pitää leipoa siskolle kakkukin syntymäpäiväksi. Leipominen ja ruuan teko on ihanaa, syöminen ei niinkään.
Eilen tuli syötyä n. 1000kcal (hyi, oikeastaan ällöttää tuo.) Enkä edes liikkunut, paitsi vähän remonttihommia ja kävelyä.
hei pikkuinen, ei tuo 1000kcal oo yhtään liikaa, vaikka ei pahemmin liikkuiskaan :) <3
VastaaPoistaNojoo :) <3
Poista