Siis ootko sä nyt nelkytneljä kiloo?

Taas on viikko vierähtänyt viime postauksesta, en oikein pysy tämän ajankulun mukana.

Päivät kulkee samaa kaavaa: aamulla ylös ja kouluun, koulussa odotan vain joka tunti, että pääsisi pois samalla kamppaillen mennäkö syömään vai ei, kotiin tullessani ruoka, sitten onkin vaihteleva osuus ja lopulta illalla nukkumaan hieman taas uupuneempana ja läksyt tekemättä. Yöllä joko unensaanti kestää tai herään muutaman kerran yön mittaan. Aina yhtä inhottavaa.
Olen yrittänyt jopa syödä hieman enemmän, edes treenipäivinä, mutta ei.. Ei millään. Se jää ajatuksen tasolle, sillä kerätessäni ateriaa eteeni se vähä mitä kerääntyy tuntuu puoliksi kuvottavalta.
Sanon puoliksi, sillä järki sanoo ettei siinä ole mitään kuvottavaa.

 

"Hassua kuinka mun mielialat aaltoilee.
Eilen olin melko hyvillä mielin koko päivän (illallakin tyytyväinen tekeemääni lenkkiin ja lihaskuntoon sekä napostelemattomuuteen), mutta tänä aamuna heräsin taas alakuloisena.

Olen kamppaillut koko aamupäivän syömään menemisen kanssa.
Jos menen syömään, en voi syödä kotona riittävästi. Mutta kuuluu syödä...
Olisin jäänyt ruokailusta pois, ellei kaveri olisi kaipaillut minua seuraksi.
Kaksi lusikallista keittoa (pelkkää porkkanaa) ja pala kurkkua. Ja katumus.
Olen kahden tulen välissä. Järki vastaan tunteet?"

-Ajatuksia keskiviikolta

Viime viikon liikunnallisesta osuudesta olen jopa ylpeä! Tein kaikki suunnittelemani harjoitukset reippaasti ja venyttelin aina lopuksi. Vähän pimeä kuva mun liikuntapäiväkirjan sivusta:

 

Liikuntaan minulla on siis tällä hetkellä kova motivaatio, sekä asianmukaiseen ravitsemukseen.

Ostin eilen vihdoin säkillisen proteiinilisäjauhetta!

Järkevän ja terveellisen ravitsemuksen ihannointi taistelee toisen ajatuksen kanssa; mahdollisimman vähän sisään, mahdollisimman paljon kulutusta. 

Uskomatonta, että näytän melkein ihan tuolta jo.

Päänsisäinen ristiriita uuvuttaa, siitä keskustelin tänään vastaanotollakin.

Se nainen, sanotaan vaikka hoitajaksi, on todella herttainen ja viisas. Välillä hän kyllä puhuu niin, että itse ehdin jo unohtaa omat ajatukseni ennen kuin ehdin sanoa ne. Onneksi vain välillä.

Tämänkin päivän keskustelu hoitajan kanssa sai minut energiseksi.

Toivottavasti mieliala säilyy.

En minä tahdo lihoa, en todellakaan, mutta jos en muuta jotain niin laihdun liiaksikin.. Olen laihtunut taas kilon reilussa kahdessa viikossa. 

Totta tosiaan, aamupaino tänään: 44,9kg. Olen valitettavan ylpeä...

Yritän kuitenkin vähentää kaloreiden laskemista. En laskenut torstaina ja perjantaina kaloreita, paitsi pakonomaisesti päässäni hiukan... Tänään olen taas luovuttanut pakkomielteelle vallan.

Täsmennetään nyt vielä lopuksi viikonlopun tapahtumia:

Perjantaina olin Larin kanssa elokuvissa. Ostimme evästä elokuviin ja olisin halunnut maistaa uutta superjaffaa, mutta sitä ei löytynyt.. Tuli hirveän ahdistava olo, kun "ostin turhaan kaloripitoisen juoman" voi herranjesta 15kcal/100ml! Muuten oli oikein mukavaa.

 Lauantaina kävin kävellen kaupassa ja muuten olinkin kotona. Leivoin isälle synttärikakun ja tein kotitöitä, tällainen päivä on oikeasti mun mieleeni.

Sunnuntainakin kävin vain äidin kanssa kaupassa ja muuten olin kotona. Synttäritarjoilut ahdisti hiukan, mutta iltatreenin jälkeen olo helpottui.

Tänään olen käynyt jopa moikkaamassa kavereita, Larin kanssa tietenkin. Söimme yhdessä synttäreiltä jääneitä herkkuja ruuan jälkeen ja kaikki oli huomattavasti mukavampaa kun ei tarvinnut yksin kamppailla.

Ihan sellainen olo että jotain vielä olisi kerrottavana, mutta riittää tältä erää.