tiistai 24. syyskuuta 2013

Moniulotteista

Lääkäri oli aamulla puoli tuntia myöhässä, mutta sainpahan rauhoituttua ennen sitä.
Mukava nainen katsoi pituuden ja painon "sä olet vielä ihan normaalipainossa, mutta tää kasvukäyrän nopea lasku on se huolestuttava tekijä.". Voi jukra, paino 45,4kg.
Keskustelimme lääkärin kanssa yleisesti mun tilanteesta ja niistä tunteista, mitä syöminen mulle aiheuttaa.
Se pyysi myös näyttämään minne olin viillellyt.
Äiti kertoi mulle hiljattain, että hänen äidillä, mun mummula siis on ollut masennus 30 vuotta, se tuli ihan puun takaa! Kuten arvata saattaa, tämä oli tärkeä tieto lääkärille, sillä mielenterveyden ailahtelut voivat periytyä.


Loppupäivästä koulussa tuntui, että taju lähtee.
Olin juonut pienen kahvin ruokatunnilla, mutta muuta en ollut syönyt vaikka olin hyörinyt aamupäivän ympäri kaupunkia (bussilipun lataus ja kakkutarvikkeiden etsintää..).
Loppujenlopuksi selvisin koulusta ja vielä pienestä kaupunkikierroksesta, valitettavasti pikkusiskon kakun sokerimassa puuttuu vielä ja torstaina on h-hetki...
Kotona söin pienen lautasellisen, ai että kun äidin uunilohi on ihanaa!
Mummu oli hoitamassa pikkusiskoa ja mua ahdisti, sillä se vähän jumitti seurailemaan mun syömistä, tai sitten luulin vain.
Loppupäiväksi jäin yksin kotiin.
Vaikka otin jälkkäriä ruuan jälkeen, teki hirveästi mieli makeaa; ajauduin napsimaan suklaanmuruja ja karkkeja, joista suurimman osan kuitenkin syljeksin pois...
Oli hirveän surullinen olo, toivon että ei tarvitsisi olla yksin, sillä päässäni pyöri ajatus ahmimisesta.
Mitä väliä? Ei ketään kiinnosta vaikka söisin talon tyhjäksi... Vastustin!


Kun isä soitti ja kyseli kakkutarvikkeista (joita en saanut hankittua loppuun) minun tunteeni kasaantuivat kyyneliksi sohvan koristetyynyille.
Nyyhkytin vuolaasti tyhjässä talossa, kunnes nukahdin hetkeksi.

Illalla olikin hyvä motivaatio tehdä kestävyyttä ja voimaharjoittelua yhdistelevä treeni!
Purkautuminen olikin vain hyväksi.
Nyt on ihan hyvä olo, ihan hyvä, sillä onhan yleismielialani kuitenkin melko maassa.


 Anteeksi ihan hirveästi kaverit, olen kamala ihminen kun en suosi roskaruokaa.
Tämän takia mulla on yksinäinen olo, oon ihan ulkopuolella.

Öitä rakkaat, parempaan huomiseen (nyt maistan muutaman äidin ostaman uuden sipsin!) <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mietit?