Kuulumisia, ootte tärkeitä rakkaat

Hei taas, anteeksi, etten ole kirjoitellut hetkeen. 

Viimepäivät ovat noudattaneet samaa kaavaa: töistä kotiin, ruokaa, nokoset, halu olla kavereiden kanssa tai tehdä jotain muuta kivaa vastaavaa, jokin tekijä laukaisee äärettömän onnettomuuden tunteen ja illalla L tulee lohduttamaan. Viime lauantai taisi olla hiukan parempi päivä.

Tuntuu tukahduttavalta itkeä joka päivä, kunnolla tietämättä edes syytä. 
Yleensä ajattelin niinä hetkinä, että olen laiska ja pettynyt itseeni, että ihan oikein minulle,että olen yksinäinen.
Eilen muistan tarkasti ajatelleeni "sinulla on kaksi vaihtoehtoa; joko puoli tuntia crosstrainerilla ja sitten kavereiden kanssa oloa tai sitten makaat sängyssä loppupäivän" (makasin).

 
Masennus kuulostaa liian rankalta, voiko se olla sitä? 
Olen ajatellut viime viikkoina ja varmasti aiemminkin (olotilaa vain voimistaa työssäkäynti) useasti sellaisia asioita, kuten että haluan kuolla nuorena, minun elämälläni ei ole mitään merkitystä maailmalle, maailma on liian paha paikka elää, miksi jaksaa elää, kun loppujenlopuksi kaikki vaan kuolee.
Itseinho, paremminkin -halveksunta kuuluu vahvasti jokaiseen päivääni. 
Tiedän, ettei itsestä saisi ajatella turhaan huonoja, mutta ei se ole vain ajatuksissa, se on jokin outo uusi tunne.
Vaikka tietysti tunnen iloa ajoittain, sitä varjostaa aina suru ja tuntuu, että hymyilemällä valehtelen ensinnäkin itselleni.

Ei siitä enempää, eilen oli viimeinen päiväni Skinny Girl Diettiä!
Olen ihan tyytyväinen, yli puolet päivistä meni hyvin, pari tosi huonosti ja loput ihan riittävästi.
En tosin pitänyt eilen sitä paastoa, sen päätöksen kannan kyllä ihan ylpeydellä U serious??
Kuukausi sitten taisin painaa keskimäärin 48,5-49kg, tänä aamuna painoin 47,2 kg. Illalla paino on noussut luultavasti taas siihen 48,5kg:aan. 
Pientä pudotusta mutta... Pientä, olematonta.
Minun pitäisi olla pientä ja olematonta, eikä painonpudotukseni.

 
Huomaan olevani hoikka, mutta haluan olla vielä hiukan hoikempi.
Kuitenkin, alan syödä nyt enemmän. 
Liian monta iltaa vatsakipuja, liikaa väsymystä, pyörrytystä ja itkua.
Totta puhuen minua hävettää valittaa oireista, tuntuu etten syönyt tarpeeksi vähän ollakseni oikeutettu tuntemaan oloani huonoksi.

Tästä lähtien tähtään ehkä tuhanteen kcal päivässä. Jo tänään on silti tuntunut vaikealta: otin kesäkeittoa tänään normaalia enemmän ja lisäksi leivän ja vielä 1rkl jäätelöä ja muutama karkki jälkkäriksi. 
Missä vaiheessa tuollainen määrä on ajanut ylitseni ja menen mielessäni kippuralle pelosta sen määrän syödessäni.
Monet ajattelevat silti minun syövän tosi vähän. 
Tuskin ajaudun tänään tuhanteen kcal, pelkään mitä minulle tapahtuu jos syön sen verran.
 Mutta.. En mä ole niinkuin ne muut. Mulla on ihan oma juttuni.

Pikkulinnut lauloi, että sä et ollut joku päivä syönyt mitään ja olit meinannut pyörtyä.  
(^wtf toi ei tosiaan oo totta, isosisko)
 Katoku *minä* ei syö enää ku 800 kalorii piväs vaiks pitäs joku yli 200. :)
(^Mitä vittua L menee ryhmäkeskusteluun tollasia huutelemaan! Sitäpaitsi, en mä niin paljoa syö... Oon niin sekasin. D:)