Meillä on koeviikko, joten mulla oli terveystiedon kokeen (joka meni mainiosti vaikken lukenut yhtään! Tämän kurssin aiheet kuuluu musta yleissivistykseen) jälkeen mukavasti aikaa pyöriä kaupungilla.
Hain sokoksesta Madaran Noora Shinglerin kanssa yhteistyössä kehitetyn pihlaja DD-voiteen alennushintaan itselleni palkinnoksi ja kävin moikkaamassa tuttuja luomupuodissa.
Lounasaikaan söin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kokonaisen banaanin! #fearfood
Takaisin kouluun kävellessä teki mieli ihan hyppelehtiä pitkin katua.
 |
| ps. käykää lukemassa kemikaalicocktail.fi |
Olen muutamana päivänä saanut syödyksi yli 1000kcal, johtuuko mielialani siitä?
Olen myös jaksanut paremmin esim. juuri lähteä kävelemään kaupungille.
Iloiset tunteet ja energisyys tuntuvat hyvältä, mutta samalla pelottaa, koska olen tottunut elämään niin kauvan lähes ilman niitä.
Mitä enemmän syön, sitä epävarmemmaksi tulen ulkonäöstäni (lähinnä mitoista puhuen).
Suoraan sanottuna minulla ei ole ollut pitkään aikaan mitään ongelmaa ulkonäköni kanssa, mutta nyt peilit ovat alkaneet ahdistaa silloin tällöin.
Ilmeisesti ennen tiesin kokoajan että laihdun kokoajan ja siksi en stressannut siitä, mutta parina päivänä päähäni on syntynyt kuvia levinneistä reisistä ja pulleista poskista, normaaleista piirteistä.
Kaikki mitä voin tehdä on yrittää vaimentaa nämä ajatukset ja jatkaa syömisen lisäämistä, vaikka pelottaakin.
Joka päivä rikon häiriöpäissäni asettamiani rajoja hiukan enemmän ja tunnen itseni täysin kelvottomaksi silloin tällöin, mutta muuta ei nyt vain voi.
Lopussa kiitos seisoo, mutta tunnen että siihen on matkaa.
Kaikki mitä aiemmin minulle on tapahtunut on ollut vain lämmittelyä,
vasta toipumisesta lähtee todellinen taisto.
Mutta minä jaksan.
Illan mittaan olen katsellut pieniä jalkojani ja ranteitani ja miettinyt laihuuden olevan todella kaunista.
Nyt kun minulla on hieman enemmän energiaa ajatella, myös tällaiset ajatukset ottavat omansa.
Haaveilen äärimmäisen laihasta kehosta, mutta en saa enkä halua enää tahtoa sellaista itselleni.
Voihan kuka tahansa fanittaa vaikka koiria ihan kympillä tai jopa toivoa olevansa koira, mutta eihän ihminen koiraksi muutu.
Vaikka joskus tekisikin mieli haaveilla älyttömiä, minunkin pitää sisäistää todellisuus: en voi olla äärimmäisen laiha olematta sairas ja onneton.
Uskon että nämä ajatukset jättävät mut aikanaan rauhaan, mutta ompahan jotain mitä muistella.
 |
| Iltapalaa: Chiavanukasta proteiinilisällä soijamaitoon, 1/2 päärynä ja itsetehtyä mysliä <3 |
Heti tätä postausta lukiessani tuli mieleen: kyllä, iloisuus johtuu siitä, että aivosi saavat energiaa. Itse olen opetellut pois kalorirajoista ja kaloriajattelusta - syön sen mukaan kuin tuntuu, että tarvitsen. Vertaan usein itseäni autoon. Ei autokaan toimi, jos sitä ei tankkaa. Tienposkessa makaaminen ei ole yhtään mukavaa.
VastaaPoistaKirjoitin muutama päivä taaksepäin postauksen siitä, että äärimmäinen laihuus ei ole mitään ihailtavaa ellei ihaile kuolemaa ja tahdo ihan välttämättä tappaa itseään.
Kanssasi jutellessa olen huomannut, että olet vasta lämmittelyvaiheessa ja miten taisto on todellakin vasta edessä. Itselläni lämmittelyvaihe kesti jotapuilleen 7 kuukautta. Toivottavasti sinulla se menee nopeammin. Tahdon tukea sinua kaikessa, mitä parantuminen tuo tullessaan, koska sama taisto on minullakin käsillä.
Taistellaan yhdessä, kaksin paha ei ole niin raskas kantaa.
Oih, en saa päähäni muuta kuin että kiitos kaikesta, ystävä :) <3
Poista