Mulla menee aika sekavasti nyt.
Mulla on paljon positiivisia ja tsemppaavia ajatuksia, mutta joka päivä käytäntö lyö mut maahan.
Osaan nauttia sateesta, nautin siitä kun on kunnolla läsnä hetkessä, mutta hetkistä huolimatta yleinen elämäntilanne on todella raskas.
En jaksa edes käydä koulua. Olen päässyt tänä lukuvuonna läpi yhdestä kurssista, eikä se todellakaan ole kiinni siitä, eikö älyllinen lahjakkuus riittäisi. En vain kerakaikkiaan jaksa.
En näe elämälle tarkoitusta ja se tuhoaa minut.
En voi tappaa itseäni läheisteni vuoksi, joten pitäisi oppia elämään niin, että se tuntuisi siedettävältä. Mutta se tuntuu niin hankalalta.
Mulla on elämässä paljon hyvää ja tiedän olevani monessa asiassa lahjakas, mutta kun mieli ja keho on tällä mallilla, ei mikään maailman rikkaus tunnu palauttavan elämänhalua.
Minun pitäisi saada elämäntapani kuntoon, eikä sekoilla ja vahingoittaa itseäni. Usein päätänkin tekeväni sen nyt, mutta tähän mennessä en ole onnistunut. Ehkä tänään onnistun. Nyt.
Lähes joka aamu herään ilosin ja toiveikkain mielin, päivällä toimin itseäni vastaan ja illalla kadun ja toivon kuolemaa.
Tarvitsen ystävää.
"Mun on niin paha olla. Miksen voisi olla joku muu… tyttö joka voisi rakastaa itseään, eikä tällainen menetetty tapaus.”
Silloin ymmärsin, että voin itse päättää ja halasin itseäni tiukasti.
”Aivan kuten pystyn rakastamaan muita vaikeuksista huolimatta, on minun voitava hyväksyä omat epätäydellisyyteni ja rakastaa itseäni.”
Iloitsin todella, enkä enää tuntenut olevani niin yksin.
Hetkinä jolloin tuntuu, ettei ketään rakasta, pitää muistaa rakastaa itse itseään.Itsensä rakastaminen on huolenpitoa, joka hyödyttää suuresti kaikkea maailman sinuun yhteydessä olevaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mietit?